Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on puolustanut rauhansuunnitelmaansa ja kyseenalaistanut vaihtoehtoja esittäneiden Brasilian ja Kiinan motiivit puheessaan YK:ssa.
Volodymyr Zelenskyi kertoo saaneensa tiedustelutietoja, joiden mukaan Venäjä suunnittelee iskuja Ukrainan ydinvoimaloihin niiden irrottamiseksi maan sähköverkosta. YK:n yleiskokouksessa puhunut Zelenskyi varoitti, että tällaisiin iskuihin sisältyy suuri ydinonnettomuuden vaara.
– Mikä tahansa ohjus- tai lennokki-isku voi johtaa ydinkatastrofiin. Sellaisen päivän ei pidä koittaa, Zelenskyi sanoi.
Hän muistutti, ettei säteily sellaisessa tapauksessa kunnioita valtioiden rajoja. Zelenskyi myös alleviivasi Venäjän jo tuhonneen suuren osan Ukrainan energiainfrastruktuurista.
– Näin Venäjän presidentti Vladimir Putin valmistautuu talveen toivoen piinaavansa miljoonia ukrainalaisia, tavallisia perheitä ja kaupunkeja. Putin haluaa heidän jäävän kylmään ja pimeään tänä talvena, Zelenskyi sanoi.
14:23
Arvosteli Kiinaa ja Brasiliaa Putinin pussiin pelaamisesta
Puheessaan Zelenskyi myös puolusti omaa rauhansuunnitelmaansa ja arvosteli sille esitettyjä vaihtoehtoja. Ne eivät hänen mukaansa tee Ukrainalle oikeutta eivätkä tuo mukanaan pysyvää rauhaa, vaan taustalla saattaa olla halu tehdä jotain samanlaista kuin mitä Putin tekee.
Zelenskyi mainitsi puheensa tässä osassa nimeltä Kiinan ja Brasilian "parivaljakon", joka pyrkii hakemaan tukea rauhannäkemyksilleen Euroopasta ja Afrikasta.
– Silloin herää kysymys, mikä on todellinen tarkoitus, Zelenskyi sanoi.
– Jokaisen on ymmärrettävä, ettei omaa valtaa voi lisätä Ukrainan kustannuksella, hän jatkoi.
Zelenskyi ei tuonut puheessaan esiin uusia aloitteita vaan kertasi aiempia vaatimuksiaan, kuten venäläisten miehittäjäjoukkojen poistumisen Ukrainasta, siepattujen ukrainalaisten palauttamisen ja sotarikoksiin syyllistyneiden tuomisen oikeuden eteen.
– Tällainen on rauhansuunnitelma. Mikä osa siitä on mahdotonta hyväksyä, jos puolustaa YK:n peruskirjaa, Zelenskyi kysyi.
– Ukrainalaiset haluavat tämän sodan loppuvan enemmän kuin kukaan muu tässä maailmassa, hän vakuutti.
"Pelkät neuvottelut eivät tuo rauhaa"
Zelenskyi käytti jo eilen tiistaina puheenvuoron YK:n turvallisuusneuvostossa, jossa hän sanoi, etteivät pelkät neuvottelut tuo rauhaa.
– Venäjä voidaan vain pakottaa rauhaan, juuri sitä tarvitaan, Zelenskyi sanoi.
Hän lisäsi, että sodan päättävän rauhan pitää perustua YK:n peruskirjaan, joka takaa valtioille itsemääräämisoikeuden.
Kreml kommentoi tänään, että ajatus Venäjän pakottamisesta rauhaan on vakava virhe.
Lue myös: Biden viimeisessä YK-puheessaan: Putinin sota on epäonnistunut päätavoitteissaan
Tapaa huomenna Bidenin
Zelenskyi jatkaa vierailuaan Yhdysvalloissa huomenna torstaina tapaamalla maan presidentin Joe Bidenin sekä demokraattien presidenttiehdokkaan, varapresidentti Kamala Harrisin. Tiettävästi suunnitelmissa on myös tapaaminen republikaanien presidenttiehdokkaan Donald Trumpin kanssa.
Trump on tosin jo ehättänyt arvostelemaan Zelenskyiä demokraattien tukemisesta Yhdysvaltain vaalikamppailussa. Uutistoimisto AP:lle kerrottiin Trumpin kampanjaorganisaatiosta, ettei presidenttiehdokkaalla ole aikomusta tavata Zelenskyiä tällä viikolla.
Lue myös: Trump: USA:n on irtauduttava sodasta Ukrainassa – "Minä hoidan sen loppuun"
Zelenskyi vieraili aiemmin tällä viikolla Pennsylvaniassa ja kävi CNN:n mukaan muun muassa presidentti Bidenin kotikaupungissa sijaitsevalla ammustehtaalla. Pennsylvania on yksi marraskuun presidentinvaalien ratkaisevista niin kutsutuista vaa'ankieliosavaltioista.
YK:ssa Zelenskyillä on ollut lukuisia kahdenvälisiä tapaamisia, yksi niistä Suomen presidentin Alexander Stubbin kanssa.
Stubb kertoi tapaamisesta eilen viestipalvelu X:ssä.