Benjamin Ingrosson huhutaan treffailevan australialaismallia – kuhertelivat yökerhossa

Suomessa hiljattain keikkaillut ruotsalaistähti on suhdehuhujen keskellä.

Ruotsalaislaulaja Benjamin Ingrosson,26, huhutaan löytäneen uuden rakkauden, kertoo muun muassa Aftonbladet.

Ingrosso nähtiin yhdessä australialaismalli ja vaikuttaja Ashley Woodsin,30, kanssa tukholmalaisklubilla järjestetyissä levy-yhtiö Sonyn juhlissa. Lehden mukaan kaksikko piti toisiaan kädestä ja Ingrosson kerrotaan esitelleen Woodsin muille vieraille tyttöystävänään.

Muun muassa ruotsalaisen radioasema Mix Megapolin juontaja kertoi ohjelmassaan Ingrosson kommentoineen hänelle juhlissa Woodsin olevan ”hänen tyttönsä”, vaikka ei suoraan tunnustanut seurustelevansa. Hänen mukaansa pari olisi tavannut Lontoossa ja Ingrosson vaikuttaneen hyvin onnelliselta.

Benjamin Ingrosso ei ole julkisesti kommentoinut suhdettaan, eikä Aftonbladet ole tavoittanut artistia.

Paljasti unelmatreffinsä

Expressen kertoo Ingrosson vierailleen hiljattain suositussa Youtube-sarjassa kertomassa tuoreesta kappaleestaan Look Who´s Laughing Now. Laulaja ei kommentoinut sarjan juontajille väitettyä suhdettaan australialaismalliin, mutta paljasti millaiset ovat hänen unelmatreffinsä.

Ingrosso haluaisi unelmatreffiensä alkavan illalla ja kestävän seuraavaan päivään.

– Ensin johonkin viinibaariin, sitten syömään. Jälkiruoat jossain muualla ja sitten mennään kotiin tunnelmoimaan. Jokainen tietää mitä tunnelmointi tarkoittaa, Ingrosso nauroi.

Laulaja kertoi, että treffit jatkuisivat hyvällä aamiaisella, johon kuuluu tuoreita sämpylöitä ja leikkeleitä, sekä jogurttia marjoilla. Parvekkeella nautitun aamiaisen jälkeen Ingrosso vitsaili yhteissuihkusta ennen päiväkävelyä.

– Sitten käydään mukavasti suihkussa. Ehkä yhdessä

Benjamin Ingrosso on suosittu artisti myös Suomessa. Laulaja esiintyi huhtikuussa Helsingin Tavastialla Euroopan-kiertueensa päätöskeikalla. Ingrosso edusti Ruotsia Euroviisuissa vuonna 2018 kappaleellaan Dance You Off sijoittuen seitsemänneksi.

 

 

 

 

 

Lue myös:

    Uusimmat