Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin poika Hunter Biden, 53, tulee kiistämään häntä vastaan nostetut asesyytteet, kertoo hänen asianajajansa oikeudessa.
Samalla asianajaja pyysi, että Hunter Biden voisi osallistua seuraavaan oikeuden istuntoon videon välityksellä. Biden asuu tätä nykyä Kaliforniassa ja oikeutta käydään Delawaressa Yhdysvaltain itäosassa.
Hunter Bidenin kolme syytekohtaa liittyvät aseiden laittomaan hallussapitoon. Alkoholi- ja huumeongelmista kärsinyt Biden valehteli hankkiessaan käsiaseen vuonna 2018.
Lue myös: Joe Bidenin poika Hunter syytteeseen aserikoksista
Asiassa yritettiin sovintoratkaisua heinäkuussa, mutta sopimus kaatui. Hunter Bidenin syytteistä voisi periaatteessa saada jopa 25 vuoden tuomion, mutta normaalisti vastaavista syytteistä ei kuitenkaan tuomita vankilarangaistuksia.
Hunter Bidenin oikeudenkäynti tulee olemaan keskeisesti esillä mediassa, kun Yhdysvalloissa valmistaudutaan ensi vuoden presidentinvaaleihin.