Autoliiton mukaan päättäjillä on nyt vakavan pohdinnan paikka. Se toivoo vastuussa olevien tahojen miettivän, miten maamme elinkeinoelämä ja kotitaloudet pidetään liikkeessä polttoaineiden hintojen nousun asettaessa niin yritykset kuin kotitaloudetkin vaikeaan tilanteeseen.
Euroopan unionissa valmistelussa olevat direktiivit asettavat synkkiä pilviä tieliikenteestä riippuvaisen Suomen ylle, maalailee Autoliitto tiedotteessaan.
Raakaöljyn hinta on kaksinkertaistunut vuodessa, mikä on suurin syy polttoaineiden viimeaikaiseen hinnannousuun. Koska asiaan on ymmärrettävästi vaikea puuttua kansallisella tasolla, peräänkuuluuttaa Autoliitto päättäjiä huomioimaan liikkumiskustannusten nousun muissa päätöksissään.
– Se ei ole vain henkilöautoilijoiden ongelma, vaan liikkumiskustannusten noususta kärsivät myös niin joukkoliikenne kuin tavaraliikenne ja sitä kautta kaikki kuluttajat. Tämän lisäksi se kiihdyttää inflaatiota ja laskee jokaisen euron ostovoimaa, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen toteaa tiedotteessa.
Lue myös: Sähköauton ostamiseen jopa 50 000 euroa ilmaista rahaa? Uudet hankintatuet halutaan voimaan jo tammikuussa
Suomessa jo EU:n kolmanneksi kallein bensiini
Suomessa 95-oktaanisen bensiinin reilun 1,8 euron verollinen hinta oli marraskuun alussa EU:n tilastojen mukaan unionin kolmanneksi kalleinta Hollannin ja Tanskan jälkeen. Bensiinin nettohinta oli vain reilut 74 senttiä litralta, ja siinä edelle kiilasi kymmenen maata.
Dieselin verollinen hinta on sijalla kolme ja veroton sijalla viisi.
– Unionin kireimpiin kuuluva polttoaineverotus osuu erityisen kipeästi Suomen kaltaiseen maahan, jossa esimerkiksi henkilöauton käytölle ei usein ole vaihtoehtoja, Nieminen sanoo.
Liikkumiskustannukset uhkaavat nousta jatkossa entisestään EU:n ilmastolakipaketin myötä. Valmisteilla on useita direktiivejä liittyen muun muassa tieliikenteen päästökauppaan, energiaverotukseen ja uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämiseen.
Niemisen mukaan EU on arvioinut, että tieliikenteen päästökauppa nostaisi bensiinin hintaa 11 ja dieselin 13 senttiä litralta.
– Todellista vaikutusta ei kuitenkaan tiedä kukaan, hän sanoo.
– Energiaverodirektiivissä esitetään bensiinin ja dieselin verokantojen yhtenäistämistä. Jos bensiinin verotusta ei olla valmiita alentamaan, tarkoittaisi se dieselin pumppuhintoihin arviolta yli 20 sentin korotuksia litralta.
Lue myös: Japanilaistutkimus: Ympäristölle olisi parempi, jos ajaisimme bensa-automme loppuun, emmekä vielä intoilisi uusista sähköautoista
"Erityisolosuhteet huomioitava"
Niemisen mukaan Suomen tieliikenteen ja sitä kautta koko kansantaloutemme erityisolosuhteet on huomioitava valmisteilla olevissa direktiiveissä.
– Nyt punnitaan se, miten hyvin Suomi pystyy ja haluaa ajaa kansalaistensa etuja EU:ssa, Nieminen toteaa.
– Lisäksi kansallisella tasolla on mietittävä, kuinka paljon tieliikennettä voidaan verottaa aiheuttamatta peruuttamatonta vahinkoa Suomen kilpailukyvylle ja kansalaisten toimeentulolle, hän jatkaa.
Lue myös: Nytkö löytyi avain Suomen autokannan nuorentamiseen? – "Kotitaloudet vaihtaisivat autojaan useammin, jos..."
Lähde: Autoliitto