Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes saa viikoittain useita yhteydenottoja yksityishenkilöiltä, jotka ovat huolissaan siitä, onko heidän hankkimansa aurinkopaneelijärjestelmä asennettu oikein.
Tukesin mukaan yhteydenotot ovat lisääntyneet merkittävästi tämän kevään ja kesän aikana – ja usein käy ilmi, että huoli on aiheellista.
Aurinkopaneelien lisääntyneen suosion seurauksena alalle on tullut paljon uusia yrityksiä, eikä kaikilla asentajilla ole riittäviä taitoja järjestelmien asentamiseen, kertoo Tukesin ylitarkastaja Juha-Pekka Törmälä.
– Lisääntyneiden yhteydenottojen taustalla on todennäköisesti se, että asennukseen liittyviä ongelmia on käsitelty enemmän julkisuudessa, ja entistä useampi osaa vaatia ammattimaista jälkeä tai tunnistaa asennuksessa sattuneita virheitä, Törmälä sanoo.
Törmälän mukaan aurinkopaneelijärjestelmien asennusvirheissä korostuvat kaksi kokonaisuutta: uuden järjestelmän kytkeminen rakennuksen olemassa olevaan sähköverkkoon – jossa virheet voivat johtaa jopa oikosulkuun – sekä käyttöönottotarkastukset ja dokumentointi. Osa asentajista ei ole tehnyt kaikkia vaadittavia tarkastuksia tai jättänyt niistä dokumenttia asiakkaalle.
Hinnat ovat laskeneet
Suomessa noin 100 000 omakotitalossa ja vapaa-ajan asunnossa on jakeluverkkoon yhdistetty aurinkopaneelijärjestelmä, kertoo Suomen Aurinkoenergiayhdistyksen hallituksen jäsen Lauri Hietala. Yhdistys on selvittänyt asiaa suomalaisilta verkkoyhtiöiltä.
– Lisäksi lukuisilla mökeillä on pieniä järjestelmiä, jotka toimivat esimerkiksi muutamalla akulla ja joita ei ole kytketty jakeluverkkoon, Hietala sanoo.
Lue myös: Aurinkosähköjärjestelmien asennuksissa on havaittu paljon puutteita
Hietalan mukaan aurinkopaneelien suosio alkoi kasvaa Suomessa voimakkaammin vuonna 2016 ja räjähti viime vuonna sähkön hinnannousun seurauksena.
Hietala toimii aurinkoenergialaitteita myyvän Solarvoiman toimitusjohtajana, ja yrityksen myyntilukujen perusteella aurinkopaneelien kysyntä on tällä hetkellä jo hieman rauhoittumaan päin omakotitaloasukkaiden keskuudessa. Taloyhtiöpuolella sen sijaan suosio on yhä kasvussa.
Hietalan mukaan aurinkopaneelien hinnat ovat laskeneet kymmenessä vuodessa merkittävästi, vaikkakin viime vuonna hinnoissa nähtiin tilapäinen nousupiikki muun muassa komponenttipulan takia. Hän ei usko, että hinnoissa nähdään enää merkittävää laskua.
– Tällä hetkellä aurinkopaneelijärjestelmiin panostetut summat liikkuvat keskimäärin 11 000 eurossa, ja ne maksavat itsensä takaisin keskimäärin 10–15 vuodessa.
Lue myös: SPEK muistuttaa, ettei suurin säästökeino välttämättä liity sähkön hintaan – "Jotta kukaan ei joutuisi vielä pahempaan pulaan"
Pakolliseksi uusiin asuinrakennuksiin?
EU:ssa on tällä hetkellä valmisteilla rakennusten energiatehokkuusdirektiivi, joka voi tuoda aurinkoenergiaoptimointivelvoitteita tulevaisuudessa uusien asuinrakennusten rakennuttajille.
Mahdollisesti jo vuoden 2029 loppuun mennessä Suomessakin olisi pakollista ottaa aurinkoenergiaa käyttöön uusissa kodeissa, kertoo Omakotiliiton toiminnanjohtaja Marju Silander.
Direktiivi ei toteutuessaan koskisi asuinrakennuksia, jotka on rakennettu ennen direktiivin voimaantuloa.
– On mielenkiintoista nähdä, miten tällaiset vaatimukset toimivat näin metsäisessä maassa, sillä kaikilla tonteillahan aurinkopaneeleista ei saisi tuottoa. Toivon, että direktiiviin tulee riittävästi joustoa tällaisia rakennuksia varten, Silander sanoo.
Mitä ottaa huomioon ennen asennusta?
Ennen aurinkopaneelien hankkimista kannattaa ottaa huomioon muutamia asioita.
– Ensinnäkin, onko rakennus riittävän aurinkoisella paikalla ja kuluuko sähköä merkittävästi myös kesäaikaan, huomauttaa Silander.
– Seuraava tärkeä kysymys on, missä kunnossa katto on. Katon pitää kestää paneelien paino, eikä paneeleja kannata laittaa hyvin vanhalle katolle ennen kuin katto on uusittu. Paneelit voivat kuitenkin kestää vaihtamatta jopa 25 vuotta.
Ennen paneelien hankkimista tulisi olla yhteydessä myös rakennusvalvontaan. Silanderin mukaan osassa kunnista vaaditaan rakennuslupa, kun taas osassa riittää pelkkä ilmoitus. Suojeltuihin rakennuksiin paneeleja ei välttämättä saa laittaa ollenkaan.
Lue myös: Aurinkopaneelit ovat nyt suosiossa – aurinkosähköä hankkiessa tulisi kuitenkin huomioida tärkeä seikka
Myös jakeluverkkoyhtiöön kannattaa olla yhteydessä hyvissä ajoin. Silander on törmännyt tapauksiin, joissa asukas on asentanut liian suuren järjestelmän, eikä olekaan saanut sitä käyttöön ennen kuin verkkoyhtiö on vahvistanut verkkoa.
Silander kannustaa myös ahkeraan yritysten kilpailuttamiseen, sillä hinnoissa voi olla merkittäviä eroja.
– Asennukseen liittyviä ongelmia sen sijaan voi pyrkiä ennaltaehkäisemään tutkimalla, että yrityksellä on luvat kunnossa – ja ehdottomasti myös referenssejä kysymällä. Kannattaa myös varmistaa, että laitteistoissa on kattavat takuut, Silander painottaa.