Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sanoo olettavansa Iranin hyökkäävän Israeliin pikemmin ennemmin kuin myöhemmin. Samalla Biden kehottaa Irania olemaan hyökkäämättä.
Iran on esittänyt uhkauksia Israelia kohtaan sen jälkeen, kun kaksi iranilaiskenraalia ja muita Iranin vallankumouskaartin jäseniä kuoli iskussa Syyrian Damaskoksessa tämän kuun alussa.
– Me olemme omistautuneet Israelin puolustamiseen. Me tuemme Israelia ja autamme puolustamaan Israelia. Iran ei tule onnistumaan, Biden sanoi.
Valkoinen talo sanoi aiemmin tänään, että uhka Iranin tekemistä iskuista pysyy "todellisena, uskottavana ja mahdollisena".
Lue myös: Iskun pelätään lähestyvän: USA rajoittaa diplomaattiensa liikkumista Israelissa Iranin uhkausten takia
Yhdysvaltain puolustusministeriön Pentagonin viranomainen kertoi uutiskanava CNN:lle, että Lähi-idän alueelle siirretään lisäresursseja alueellisen pelotteen vahvistamiseksi ja Yhdysvaltojen joukkojen suojelun lisäämiseksi.
Pentagon on työskennellyt erityisesti vahvistaakseen Irakiin ja Syyriaan sijoitettujen Yhdysvaltain joukkojen ilmapuolustusta. Yhdysvaltalaisjoukot ovat joutuneet Iranin tukemien ryhmien hyökkäysten kohteeksi yli sata kertaa lokakuun ja helmikuun välillä.
Tammikuussa kolme yhdysvaltalaista sotilasta kuoli lennokki-iskussa Jordaniassa.