Kun Armenia ja Azerbaidzhan olivat solmineet rauhan sodittuaan Vuoristo-Karabahissa vuonna 2020, Venäjä lähetti alueelle "rauhanturvaajiksi" kutsumiaan kriisinhallintajoukkoja. Venäjän presidentti Vladimir Putin lupasi joukkojen suojelevan alueen asukkaita, valvovan tulitaukoa ja takaavan kulun Vuoristo-Karabahista Armeniaan Lacinin käytävän kautta.
Venäjä ei pitänyt näistä lupauksista yhtäkään, kun Azerbaidzhan ensin sulki Lacinin käytävän kuukausien ajaksi ja sitten valtasi Vuoristo-Karabahin salamasodassa viime kuun lopussa. Mitään ei tehnyt myöskään Venäjän ympärille kasattu sotilasliitto Kollektiivien turvallisuusjärjestö, johon Armenia kuuluu.
– Venäjä ei käyttänyt pelotettaan. Lisäksi se viesti Azerbaidzhanille epäsuorasti, että voimankäytöstä ei koituisi seurauksia, sanoo STT:lle tutkijatohtori Kristiina Silvan Ulkopoliittisesta instituutista.
Venäjä on viime ajat keskittynyt hyökkäyssotaansa Ukrainassa ja heikentynyt. Tämän seurauksena se on menettänyt vaikutusvaltaansa etupiirinään pitämiinsä Kaukasuksen ja Keski-Aasian maihin.
Suurhyökkäyksen alettua myös kriisinhallinta Vuoristo-Karabahissa muuttui tehottomammaksi.
– Kun hyökkäys Ukrainaan alkoi, Azerbaidzhan selvästi alkoi testata Venäjän rauhanturvaajia ja Venäjän valmiutta puolustaa rauhanturvaajiaan. Mitä enemmän he testasivat, sitä selvemmäksi kävi, että Venäjällä ei ollut halua minkäänlaiseen yhteenottoon Azerbaidzhanin kanssa, arvioi International Crisis Group -järjestön analyytikko Olesja Vartanjan Washington Post -lehdelle.
Armenia etääntynyt Venäjästä
Armenia havahtui jo jokin aika sitten siihen, ettei Venäjän sotilaallisesta tuesta välttämättä ole varmuutta. Jo viime vuosikymmenen puolivälissä kävi ilmi, että Venäjä oli myynyt aseita myös Azerbaidzhanille.
Armenian ja Venäjän välejä on kiristänyt sekin, ettei Armenia ole missään vaiheessa tunnustanut Venäjän tuella Georgiasta itsenäisiksi julistautuneita Abhasiaa ja Etelä-Ossetiaa.
Vuonna 2018 Armeniassa valtaan nousi niin kutsutussa Samettivallankumouksessa Nikol Pashinjan, joka on pääministerinä pyrkinyt vähentämään maansa riippuvuutta Venäjästä ja löytämään uusia liittolaisia etenkin lännestä. Hänen johdollaan Armenia esimerkiksi jätti syyskuussa väliin Kollektiivisen turvallisuusjärjestön sotaharjoitukset Valko-Venäjällä, mutta päästi Yhdysvaltojen joukkoja harjoittelemaan Armeniaan.
Putiniin Pashinjan on pyrkinyt tekemään pesäeroa jo pidempään ja etenkin kuluneen vuoden aikana. Hän muun muassa sanoi syyskuun alussa julkisesti, että Kollektiiviseen turvallisuusjärjestöön liittyminen oli Armenialta strateginen virhe.
Putinille suorastaan henkilökohtainen loukkaus oli se, että Armenia suunnitteli liittymistä Kansainväliseen rikostuomioistuimeen ICC:hen, minkä se toteuttikin tämän kuun alussa menetettyään Vuoristo-Karabahin. ICC on etsintäkuuluttanut Putinin, minkä vuoksi hänet täytyisi pidättää, jos hän vierailisi Armeniassa.
Samaan aikaan kun Venäjä on etääntynyt demokratisoituvasta Armeniasta, se on lähentynyt autokraattista Azerbaidzhania.
– Venäjä on yhä muodollisesti Armenian kumppani, mutta on vaikea sanoa, kumpaan sillä on nykyisin paremmat suhteet. Myös Venäjän media on tulkinnut tuoreimman konfliktin Armenian syyksi, Silvan sanoo.
Öljyä Eurooppaan korkeampaan hintaan
Venäjän passiivisuuden on tulkittu olleen kosto Armenialle pyrkimyksistä lähentyä lännen kanssa. Toisaalta myös käytännön seikat ajoivat Venäjää toimimattomuuteen, huomauttaa Kristiina Silvan.
– Rajummalla reaktiolla olisi mahdollisesti ollut haitallinen vaikutus esimerkiksi Venäjän omaan energiakauppaan.
Vaikka Azerbaidzhanilla on mittavat öljyvarat, se ostaa venäläistä öljyä, josta EU-maat ovat Ukrainan sodan alettua pyrkineet eroon. Näin Azerbaidzhan pystyy saamaan omaan käyttöönsä halpaa venäläistä öljyä ja myymään omaansa esimerkiksi Eurooppaan korkeampaan hintaan.
Myös Azerbaidzhanin läheinen liittolainen Turkki on Venäjälle tärkeä kauppakumppani, joka ei ole liittynyt lännen pakotteisiin. Venäjä tarvitsee sekä Azerbaidzhanin että Turkin apua pakotteidensa kiertämiseen.
On arvuuteltu sitäkin, olisiko Venäjä edes halutessaan voinut estää Vuoristo-Karabahin valtausta. Silvanin mukaan Venäjällä olisi heikentymisestään huolimatta ollut mahdollisuus viestiä Azerbaidzhanille, että voimankäyttöä ei katsota hyvällä.
– Silloin lopputulos ei olisi ollut ainakaan tällainen kuin nyt.
EU ei ole valmis puuttumaan
Kun taistelut leimahtivat taas hetkeksi Vuoristo-Karabahissa, peukaloitaan pyöritteli Venäjän lisäksi EU. Siinä ei ollut sinänsä mitään uutta ja yllättävää. Unionille on aiemminkin kelvannut Azerbaidzhanin öljy maan kehnosta ihmisoikeustilanteesta huolimatta. Tästä on puhuttu tutkijapiireissä azerbaidzhanisaationa.
Venäjän aloitettua suurhyökkäyksensä Ukrainaan EU on pyrkinyt eroon venäläisestä öljystä ja kaasusta. Niitä on korvattu azerbaidzhanilaisilla polttoaineilla, mikä on hiljentänyt EU:n kannanottoja entisestään. Azerbaidzhan on puolestaan osannut lukea tilannetta ja hyödyntää EU:n haluttomuutta toimia.
Lisäksi myös EU keskittyy Ukrainaan, minkä vuoksi muut kriisit jäävät pienemmälle painoarvolle. Azerbaidzhanin arvostelua on hillinnyt myös juridinen ongelma: kansainvälisen oikeuden mukaan Vuoristo-Karabah on kuulunut koko ajan Azerbaidzhanille.
– Sen kannalta on vaikea perustella, miksi Ukraina saa palauttaa sotimalla siltä vallatut alueet, mutta Azerbaidzhan ei saa, Silvan sanoo.
Öljyrahalla aseita
Viime vuodet Armenia on ollut Azerbaidzhaniin nähden pahasti alakynnessä. Azerbaidzhanin sotilaallisen ylivoiman takana on talous, joka perustuu öljyn ja kaasun vientiin. Öljyrahaa on investoitu armeijaan, ja moderneja aseita ja sotakalustoa on ostettu muun muassa Turkista ja Israelista.
Sen sijaan Armenian talous on polkenut paikallaan. Se vie lähinnä maataloustuotteita, joista ei ole saatavissa samanlaisia voittoja kuin energiasta.
– Lisäksi Armenian edellinen hallinto oli varsin korruptoitunut. Armeijaan investoidut rahat eivät menneet sinne, minne niiden piti mennä, Silvan kertoo.
Azerbaidzhan on saanut veljeskansanaan pitämältään Turkilta aseiden lisäksi myös operatiivista tukea esimerkiksi vuoden 2020 sodassa. Nyt sillä oli vastassa vain Vuoristo-Karabahin joukot, joten vastaavalle tuelle ei ollut tarvettakaan.
Sen sijaan Armenia on jäänyt varsin yksin. Sen välit Turkkiin ovat olleet kireät vuoden 1915 armenialaisten kansanmurhasta lähtien. Sympatiaa se on saanut muun muassa Turkin alueelliselta kilpailijalta Iranilta, mutta tueksi omien pakotteidensa kurittaman Iranin sympatia ei ole juuri konkretisoitunut.
Ei välitöntä uhkaa uudesta sodasta
Kun Azerbaidzhan on nyt saanut vallattua pitkään haluamansa Vuoristo-Karabahin, tilanne voi rauhoittua ainakin toistaiseksi, Silvan uskoo. Azerbaidzhan haluaisi vielä ainakin maayhteyden emämaasta irrallaan olevaan Nahitshevanin alueeseen, jonne päästäkseen pitää joko ylittää tai ohittaa Armenia.
Tämä Zangezurin käytävä olisi Azerbaidzhanille tärkeä kauppareitti, ja sen avaamista ovat toivoneet myös Turkki ja Venäjä. Sen sijaan Armenia on suhtautunut ajatukseen nihkeästi.
Politico kertoi aiemmin tässä kuussa, että Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken oli varoittanut lähipiiriään Azerbaidzhanin mahdollisesta uudesta hyökkäyksestä Zangezurin käytävän valtaamiseksi.
Azerbaidzhan voisi todennäköisesti sotilaallisella ylivoimallaan vallata myös sen, mutta silloin se hyökkäisi Armenian maaperälle. Sen kansainväliset seuraukset olisivat todennäköisesti suuremmat, mikä hillitsee Azerbaidzhanin hyökkäyshaluja.
– Toisaalta Azerbaidzhan on aiemminkin tehnyt iskuja Armenian maaperälle, eikä siihen ole reagoitu lännessä eikä Venäjällä. Lisäksi Azerbaidzhanissa on puhuttu asiasta siihen sävyyn, että Armenia joko avaa tai itkee ja avaa käytävän, Silvan kertoo.
Vuoden 2020 sodan jälkeen käytävän avaamisesta käytiin neuvotteluja, ja silloin sen hallinnoijaksi kaavailtiin Venäjää. Venäjän petettyä Armenian myös tämä suunnitelma lienee poissa laskuista.
Yksi mahdollinen vaihtoehto on kierrättää reitti kulkemaan Iranin kautta.