Karibianmeren alueella hieman laantunut hurrikaani Beryl on aiheuttanut ainakin seitsemän ihmisen kuoleman, kertovat viranomaiset.
Myrsky on viranomaisten mukaan vienyt ainakin kolmen ihmisen hengen Grenadassa, kolmen Venezuelassa sekä yhden ihmisen hengen Saint Vincent ja Grenadiineilla.
Aiemmin viitosluokan hurrikaaniksi äitynyt Beryl on Yhdysvaltain kansallisen hurrikaanikeskuksen (NHC) mukaan heikentynyt nelosluokan hurrikaaniksi. Viitosluokka on korkein Saffirin-Simpsonin hurrikaaniasteikolla. Nelosluokan hurrikaanissa tuulet puhaltavat ainakin 59 metriä sekunnissa.
Lue myös: Tältä näyttää hurrikaanin silmässä – katastrofaalinen hirmumyrsky Beryl voimistuu Karibianmerellä
Atlantin myrskykauden ensimmäinen hurrikaani Beryl on ollut poikkeuksellinen vuodenaikaan nähden. Myräkkä oli muun muassa mittaushistorian ensimmäinen kesäkuussa nelosluokkaan äitynyt hurrikaani.
Hirmumyrsky ohittamassa Jamaikan
NHC:n mukaan hurrikaanivaroitus on voimassa Jamaikalla ja Caymansaarilla. Myrskyn ennustetaan ohittavan Jamaikan likeltä keskiviikkona paikallista aikaa ja Caymansaaret torstaina paikallista aikaa.
NHC:n johtaja Michael Brennan on kehottanut jamaikalaisia suojautumaan koko keskiviikon ajaksi.
Hirmumyrsky on aiheuttanut laajaa tuhoa Karibianmeren alueella. NHC on kuvaillut myrskyä mahdollisesti katastrofaaliseksi.
Lue myös: Karibialle saapunut Beryl on ennennäkemätön hurrikaani vuodenaikaan nähden
Jamaikalla tehtiin hätävarmistelutoimia Berylin lähestyessä. Ihmiset turvasivat kotejaan ja vetivät veneensä vesiltä.
– Kehotan kaikkia jamaikalaisia varastoimaan ruokaa, akkuja, kynttilöitä ja vettä. Turvaa tärkeät asiakirjasi ja poista kaikki puut tai esineet, jotka voisivat vaarantaa omaisuutesi, Jamaikan pääministeri Andrew Holness sanoi viestipalvelu X:ssä.
YK:n alainen Maailman terveysjärjestö WHO:n johtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus sanoi hirmumyrskystä mahdollisesti aiheutuvien terveyshaittojen olevan huolestuttavia.
– WHO on valmis tukemaan kansallisia viranomaisia kaikissa terveystarpeissa – vammojen, trauman, mielenterveyden sekä kroonisten ja tartuntatautien kanssa, järjestön johtaja sanoi X:ssä.