Kuntatyönantajat pelkäävät että sote- ja maakuntauudistuksen palkkakustannukset nousevat ennakoitua enemmän. Kustannuksia syntyisi siitä, jos palkat nousisivat yhteensovituksessa.
Työmarkkinajohtaja Markku Jalosen mukaan kustannusten nousua voidaan kuitenkin estää sopimalla palkkojen yhteensovittamisesta lailla.
– Siitä palkasta, mikä ylittää keskimmäisen palkkatason, tulisi henkilökohtainen siirtymälisä, Jalonen kertoo.
Ay-liike aivan eri linjoilla
Ay-liikkeissä palkkojen sitomista lakiin ei hyväksytä. Niiden mukaan laki eriarvoistaisi työntekijöitä ja aiheuttaisi huolen palkkojen alenemisesta.
Suomen lähi- ja perushoitajaliiton puheenjohtaja Silja Paavolan mukaan mitään palkkaa ei voida yhteenmukaistaa lailla.
– Se tarkoittaisi, että jollakin koulutuksella voi tehdä mitä työtä tahansa, ja silti palkka olisi aina sama. Eihän se ole mahdollista.
Paavolan mukaan olisi järkevää, että esimerkiksi lähihoitajalla on eri työpisteissa eri palkkoja tehtävän vaativuuden mukaisesti.
Epävarmuutta palkkojen alenemisesta
Lääkäriliiton neuvottelujohtaja Laura Lindholmin mukaan sote luo jo itsessään epävarmuustekijöitä työntekijöille, kun työnantaja vaihtuu.
– Huoli liittyy siihen, että palkkaerot ovat niin isoja. Jos palkkoja lähdetään yhdenmukaistamaan, lähteekö palkat sitten alenemaan. Me lähdemme siitä, että tähän palkkaeroon tulee varata rahaa jo lainsäädäntöuudistuksessa, eikä niin, että se lähtee henkilökunnan lompakosta.