Lähes puolet asuntokaupoista tehdään nykyisin sähköisesti. Digitaalisia asuntokauppoja on Suomessa on tehty yhteensä jo yli 60 000.
Ensimmäinen digitaalinen asuntokauppa toteutettiin Suomessa viisi vuotta sitten. Nykyisin sähköiset asuntokaupat ovat jo arkipäivää.
Digitaalinen kaupankäyntijärjestelmä DIAS on kovaa vauhtia korvaamassa pankin kiinteistökauppojen alustana. Myös tekoäly kehittyy alalla nopeasti.
– Viimeisin vertailuluku on huhtikuulta, jolloin 45 prosenttia asuntokaupoista tehtiin digitaalisesti, kertoo Niilo Ursin, joka toimii Digitaalisen asuntokauppa DIAS:n liiketoimintajohtajana.
Digitaalisen asuntokaupan kasvu on ollut vauhdikasta. Koronapandemia mullisti koko toimialan, eikä kehitys ole pysähtynyt. Ursin uskoo, että sähköisestä asioinnista tulee vallitseva kaupantekotapa jo tämän vuoden puolella.
– Kasvu ruokkii kasvua ja uskon, että 50 prosenttia saadaan tänä vuonna, Ursin sanoo.
Suomi edelläkävijä
– Meidän tietojemme mukaan tällaista vastaavaa järjestelyä ei ole muualla, Ursin kertoo.
Huoneistokeskuksen liiketoimintajohtaja Marina Saleniuksen mukaan digitaalisuus on helpottanut kauppojen sujuvuutta.
– Aikasemmin yritettiin saada neljä ihmistä samaan aikaan pankkiin. Sehän saattoi olla aika lailla mahdotonta, mutta nyt jokainen voi allekirjottaa sitten kun on siihen aikaa, Salenius kertoo.
DIASin mukaan kaikki kiinteistökaupat kyetään pian toteuttamaan sähköisesti. Palaute on ollut myönteistä myös asunnon ostajilta.
– Kauppakirjaa luetaan paljon enemmän kuin aikaisemmin ja ymmärretään mitä ollaan ostamassa, Ursin sanoo.
Alalla uskotaan vahvasti siihen, että asuntokaupassa myös tekoälyä voidaan käyttää yhä monipuolisemmin, esimerkiksi asuntojen etsimisessä.
– Käytetään me ihmiset sitten ennemmin aikaa sellaisiin työvaiheisiin, jotka oikeasti vaativat ihmisten välistä kanssakäymistä, Salenius sanoo.