Asiantuntijat hämmästyivät: Beryl-myrskyn voimassa tapahtui harvinainen muutos hengenvaaralliseen suuntaan

Hirmumyrsky Beryl on äitynyt Atlantin kuluvan myrskykauden ensimmäiseksi hurrikaaniksi. Myrsky on jatkanut vahvistumistaan viisiportaisella Saffir-Simpsonin asteikolla hyvin vaaralliseksi nelosluokan hurrikaaniksi, kertoo Yhdysvaltain kansallinen hurrikaanikeskus (NHC).

Näin voimakkaaksi myräkäksi yltyminen näin aikaisessa vaiheessa hurrikaanikautta on asiantuntijoiden mukaan erittäin harvinaista. Hurrikaanikausi alkaa Atlantilla varhain kesäkuussa ja jatkuu aina marraskuun lopulle.

Nelosluokan hurrikaanissa tuulet puhaltavat ainakin 59 metriä sekunnissa. Trooppisen hirmumyrskyn katsotaan olevan ykköstason hurrikaani, kun tuulen nopeus on vähintään 33 metriä sekunnissa.

NHC:n mukaan hengenvaarallisia tuulia mukanaan tuovan myrskyn odotetaan rantautuvan Karibianmeren Windwardsaarille varhain maanantaina.

Hurrikaaniasiantuntija Michael Lowrynmukaan Atlantilla on kirjattu mittaushistorian aikana ennen heinäkuun ensimmäistä viikkoa vain viisi vähintään kolmosluokkaan äitynyttä hurrikaania.

– Beryl olisi kuudes ja varhaisin näin kaukana idässä trooppisella Atlantilla. Nelos- tai viitosluokan hurrikaania ei ole koskaan havaittu ennen heinäkuun 8. päivää, Lowry sanoo X:ssä.

Tavallisesti ensimmäinen Atlantin hurrikaani tavataan Lowryn mukaan elokuun 11. päivänä ja ensimmäinen kolmosluokan hurrikaani syyskuun alussa.

Hurrikaanikaudesta ennakoidaan poikkeuksellista

NHC varoittaa hurrikaanivaroituksen alaisilla alueilla voivan esiintyä kovia sateita, tulvia sekä hengenvaarallisia tuulia ja myrskyvuoksia.

Keskuksen mukaan Karibialla on annettu hurrikaanivaroitukset Barbadokselle, Saint Luciaan, Grenadaan sekä Saint Vincentiin, Grenadiineille ja Tobagoon.

Yhdysvaltain sää- ja valtamerentutkimusorganisaatio (NOAA) sanoi toukokuun lopulla uskovansa, että tämän vuoden hurrikaanikaudesta tulee poikkeuksellinen. Kolmosluokkaan tai sitäkin voimallisemmaksi yltyviä hurrikaaneja ennustetaan nähtävän jopa seitsemän.

NOAA:n mukaan ennustettujen myrskyjen taustalla ovat ainakin merivesien korkeat lämpötilat Atlantilla sekä Tyynenmeren La Nina -sääilmiöön liittyvät olosuhteet.

Viime vuosina äärimmäiset sääilmiöt ovat yleistyneet ja muuttuneet aiempaa tuhoisammiksi ilmastonmuutoksen vuoksi.

Juttua päivitetty 30.6.2024 kello 20.56: Beryl on voimistunut nopeasti nelosluokan hurrikaaniksi.

Lue myös:

    Uusimmat