Avoimia työpaikkoja heinä-syyskuussa lähes 8 000 viime vuotta vähemmän

AOP työttömyys työttömyysturva kuvituskuva
Vuoden 2024 kolmannella neljänneksellä avointen työpaikkojen lukumäärä vähentyi kaikilla suuralueilla vuodentakaiseen verrattuna.All Over Press
Julkaistu 18.11.2024 08:41(Päivitetty 18.11.2024 09:06)

MTV UUTISET – STT

Suomessa oli heinä–syyskuussa 7  800 avointa työpaikkaa vähemmän kuin samalla ajanjaksolla vuotta aiemmin, Tilastokeskus kertoi maanantaina.

Avoimia työpaikkoja oli nyt 34  600, kun vuotta aiemmin määrä oli 42  400. Luvut kuvaavat syyskuun ensimmäisen päivän tilannetta.

Avointen työpaikkojen määrä väheni kaikilla suuralueilla eli Helsinki-Uudenmaan, Pohjois- ja Itä-Suomen, Etelä-Suomen sekä Länsi-Suomen alueilla.

Yksityisellä sektorilla avoimia työpaikkoja oli 3  000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kunnissa, kuntayhtymissä ja hyvinvointialueilla määrä väheni puolestaan 2  600:lla. Järjestöjen, yhdistysten ja säätiöiden toimipaikoilla avoimia työpaikkoja oli 1  900 vähemmän.

Tilastokeskuksen mukaan avoimia työpaikkoja oli viimeksi yhtä vähän kolmannella vuosineljänneksellä vuonna 2017.

Lue myös: Korkeakoulutettujen työttömyys lähenee jo vuoden 2016 huippua

Tuoreimmat aiheesta

Työpaikat