Asiantuntijat: EU:n ajama käteispakko on kauhea ajatus – miten käy Suomen?

Onko kansa palannut käteisen käyttöön? Kysyimme 2:27
Onko kansa palannut käteisen käyttöön? Kysyimme

Onko käteisellä tulevaisuutta vai onko pankkien viime aikojen ongelmien takia syytä ottaa digitalisaatiossa askel taaksepäin? Asiantuntijoiden mielestä käteiselle on yhä paikkansa, kunhan sen käyttöä ei pakoteta kaikkialle.

Kunhan ei suomalaisten mahdollisuutta elää tässä yhteiskunnassa vaaranneta, kommentoi Viiden jälkeen -ohjelmassa haastateltu Suomen Pankin maksujärjestelmät-osaston päällikkö Päivi Heikkinen.

Sekä Heikkinen että SOK:n maksamisen palvelujen johtaja Kai Lindström pitävät tärkeänä, että olennaisimpia palveluja, kuten elintarvikkeita ja lääkkeitä voi hankkia yhä käteisellä. 

Pienemmissä yrityksissä käteisen hallinnassa on kuitenkin kulunsa sekä turvallisuustekijänsä, minkä takia yhä useammat suosivat vain kortti- tai mobiilimaksuja.

Jos käteiselle on kysyntää, kauppias voi päättää ottaa sitä vastaan, Lindström tiivistää.

EU haluaa käteispakon – täystyrmäys Suomesta

Parin vuoden takaisen kyselyn mukaan maksupisteissä suoritetuista maksuista enää alle 20 prosenttia tehtiin käteisellä. Ero on huima vuoteen 2016, jolloin luku oli Suomen Pankin mukaan vielä 54 prosenttia.

Digitaalisissa maksuvälineissä Pohjoismaat ovat kehityksessä huomattavasti edellä Keski-Eurooppaa, jossa useissa maissa käteinen on yhä kuningas. 

Siksi EU-komission tavoitteena on se, että kaikissa ostotapahtumissa olisi mahdollista käyttää käteistä. SOK:n Lindström esittelee useita esimerkkejä, miksi he haluavat tyrmätä moisen hankkeen.

– Se tarkoittaisi, että esimerkiksi sähkölataustolppiin pitäisi asentaa käteisautomaatti. Ollaan lobattu EU:n suuntaan lakialoitteita, iltaisin ja öiseen aikaan ei käteistä tarvitsisi ottaa vastaan. 

– Henkilökunnan turvallisuus on se kaikista tärkein asia. Lisäksi henkilökunnattomat myyntipaikat, kuten kylmäasemat – ei tule turhia ajatuksia, että murranpa tuon tolpan tuosta, Lindström avaa.

MTV:n katugallup paljastaa, että moni käyttää yhä arjessaan käteistä, mutta ei pääasiallisena maksutapanaan.

– Suhteellisen harvoin tulee käytettyä mutta nyt keräsin kaikki hilut mitä löytyi, että sai murkinaa rinnan alle, Arttu Sahlgren kertoi.

Siskontytön konfirmaatiojuhlassa laitoin kirkon kolehtiin, Mari Suonto muistelee edellistä käteisen käyttöään.

Katso haastattelusta, kuinka paljon käteistä asiantuntijoiden mielestä suomalaisilla pitäisi olla kotonaan.

Häiriöt pankkipalveluissa ovat saaneet suomalaiset luottamaan jälleen käteiseen rahaan 12:16

Lue myös:

    Uusimmat