Asiantuntija Phil Dampierin mukaan voisi olla mahdollista, että myös kuningas Charles luopuisi jossain vaiheessa kruunustaan Tanskan kuningatar Margareetan tavoin.
Kuninkaallisasiantuntija ja -kirjailija Phil Dampier arvioi sen olevan mahdollista, että Ison-Britannian kuningas Charles, 75, saattaisi luopua kruunusta Tanskan kuningatar Margareetan tavoin seuraavien 5-10 vuoden sisällä, mikäli hänen terveydentilansa heittelisi tai hän ajattelisi muutoin "ajan olevan oikea", kertoo Daily Mail.
Mikäli Charles tekisi näin, tulisi hänen vanhemmasta pojastaan prinssi Williamista kuningas ja hänen puolisostaan prinsessa Catherinesta kuningatar.
Kuningatar Margareeta ilmoitti monien yllätykseksi uudenvuodenpuheessaan luopuvansa kruunusta 14. tammikuuta, jolloin hänen pojastaan prinssi Frederikista tulee Tanskan kuningas. Samana päivänä tulee kuluneeksi tasan 52 vuotta siitä, kun Margaretista itsestään tuli kuningatar hänen isänsä menehdyttyä.
Dampierin mukaan Charles saattaisi ottaa vaikutteita Tanskan kuningattaren tekemästä päätöksestä mikäli näkisi sen turvaavan brittimonarkian tulevaisuuden. Asiantuntijoiden mukaan saattaisi olla järkevä liike siirtää valta nuorille Williamille ja Catherinelle, jotka nauttivat suurta suosiota kansan keskuudessa – Tanskan prinssi Frederikin ja tämän vaimon prinsessa Maryn tavoin.
Kirjailija kertoo Williamin ja Catherinen olevan itse asiassa läheisiä Frederikin ja Maryn kanssa ja hänen mukaansa kuninkaalliset pariskunnat olisivat olleet yhteydessä toisiinsa vuoden ensimmäisen viikon aikana.
– William ja Kate tulevat erittäin hyvin toimeen Frederikin ja Maryn kanssa ja tulevat olemaan ensimmäisten onnittelijoiden joukossa. Williamia ja Catherinea tulee kiinnostamaan, kuinka Frederikilla ja Marylla alkaa sujua kuninkaana ja kuningattarena ja se saa heidät ajattelemaan myös omaa tulevaisuuttaan.
Lue myös: Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa ymmärtää ja kunnioittaa Tanskan kuningatar Margareetan luopumispäätöstä
Kuningas Charlesin äiti kuningatar Elisabet menehtyi 96-vuotiaana syyskuussa 2022, jolloin Charlesista tuli välittömästi kuningas.
Elisabet toimi Ison-Britannian monarkkina historialliset 70 vuotta. Vallasta luopuminen ei olisi tullut asiantuntijoiden mukaan Elisabetin kohdalla kuuloonkaan siitä johtuen, että hänen setänsä kuningas Edward VIII luopui kruunusta vuonna 1936 voidakseen mennä naimisiin amerikkalaisen, eronneen seurapiirikaunottaren Wallis Simpsonin kanssa. Tuolloin Elisabetin isästä prinssi Albertista tuli yllättäen kuningas Yrjö VI. Tapahtuma oli aikansa suuri kuninkaallinen skandaali.
55-vuotiaasta Tanskan Frederikista tulee kuninkaana Frederik X. Kuningatar Margareeta tullaan tuntemaan yhä kuningattarena vallasta luopumisen jälkeenkin, vaikka hän ei enää olekaan hallitseva monarkki.