C Moren asiantuntija Jari Ketomaa näkee Kalle Rovanperällä olevan vielä parannettavaa niillä rallipätkillä ja lähtöpaikoilla, jotka eivät välttämättä ole suomalaiselle niitä mieluisimpia.
Rallin hallitseva maailmanmestari Kalle Rovanperä on joutunut tälläkin kaudella useampaan otteeseen auraajan rooliin rallien avauspäivinä, mikä on osaltaan heikentänyt suomalaisen asemia pahimpiin kilpakumppaneihinsa nähden.
Rovanperä on useasti haastatteluissakin puhunut auraajan roolistaan. Suomalaistähti on myös usein kertonut suoran mielipiteensä niistä ralleista, jotka eivät lukeudu hänen suosikkeihinsa.
LUE MYÖS: Jari-Matti Latvalalta tyly palaute Sebastien Ogierille: "Ei voi ihan kaikesta myöskään autoa syyttää"
C Moren asiantuntija Jari Ketomaa teki Sardinian MM-rallin yhteydessä erityisen huomion Rovanperän ajamisesta. Ketomaa uskoo, että Rovanperän psykologinen asennoituminen näkyy hieman hänen ajosuorituksissaan aurauspäivinä.
– Kyllä Kallen ajamisesta näkyi perjantaina, että sinne jää sekunteja. Siellä on pikkuisen löysiä jarrutuksia. Sinne ei hyökätä joka metrillä, Ketomaa summaa.
Rovanperä jäi Sardiniassa lopulta kolmanneksi ja ero kärkeen oli liki kaksi minuuttia (1.55,3). Ketomaa painottaa, että pienetkin sekunnit saattavat tulevaisuudessa olla äärimmäisen tärkeitä mestaruustaistelussa.
– Okei, nyt ero on niin iso, että 10-15 sekuntia, minkä olisi ajamalla voinut ajaa paremmin, ei muuta nyt tilannetta mihinkään. Mutta voi tulla niitä ralleja, joissa voitto on kiinni siitä sekunnista ja jokainen jarrutus ratkaisee. Ei tarvitse yltiöpäisiä riskejä ajaa, mutta keskittyä niin 110-prosenttisesti jokaiseen metriin. Siinä olisi napsu parannettavaa siihen perjantaille, vaikka lähtöpaikka on huono eikä ole ihan paras mahdollinen ralli, Ketomaa summaa.
Katso Jari Ketomaan huomio Kalle Rovanperän ajamisesta pääkuvan videolta.