Helsingissä sijaitsevan Ateneumin taidemuseon sisäänkäyntiä on töhritty kellertävällä aineella.
Helsingin poliisista kerrotaan MTV Uutisille, että poliisille tuli tästä tehtävä hieman ennen kahta lauantai-iltapäivällä. Ilmoituksen mukaan pääovia oli sotkettu jollain maalilla tai vastaavalla.
Epäilty tekijä on poistunut paikalta. Häntä ei ole vielä saatu kiinni.
"Erittäin surullista"
Ateneumin johtaja Anna-Maria von Bonsdorff kertoo MTV Uutisille, että hänen tietojensa mukaan yksittäinen ihminen on maalituubin avulla tuhrinut sekä museon julkisivua että lähellä sijaitsevia bussipysäkkejä. Hänen tietonsa perustuvat Securitaksen ja silminnäkijöiden tietoihin.
Kyseinen aine on maalia. Parhaillaan selvitetään, millaista maalia.
– Ilmeisesti liikkeessä pursotettu keltaista maalia pääoviin ja pylväisiin, hän sanoo.
Sisäänkäynti on tällä hetkellä aidattu. Museo on kuitenkin auki normaalisti ja asiakkaat ohjataan sisään Ateneuminkujan puolelta.
Siivous on hälytetty paikalle. Siivouksen kestosta ei vielä ole tietoa.
Von Bonsdorff kertoo museon pintojen olevan arvokkaat. On kivipintaa, ja ovet on tehty puusta.
– Niitä putsataan varovaisesti.
– Ensimmäiseksi meidän pitää saada selville, mitä se maaliaines on.
Hän kertoo, että poliisi selvittää tapahtunutta parhaillaan. Helsingin poliisista kerrottiin STT:lle, että tapahtunutta tutkitaan vahingontekona.
– Erittäin surullista tietysti, että ihminen kokee, että haluaa tehdä tällaista. Mehän emme tiedä nyt mitään motiiveista ja voi olla täysin tällainen impulsiivinen teko tai sitten ei, hän sanoo.
Myös lähellä sijaitsevan OP-pankin julkisivua on töhritty. MTV Uutisten toimittaja näki, kuinka eräs nainen juoksi todennäköisesti metrolle vartijat perässään. Hänellä näytti olevan kädessään jonkinlainen suutin ja hän heitteli ympärilleen keltaista paperia.
0:09MTV Uutisten toimittaja ja kuvaaja näkivät, kuinka museon järjestyksenvalvojat lähtivät juoksemaan naisen perään. Nainen levitti keltaista paperia Ateneumin lähellä jalkakäytävällä noin kaksi tuntia museon julkisivun töhrimisen jälkeen.
MTV Uutiset tavoitti Helsingin poliisin viestinnän vielä lauantai-iltana. Sen mukaan poliisi ei ole saanut vielä tekijää kiinni.
Ateneumin taidemuseo sijaitsee Helsingin keskustassa ja on osa Kansallisgalleriaa. Ateneumissa on Suomen vanhin ja laajin taidekokoelma, ja museo kuuluu valtion suojeltuihin arvokohteisiin.
Muokattu 15.2.2025 kello 20.40: Lisätty tieto, ettei Helsingin poliisin viestinnän mukaan epäiltyä tekijää ole saatu kiinni sekä video järjestyksenvalvojista.