Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi) on määrännyt Kanta-Hämeen Jokioisilla toimivan lastensuojelulaitoksen Tukikoti Pauliinan keskeyttämään välittömästi toimintansa.
Avin mukaan laitoksen toiminnassa on ollut vakavia puutteita ja toiminta keskeytetään, jotta asiakkaiden turvallisuus varmistuu. Avi antoi päätöksensä 18. lokakuuta.
Avi teki tarkastuskäynnin Tukikoti Pauliinaan sen jälkeen, kun Kanta-Hämeen hyvinvointialue oli tehnyt laitoksesta ilmoituksen. Tarkastuksella avi huomasi, että yksikön henkilöstömäärä on riittämätön lastensuojelulakiin ja yhtiön saaman luvan edellytyksiin nähden.
– Henkilöstömäärän vuoksi toimintayksikkö ei pysty järjestämään lasten ympärivuorokautista hoitoa ja huolenpitoa turvallisesti, avin tiedotteessa sanotaan.
Viranomaiset ovat aiemmin ohjanneet yksikköä parantamaan toimintaansa, mutta näin ei avin mukaan ole käynyt.
Lue myös: Oulun Validia-talossa räikeitä puutteita vaikeavammaisten hoidossa: Asukas odotti suihkuun pääsyä 23 päivää – "Koko ajan uusia hoitajia, koska ei heillä kestä pää tätä"
"Taustalla yhden työntekijän irtisanoutuminen"
Tukikoti Pauliinasta on vastannut Lapsiperhepalvelu Stark Oy.
Yhtiön toimitusjohtaja Mia Stark kertoo STT:lle, että avin päätös oli heidän kannaltaan erittäin valitettava.
Taustalla on hänen mukaansa yhden työntekijän irtisanoutuminen. Yhtiön henkilöstövaade ei Starkin mukaan enää täyttynyt, koska uutta työvoimaa ei saatu ajoissa palkattua.
Stark kertoo, että yhtiö aikoo lopettaa liiketoimintansa.
– Tämä oli tässä, sanoo Stark.
Hänen mukaansa Tukikoti Pauliinan toiminta on käytännössä lopetettu jo. Loppuvaiheessa yksikössä oli Starkin mukaan kaksi lasta, jotka on sittemmin siirretty muualle.
– Monen elämä on heittänyt kuperkeikkaa tämän takia, hän kertoo.
Viimeisimpien tilinpäätöstietojen mukaan yhtiön palveluksessa oli vuoden 2021 lopussa 20 ihmistä.
Viranomainen puuttui aiemminkin
Aluehallintovirasto puuttui jo aiemmin tänä vuonna Lapsiperhepalvelu Starkin toisen lastensuojelulaitoksen toimintaan.
Kesäkuussa avi määräsi yhtiön pyörittämän, naapurikunta Forssassa toimivan lastensuojelulaitoksen Tukikoti Tasapainon keskeyttämään välittömästi toimintansa. Myös siellä yhtenä keskeytyksen perusteena oli henkilöstön riittämätön määrä.