Bess murtui kyyneliin Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailun neljännessä livelähetyksessä.
Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailun neljännessä jaksossa muusikko Bess ja tanssiopettaja Marko Keränen esitti tunteikkaan foxtrotin. Tanssi pyörähdeltiin Erinin version Kaija Koon hittikappaleen Vapaa tahtiin. Ennen esitystä Bess oli kertonut jakson teeman mukaisesti haaveilevansa siitä, että kaikki pääsisivät irti riittämättömyyden tunteista.
– Kun uskot unelmiisi, niin alat kasvaa niitä kohti. Tässä tanssissa toteutui ihmisen kasvu toisen luo ja riittämättömyys oli tipotiessään. Todella koskettavaa, Uotinen kehui.
Tämän jälkeen Bess murtui kyyneliin.
Lue myös: Bess ja Marko Keränen kuvailevat olevansa TTK-joukon "outolintuja" – muusta porukasta kaksikon erottaa ennen kaikkea poikkeuksellinen aika treenata
Suoran lähetyksen jälkeen pari saapui MTV:n haastatteluun, jossa Bess kuvaili illan olleen ihana ja koskettava.
– Kaikin tavoin kaunis ja ihana ilta, Bess summaa.
– Pakko sanoa, että hetkeksi tuossa katosi kaikki muu. Siinä on toisen ihmisen kanssa niin läsnä, ja silloin koen, että tanssi on onnistunut, pisteistä viis. Jos toisen kanssa onnistuu pääsemään semmoiseen tilaan, missä kaikki muu katoaa, niin se on ollut aina itselleni kannustin tanssissa ja esittävässä taiteessa. Haetaan niitä hetkiä, jotka on vain sen ajan ja sitten ne häviävät, tanssiopettaja Keränen jatkaa.
Bess avaa tunnepurkauksen takana olleen muisto erään läheisen juhlista, jossa lausuttiin samat Tommy Hellstenin sanat, jotka Uotinen lausui sattumalta arvioidessaan parin esitystä. Hän kertoo lausahduksen koskettaneen häntä niin kovasti, että on itsekin kirjoittanut sen esimerkiksi onnittelukortteihin.
– Lisäksi minulla on myös historiaa tämän kappaleen kanssa. Tuntuu, että tämän meidän tanssin myötä joku ympyrä sulkeutui. Ja vielä se, että nämä sanat tulivat Jorman kautta itselleni takaisin, niin se tuntui todella merkitykselliseltä ja kauniilta, Bess kertoo.