Liikenne- ja viestintäministeriön johtama liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä julkaisi tänään toimenpideohjelman liikenteen kasvihuonepäästöjen poistamiseksi. Autoliitto katsoo, että siinä esitetyt näkemykset ovat hyvin kaukana tavallisen suomalaisen arjesta.
Autoliiton mukaan ilmastopoliittisen työryhmän esitys perustuu löyhiin laskelmiin ja todelliset vaikutusarviot puuttuvat.
– Työryhmän esittämät polttoaineveron korotukset sekä tiemaksut nostaisivat suomalaisten suuria liikkumiskustannuksia entisestään. Autoilijat maksavat jo nyt matkansa ja päästönsä, sillä tieliikenteeltä kerätään noin kahdeksan miljardia euroa veroja vuodessa, Autoliiton tiedotteessa todetaan.
Vasta pari vuotta sitten hallitus asetti tavoitteeksi 250 000 sähköautoa ja 50 000 kaasuautoa vuoteen 2030 mennessä. Nyt LVM:n työryhmän mukaan sähköautoja tulisi olla reilun kymmenen vuoden kuluttua noin 670 000 ja kaasuautoja 130 000.
– Mitään todellisia perusteluja ja konkreettisia toimia, joille olisi asetettu oikea hintalappu, ei ole esitetty. Tavoite tuntuu täysin mahdottomalta.
Autoliiton toimitusjohtajan Pasi Niemisen mukaan työryhmän esittämät visiot ovat hyvin kaukana suomalaisten arjesta.
– Suomessa on liikennekäytössä 2,7 miljoonaa henkilöautoa, joiden arvo on keskimäärin 3 600 euroa. Ei ole realistista, että suomalaiset alkaisivat yhtäkkiä ostaa uusia autoja, kalliista uusista sähköautoista puhumattakaan, Nieminen sanoo.
– Suomi on EU:n harvimmin asuttuja maita ja täällä oman auton käyttö on perustellumpaa kuin missään muualla. Auto ei Suomessa ole mikään luksustuote, vaan arjen mahdollistaja, hän jatkaa.
Lähde: Autoliitto