Boeingin Starliner-avaruusaluksella Kansainväliselle avaruusasemalle (ISS) lennätetyt astronautit palaavat Maahan kilpailevan SpaceX-yhtiön aluksella, kertoo Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa.
Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa ilmoitti tänä iltana tuovansa kaksi avaruudessa avaruusasemalla jumissa olevaa astronauttiaan takaisin Maahan SpaceX:n Crew Dragon -aluksella helmikuussa, kertoo uutistoimisto Reuters.
Astronautit Sunita Williams ja Barry "Butch" Wilmore eivät ole päässeet kotiin Boeing Starliner -avaruusaluksen ongelmien vuoksi. He ovat molemmat ovat entisiä armeijan testilentäjiä.
SpaceX on Boeingin kilpailija. Sen perustaja on maailman rikkain ihminen Elon Musk.
Boeing Starliner -avaruusalus palaa Maahan miehittämättömänä. Nasa perusteli päätöstä turvallisuussyillä.
Astronauttien oli tarkoitus viipyä asemalla alun perin vain kahdeksan päivää kesäkuun alussa alkaneessa operaatiossa. Nyt he viettävät kiertoradalla noin kahdeksan kuukautta.