Yhdysvaltain istuva presidentti Joe Biden lupaa auttaa hallintonsa kanssa Donald Trumpin siirtymistä Valkoiseen taloon.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on pitänyt ensimmäisen puheensa kansakunnalle sen jälkeen, kun republikaanien Donald Trump varmistui maan presidentinvaalien voittajaksi. Biden sanoi puheessaan, että demokratiassa kansan tahto toteutuu aina.
Istuva presidentti myös sanoi vakuuttaneensa keskiviikkona Trumpille, että hänen henkilökuntansa antaa vaalivoittajalle kaiken tukensa rauhanomaisessa vallanvaihdossa.
– Yli 200 vuoden ajan Amerikka on jatkanut maailmanhistorian suurinta hallinnollista kokeilua. Kansa valitsee omat johtajansa ja tekee sen rauhanomaisesti. Demokratiassa kansan tahto toteutuu aina. Eilen puhuin presidentiksi valitun Trumpin kanssa ja onnittelin häntä. Vakuutin, että henkilökuntani tukee häntä rauhanomaisessa vallan siirtymisessä, Biden sanoi.
MTV Uutisten Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Mari Karppinen arvioi Bidenin pyrkineen puheessaan luomaan uskoa demokraatteihin, vaikka vaalien jälkeinen jälkipuinti on käynnissä.
– Demokraateista monen syyttävä sormi osoittaa Joe Bideniin. Se oli hänen vikansa, että näin kävi, kun hän niin myöhäisessä vaiheessa presidenttikisasta jättäytyi, Karppinen kuvailee Bideniin kohdistuvaa kritiikkiä.
Biden sanoi, että tammikuun 20. päivänä valta vaihtuu Yhdysvalloissa rauhanomaisesti. Tuolloin uusi presidentti vannoo virkavalansa.
Trump voitti vaaleissa demokraattien presidenttiehdokkaan, Bidenin varapresidentin Kamala Harrisin. Puheessaan Biden ylisti Harrisia tämän osoittamasta luonteenlujuudesta vaalikampanjassa. Biden myös korosti sitä, että isänmaallisen ihmisen on hyväksyttävä myös itselleen epämieluisa vaalitulos.
– Taistelu Amerikan sielusta on aina jatkuva. Tiedän, että joillekin ihmisille tämä on voiton hetki, toisille tappion. Maa valitsee jommankumman vaihtoehdon, ja me hyväksymme sen, minkä maa valitsee. Et voi rakastaa maatasi vain kun voitat. Et voi rakastaa naapuriasi vain kun olette samaa mieltä, Biden sanoi.
– Tappio ei tarkoita sitä, että meidät on voitettu. Meidän on jatkettava töitä. Jumala teitä ja Amerikkaa siunatkoon, Biden sanoi puheensa lopuksi.
Lue myös: Harris onnitteli Trumpia puhelimitse – Biden kutsui tulevan presidentin Valkoiseen taloon
Puolusti vaalien rehellisyyttä
Biden puolusti puheensa aikana myös maan vaalijärjestelmää, jota kohtaan Trump ja tämän kannattajat ovat ahkerasti hyökänneet vuodesta 2020 lähtien. Tuolloin Trump ei hyväksynyt ensimmäisen kautensa päättänyttä vaalitappiota Bidenille. Etukäteen otaksuttiin yleisesti, että Trump kannattajineen olisi kyseenalaistanut vaalituloksen, jos Harris olisi voittanut.
– Yhdysvaltain vaalijärjestelmä on rehellinen, reilu ja läpinäkyvä. Kunnioitan kaikkia vaalityöntekijöitämme, kiitos heille vaalien rehellisyyden turvaamisesta. Monet heistä ovat vapaaehtoisia, jotka tekevät sen rakkaudesta maataan kohtaan, Biden sanoi.
Puheessaan Biden myös puolusti oman presidentinkautensa saavutuksia erityisesti talouden saralla.
– Jätämme jälkeemme maailman vahvimman talouden. Tiedän, että monilla on yhä vaikeaa, mutta olemme menossa parempaan suuntaan, hän sanoi.
Biden kiitti kaikkia, jotka osallistuivat hänen hallintonsa työhön viimeisen neljän vuoden aikana.
– Älkää unohtako, mitä kaikkea saavutimme. Tämä oli historiallinen presidenttikausi. Suurinta osaa saavutuksistamme ei tunneta ennen kuin vasta seuraavan kymmenen vuoden päästä, ne ovat vasta alkaneet vaikuttaa, Biden sanoi.
Hän viittasi tässä kohtaa puhettaan muun muassa mittaviin sijoituksiin maan infrastruktuuriin.
Soitti Trumpille ja Harrisille
Biden ylisti keskiviikkona paikallista aikaa varapresidentti Harrisia tämän rehellisyydestä ja rohkeudesta. Biden esitti kommenttinsa Valkoisen talon julkaisemassa lausunnossa Harrisin myönnettyä tappionsa Trumpille.
– Amerikka näki tänään sen Kamala Harrisin, jonka tunnen ja jota ihailen syvästi. Hän on ollut mahtava kumppani ja virkamies, joka on täynnä rehellisyyttä, rohkeutta ja luonnetta, Biden sanoi.
Harris korvasi demokraattien presidenttiehdokkaana Bidenin, joka jätti kisan kesken vain kuukausia ennen vaalipäivää.
Biden uskoo Harrisin jatkavan taistelua päättäväisesti.
– Hän on jatkossakin kaikkien amerikkalaisten esitaistelija. Ennen kaikkea hän jatkaa johtajana, jota lapsemme voivat ihailla sukupolvien ajan, kun hän jättää jälkensä Amerikan tulevaisuuteen, Biden jatkoi.
Kamala Harrisin avustajan mukaan varapresidentti soitti keskiviikkona onnittelupuhelun Donald Trumpille. Harrisin sanottiin keskustelleen Trumpin kanssa vallan rauhanomaisen siirron tärkeydestä ja siitä, että presidentti on kaikkien amerikkalaisten presidentti.
Trumpin kampanjan mukaan Trump ja Harris olivat yhtä mieltä maan yhdistämisen tärkeydestä.
Harris: Aika kääriä hihat
Harris myönsi tappionsa Trumpille puheessaan myöhään keskiviikkoiltana Suomen aikaa.
– Sydämeni on tänään täynnä: täynnä kiitollisuutta minuun osoittamastanne luottamuksesta, täynnä rakkautta maatamme kohtaan ja täynnä päättäväisyyttä, Harris aloitti puheensa, jonka hän piti Howardin yliopistossa Washingtonissa.
Harris sanoi olevansa ylpeä 107 päivää kestäneestä presidenttikampanjastaan ja siitä, kuinka se tehtiin. Hänen mukaansa kampanjassa tuotiin yhteen ihmisiä kaikilta elämänaloilta ja kaikista taustoista.
– Ja teimme sen tietäen, että useampi asia yhdistää kuin erottaa meitä, hän sanoi.
– Tiedän, että ihmisillä on monenlaisia tunteita juuri nyt. Ymmärrän sen. Mutta meidän on hyväksyttävä näiden vaalien tulokset, Harris jatkoi ja kertoi onnitelleensa presidentti Trumpia voitosta.
Myös Harris vakuutti, että Bidenin presidentinhallinto valmistautuu rauhanomaiseen vallan siirtymiseen Trumpille.
– Amerikkalaisen demokratian perusperiaate on, että kun häviämme vaalit, hyväksymme tulokset. Se erottaa demokratian monarkiasta ja tyranniasta, ja jokaisen, joka hakee kansan luottamusta, on kunnioitettava sitä, hän sanoi.
Puheessaan Harris kehotti kannattajiaan olemaan luovuttamatta.
– Nyt ei ole aika luovuttaa. Nyt on aika kääriä hihat. Nyt on aika organisoitua, mobilisoitua ja jatkaa sitoutumista vapauden, oikeudenmukaisuuden ja tulevaisuuden puolesta, jonka tiedämme voivamme rakentaa yhdessä.
Obamat: Näkökantamme ei aina voita
Demokraattipuoluetta edustava entinen presidentti Barack Obama ja hänen puolisonsa Michelle Obama onnittelivat hekin keskiviikkona Trumpia sekä tämän varapresidenttiehdokasta J. D. Vancea vaalivoitosta. He ottivat lausunnossaan niin ikään esille rauhanomaisen vallansiirron tärkeyden.
Demokraattijohtajien kommentit vallansiirtoon liittyen ovat jyrkässä ristiriidassa Trumpin neljän vuoden takaiseen toimintaan, kun tämä kieltäytyi myöntämästä hävinneensä presidentinvaalit Joe Bidenille. Trumpin kykenemättömyys sujuvaan vallansiirtoon huipentui lopulta väkivaltaiseen hyökkäykseen, jonka hänen kannattajansa tekivät Yhdysvaltain kongressirakennukseen loppiaisena 2021.
– Tämä ei selvästikään ole se tulos, jota toivoimme, Obamat sanoivat viestipalvelu X:ssä julkaistussa lausunnossaan ja tähdensivät olevansa monista asioista syvästi eri mieltä republikaanikaksikon kanssa.
– Mutta demokratiassa eläminen tarkoittaa sen tunnustamista, että näkökantamme ei aina voita, sekä valmiutta hyväksyä rauhanomainen vallansiirto, he jatkoivat.
Obamat ilmaisivat samalla olevansa ylpeitä Harrisista ja hänen varapresidenttiehdokkaastaan Tim Walzista ja kuvailivat näiden tehneen merkittävän kampanjan.