Biden: "Missään muussa maassa vaatimattomista oloista tullut änkyttävä lapsi ei voisi istua tämän pöydän takana"

1:17img
Biden: Demokratia virkaa tärkeämpi.
Julkaistu 25.07.2024 05:27

STT

Toimittajan kuva
Jouko Luhtala

jouko.luhtala@mtv.fi

Biden piti hieman yli kymmenen minuuttia pitkän puheensa varhain torstaina Suomen aikaa.

Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin mukaan demokratian puolustaminen on tärkeämpää kuin yksikään virka. Bidenin hieman yli kymmenen minuuttia kestänyt puhe keskiviikkoiltana paikallista aikaa oli tämän ensimmäinen pidempi esiintyminen sen jälkeen, kun istuva presidentti kertoi sunnuntaina jättäytyvänsä presidenttikisasta.

– Arvostan tätä virkaa suuresti. Rakastan maatamme enemmän. On ollut elämäni suurin kunnia toimia presidenttinänne, Biden sanoi.

– Missään muussa maassa Pennsylvanian Scrantonista kotoisin oleva, vaatimattomista oloista tullut änkyttävä lapsi ei voisi istua tämän pöydän takana Yhdysvaltojen presidenttinä Valkoisessa talossa. Mutta tässä minä olen, hän jatkoi.

Biden sanoi jättäytyneensä presidenttikisasta puolueensa yhtenäisyyden vuoksi. Bidenin mukaan henkilökohtainen kunnianhimo ei saa tulla demokratian pelastamisen edelle.

– Olen päättänyt, että paras tapa edetä on antaa vuoro uudelle sukupolvelle. Se on paras tapa yhdistää maamme, Biden sanoi puheessaan.

Biden sanoi, ettei kyse ole hänestä vaan Yhdysvaltain kansalaisista.

– Amerikka on idea. Idea, joka on vahvempi kuin mikään armeija, suurempi kuin mikään valtameri, voimakkaampi kuin yksikään diktaattori tai tyranni, Biden sanoi.

Lue myös: Kirjeenvaihtajan kommentti: USA on rakastumassa Kamala Harrisin nauruun – mutta kuka nauraa viimeisenä?

11:10img

Mitä gallupit kertovat Yhdysvaltain presidenttikisasta Bidenin luovutettua?

Esittää korkeimman oikeuden uudistusta

Biden sanoi puheessaan keskittyvänsä seuraavan kuuden kuukauden ajan tehtäviinsä presidenttinä.

– Aion esittää korkeimman oikeuden uudistusta, koska se on kriittinen asia demokratiallemme, Biden linjasi.

Hän korosti nimittäneensä ensimmäisen mustan naisen korkeimpaan oikeuteen. Yhdysvaltain korkeimmassa oikeudessa on ollut konservatiivienemmistö sen jälkeen, kun Bidenin edeltäjä Donald Trump sai kaudellaan nimitettyä useampia konservatiivituomareita oikeuteen.

Hän sanoi myös jatkavansa rauhan saavuttamista Gazaan.

Biden korosti, että hän on ensimmäinen presidentti tällä vuosisadalla, jonka kaudella Yhdysvallat ei ole sodassa missään päin maailmaa.

Biden kertasi puheessaan myös saavutuksiaan muun muassa koronapandemian hoidon, talouden ja etelärajan siirtolaistilanteen osalta.

10:39img

Kamala Harris voi voittaa vain yhdellä taktiikalla, sanoo Risto E. J. Penttilä ja vertaa häntä kahteen suomalaispoliitikkoon.

Osoitti tukea Harrisille

Demokraattien esivaalit voittanut Biden kertoi sunnuntaina luopuvansa uudelleenvalinta-aikeistaan. 81-vuotiaan Bidenin ehdokkuutta alettiin kyseenalaistaa laajalti kesäkuun lopulla nähdyn surkean vaaliväittelysuorituksen jälkeen.

Biden sanoi tukevansa demokraattien presidenttiehdokkaaksi varapresidentti Kamala Harrisia. 59-vuotias Harris on jo saanut laajalti tukea demokraattipiireissä eikä varteenotettavia haastajia Harrisin ehdokkuudelle ole tullut esille.

Puheessaan Biden ylisti Harrisia osaavaksi ja päättäväiseksi.

– Hän on kokenut, hän on päättäväinen, hän on osaava. Hän on ollut upea kumppani minulle, Biden sanoi.

Republikaanien presidenttiehdokkaaksi jälleen valittu Trump kommentoi Bidenin puhetta omassa Truth Social -viestipalvelussaan. Vuoden 2020 presidentinvaaleissa Bidenille hävinnyt Trump haukkui puhetta "tuskin ymmärrettäväksi" ja "todella huonoksi".

Kamala Harris ja hänen puolisonsa Douglas Emhoff 22. heinäkuuta.

Kamala Harris ja hänen puolisonsa Douglas Emhoff 22. heinäkuuta.

Lue myös: Some villiintyi Kamala Harrisista ja kookospalmusta – tästä on kyse

Kamala Harrisin ehdokkuus innosti äänestäjiä vaa'ankieliosavaltio Pennsylvaniassa

Harris ohitti Trumpin uunituoreessa gallupissa – piti ensimmäisen kampanjapuheensa

Yhdysvaltojen salaisen palvelun johtaja on eronnut tehtävästään

Risto E.J. Penttilä ennusti Joe Bidenin lähdön olevan lähellä jo lähes vuosi sitten

"Amerikan rikkain poliitikko", joka antaa Trumpille samalla mitalla – varapresidentiksi väläytellään erikoista hahmoa

Yhdysvalloissa yllättävä tilanne: Ensimmäinen kerta vuoden 1976, kun ehdolla ei ole Bush, Clinton tai Biden

Biden soitti Harrisin kampanjakokoukseen: "Pidän sinua silmällä, penska"

Tuoreimmat aiheesta

Yhdysvaltain vaalit 2024