Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin mukaan Venäjän presidentin Vladimir Putinin hyökkäyssota Ukrainassa on epäonnistunut päätavoitteissaan.
– Hän lähti tuhoamaan Ukrainaa, mutta Ukraina on edelleen vapaa. Hän lähti heikentämään Natoa, mutta Nato on suurempi, vahvempi ja yhtenäisempi kuin koskaan, ja on saanut kaksi uutta jäsentä, Suomen ja Ruotsin, Joe Biden sanoi viimeisessä YK:n yleiskokouksessa presidenttinä pitämässään puheessa.
Biden kehui omaa hallintoaan ja kymmeniä YK-maita siitä, että ne eivät katsoneet sivusta, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja rikkoi YK:n perussopimusta. Presidentti kehotti maailman maita jatkamaan Ukrainan tukemista.
– Emme voi väsyä, emme voi katsoa muualle, emmekä hellitä Ukrainan tukemisessa ennen kuin Ukraina voittaa ja saavutetaan oikeudenmukainen ja kestävä rauha.
Biden puhui myös Gazan sodasta ja patisti Israelia ja äärijärjestö Hamasia tulitaukosopimukseen, jota on hierottu Yhdysvaltain, Qatarin ja Egyptin välityksellä jo kuukausien ajan.
Hän tuomitsi Hamasin ja Hizbollahin iskut Israeliin ja totesi, että sekä israelilaisten panttivankien perheet että Gazan siviiliväestö joutuvat kärsimään.
– Sopimus tuo panttivangit kotiin, turvaa Israelin turvallisuuden ja vapauttaa Gazan Hamasin otteesta, helpottaa kärsimystä Gazassa ja lopettaa tämän sodan.
24:38
Ongelmia ratkaistu ennenkin
Biden, 81, kehysti viimeisen YK-puheensa korostamalla pitkää kokemustaan kansainvälisillä areenoilla. Hän totesi nähneensä melkoisen siivun historiaa, koska hänet valittiin Yhdysvaltain senaattiin ensi kerran jo vuonna 1972.
– Tiedän että näytän vain nelikymppiseltä, Biden nauratti yleisöä.
Hän vertasi nykytilannetta 1970-lukuun, jolloin Yhdysvallat oli juuttunut historiansa siihen asti pisimpään sotaan Vietnamissa, Israel ja Egypti sotivat, ja apartheidhallinto hallitsi Etelä-Afrikkaa.
Biden totesi, että kaikista näistä ongelmista selvittiin, vaikka se ei ollut helppoa. Esimerkiksi Yhdysvallat ja Vietnam ovat nykyään kumppaneita ja ystäviä.
– Asiat voivat parantua. Olen nähnyt sen itse.
Presidentti totesi olevansa tulevaisuuden suhteen optimistisempi kuin koskaan ennen. Maailman maiden pitää hänen mukaansa vain huolehtia, että meitä sitovat asiat ovat vahvempia kuin meitä erottavat asiat.
– Olemme vahvempia kuin luulemme, Biden sanoi.
Biden puolusti kansainvälistä yhteistyötä ja sanoi, että YK:sta on rakennettava vahvempi ja tehokkaampi.
Sen vuoksi Yhdysvallat kannattaa hänen mukaansa YK:n turvallisuusneuvoston uudistamista ja pysyvien jäsenten lukumäärän lisäämistä.
Yhdysvallat on kertonut olevansa valmis kahden pysyvän paikan antamiseen Afrikan maille.
0:31
Kansa on tärkein
Biden vetosi myös demokratian puolustamisen puolesta ja sanoi siihen liittyen tehneensä tänä kesänä vaikean päätöksen.
Biden luopui heinäkuussa jatkokauden tavoittelusta, kun huolet hänen korkeasta iästään ja terveydestään kasvoivat, ja alkoi näyttää siltä ettei istuva presidentti voi pärjätä vaaleissa Donald Trumpia vastaan.
– Rakastan tätä työtä, mutta rakastan maatani enemmän. Muistakaa, että jotkin asiat ovat tärkeämpiä kuin vallassa pysyminen. Teidän kansanne on tärkein. Älkää unohtako, että olemme täällä tekemässä työtä kansalaistemme puolesta, ei toisinpäin.
Lue myös: Israel tehnyt ilmaiskun Beirutiin – lähteiden mukaan kohteena oli Hizbollahin komentaja
Libanonin ja Israelin konflikti varjostaa YK:n huippukokousta – Lähi-idän maat vaativat loppua Israelin hyökkäykselle
Stubb puhuu myöhemmin
YK:n yleiskokouksen avajaisissa New Yorkissa alkoivat tänään valtionjohtajien puheenvuorot.
Puheen pitävät ensimmäisenä päivänä yhteensä 32 maan johtajat.
Yleiskokoukselle puhuvat tai ovat puhuneet Bidenin ohella muun muassa Brasilian presidentti Luiz Inacio Lula da Silva, Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan ja Qatarin emiiri Tamim bin Hamad Al Thani. Puheita on pidetty Suomen aikaa kello 16 alkaen.
Bidenille kyseessä oli viimeinen YK-puhe presidenttinä, koska hän ei enää hae jatkokautta tämän syksyn vaaleissa.
Valtion edustajien puheenvuorot jatkuvat ensi maanantaihin asti.
Suomen puheenvuoron pitää huomenna keskiviikkona presidentti Alexander Stubb. Keskiviikkona puhuu myös Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi.
Edustajat hyväksyivät tulevaisuussopimuksen
Ennen valtionjohtajien puheita New Yorkissa järjestettiin YK-maiden tulevaisuushuippukokous. Sen loppuasiakirjana hyväksyttiin niin sanottu tulevaisuussopimus.
Sopimuksessa maat lupaavat vahvistaa monenkeskistä yhteistyötä pysyäkseen mukana muuttuvassa maailmassa ja suojellakseen nykyisten ja tulevien sukupolvien tarpeita ja etuja jatkuvien kriisien keskellä.
Siinä vaaditaan myös uudistuksia kansainvälisiin rahoituslaitoksiin ja YK:n turvallisuusneuvostoon.