Barbie teki historiaa: keräsi yli miljardin dollarin lipputulot ensimmäisenä yksinomaan naisen ohjaamana elokuvana

1:47img
Jo Barbie-elokuvan trailerista näkee, minkälaisesta spektaattelista on kyse.
Julkaistu 07.08.2023 05:59

MTV UUTISET – STT

Ikoninen nukke oli yhdysvaltalaisteatterien kovin vetonaula jo kolmatta viikonloppua peräjälkeen.

Barbie on ollut tuottoisin elokuva Yhdysvaltain teattereissa jo kolmatta viikonloppua peräjälkeen ja sen lipputulot ovat nousseet maailmanlaajuisesti yli miljardin dollarin. Asiasta kertovat muun muassa viihdealaa tarkkaileva Exhibitor Relations -yhtiö sekä Box Office Mojo -sivusto.

Elokuvan ohjaaja Greta Gerwig puolestaan liittyi pieneen joukkoon ohjaajia, joiden elokuva on ylittänyt huiman rajapyykin. Samalla kyseessä on ensimmäinen yli miljardin lipputulot niittänyt elokuva, joka on yksinomaan naisen ohjaama.

Gerwigiä ennen naisohjaajien lipputulokärkeä piti Patty Jenkins, jonka ohjaama vuoden 2017 supersankarielokuva Wonder Woman tuotti aikanaan maailmanlaajuisesti noin 822 miljoonaa dollaria, kertoo uutiskanava CBS News.

Barbie ylitti miljardin dollarin rajapyykin myös nopeammin kuin yksikään elokuva Warner Brosin satavuotisen historian aikana, studion johto kertoo.

LK0708 greta gerwig barbie-elokuva

Huippumenestykseen yltäneen Barbien ohjaaja Greta Gerwig on yhdysvaltalainen näyttelijä, elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja.

Neljäs rajapyykin ylittänyt naisohjaaja

Exhibitor Relations arvioi Barbien tienanneen perjantain ja sunnuntain välisenä ajanjaksona 53 miljoonaa dollaria, jolloin Yhdysvaltain kokonaistuotot ovat 459 miljoonan luokkaa. Maailmanlaajuisesti elokuva on sen sijaan tuottanut huimat 1,03 miljardia dollaria.

CBS:n mukaan Barbien edellä lipputuloissa on vielä kolme elokuvaa, joilla on ollut naisohjaaja. Animaatioelokuvat Frozen (1,3 miljardia dollaria) ja Frozen 2 (1,45 miljardia dollaria) sekä Captain Marvel (1,1 miljardia dollaria). Frozenien toisena ohjaajana on toiminut Jennifer Lee ja Captain Marvelin toisena ohjaajana Anna Boden.

CBS:n mukaan Barbien lipputulot ovat kuitenkin nousseet Yhdysvalloissa Captain Marvelin yläpuolelle, mikä tekee siitä parhaiten kotimaassaan lippukassoilla menestyneen naisohjaajan luotsaaman live action -elokuvan.

Gerwigin jättimenestystä tähdittävät Margot Robbie ja Ryan Gosling. Robbie nähdään elokuvassa nimikkoroolissa esittämässä ikonista nukkea ja Gosling puolestaan on vetänyt jalkaansa Barbien poikaystävän Kenin neonkeltaiset rullaluistimet.

Lue myös: Barbie oli kesä-heinäkuun katsotuin teatterielokuva Suomessa – kahdessa viikossa yli neljännesmiljoona katsojaa

LK0708 barbie elokuva

Näyttelijät America Ferrera, Margot Robbie jar Ryan Gosling elokuvan Euroopan-ensi-illassa 12. heinäkuuta Lontoossa.

Oppenheimer putosi kolmannelle sijalle

Toisella sijalla Yhdysvalloissa oli Jason Stathamin tähdittämä toimintarymistely Meg 2, joka lipui Barbien kanssa samalla viikolla ensi-iltansa saaneen Oppenheimerin ohitse. Jättiläishaista kertovan Meg 2:n lipputulot viikonlopulta olivat 30 miljoonaa dollaria.

Ydinpommin isästä kertova Christopher Nolanin ohjaama kolmetuntinen elokuva puolestaan putosi kolmannelle sijalle. Kolmantena viikonloppunaan Oppenheimerin lipputulot asettuivat noin 28,7 miljoonaan dollariin.

Oppenheimerin maailmanlaajuinen tuotto nousi puolestaan 552 miljoonaan. Samalla elokuvasta tuli tuottoisin toiseen maailmansotaan sijoittuva elokuva, kun se ohitti Nolanin aiemman tuotoksen Dunkirkin ja Steven Spielbergin Pelastakaa sotamies Ryanin.

Neljänneksi yhdysvaltalaisteattereissa porskutti ensi-iltansa saanut animaatioelokuva Teenage Mutant Ninja Turtles: Mutant Mayhem, joka tuotti 28 miljoonaa dollaria.

Lue myös: Japanissa loukkaannuttiin Barbenheimer-ilmiöstä – elokuvayhtiö joutui pyytämään anteeksi

Fanit häkeltyivät Barbie-tähden käytöksestä – Ryan Gosling nihkeili punaisella matolla

He kieltäytyivät Barbie-elokuvan Ken-rooleista

Asiantuntija varoittaa TikTokin Barbie-trendin mahdollisista riskeistä

Tuoreimmat aiheesta

Elokuvat