Bidenilta ukaasi Israelille

139343850
AFP / Lehtikuva
Julkaistu 09.05.2024 06:17

MTV UUTISET – STT – AFP

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden varoittaa, että Yhdysvallat voi lopettaa tykistöammusten ja tiettyjen aseiden toimittamisen Israelille, jos se hyökkää Rafahiin Gazan eteläosassa.

Kyseessä on presidentin toistaiseksi suorin varoitus Israelille liittyen sen toimintaan Gazassa.

Israel on jo pitkään uhannut hyökkäävänsä Rafahiin, jossa on tällä hetkellä reilusti toista miljoonaa taisteluja paennutta ihmistä.

Viime päivinä Israel on tehnyt ilmaiskuja Rafahiin.

Lue myös: Yhdysvallat keskeytti pommitoimituksen Israeliin

Tiistaina Israel myös vyörytti panssarivaunuja alueelle, mutta on kuvaillut operaatiota rajatuksi.

Yhdysvallat keskeytti jo viime viikolla yhden pommitoimituksen Israeliin Rafahin-hyökkäykseen liittyvien huolien vuoksi.

Biden tunnusti CNN:n haastattelussa sen tosiasian, että siviilejä on kuollut Yhdysvaltain toimittamiin pommeihin.

–  Siviilejä on kuollut Gazassa niiden pommien seurauksena, Biden sanoi.

–  Se on yksinkertaisesti väärin.

Biden sanoo tehneensä selväksi, ettei aio tarjota Israelille aseita, joita on käytetty Rafahia ja muita kaupunkeja vastaan, jos Israel hyökkää Rafahiin. Bidenin näkemyksen mukaan Israel ei ole vielä hyökännyt Rafahiin.

Netanjahun uho tuli tuen tielle

Biden on pitkään vastustanut sitä, että Yhdysvaltain Israelille joka vuosi toimittamista kolmen miljardin dollarin arvoisista aseavustuksista evättäisiin pienintäkään osaa.

Lokakuun alun jälkeen Biden on myös peräänkuuluttanut kongressilta lisätukea Israelille.

Yhdysvaltalaisvirkamiehet ovat kuitenkin kommentoineet yksityisesti, että Bidenin on vankkumattomasta tuestaan huolimatta ollut pakko ryhtyä toimiin sen jälkeen, kun Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu teki selväksi, että Israel aikoo iskeä Rafahiin.

Lue myös: Yhdysvaltain asevoimat on saanut valmiiksi väliaikaisen sataman avustuksille Gazaan

Biden on vedonnut Israeliin myös julkisesti, että se säästäisi Rafahin.

Yhdysvaltain toimintaa Israelin suhteen on kritisoitu laajasti ja kritiikkiä on tullut myös demokraattien vasemmistosiiven suunnalta.

Demokraattisenaattori Bernie Sanders kehui Bidenin viimeviikkoista päätöstä keskeyttää pommitoimitus.

Republikaanileiristä on sen sijaan kuulunut soraääniä, ja republikaanisenaattorit ovat kuvailleet päätöstä kauhistuttavaksi sekä lyhytnäköiseksi, strategiseksi virheeksi.

–  Me emme peräänny Israelin turvallisuudesta. Me peräännymme Israelin mahdollisuuksista käydä sotaa näillä alueilla, Biden sanoi CNN:n haastattelussa.

"Eivät ole menneet asutuskeskuksiin"

Yhdysvallat on Israelin merkittävin liittolainen ja sotilaallinen tukija.

CNN:n mukaan Biden puhui Netanjahun kanssa puhelimessa viimeksi maanantaina.

Puhelu käytiin sen jälkeen, kun Israel oli kehottanut Rafahissa olevia ihmisiä poistumaan alueelta ja tehnyt ilmaiskuja kaupungin laitamille.

Lue myös: Valkoinen talo: On toivoa, että Israel ja Hamas pääsevät sopimukseen

CNN:n mukaan Biden sanoi, että Israel ei ole vielä ylittänyt "punaista viivaa" Rafahissa ja mennyt erittäin tiheästi asutetuille alueille.

–  He eivät ole menneet asutuskeskuksiin, hän sanoi.

Bidenin mukaan Israelin toimet Rafahin alueella ovat keskittyneet aivan rajan tuntumaan, ja aiheuttavat tällä hetkellä ongelmia liittyen Egyptiin, jonka kanssa Biden kertoo tehneensä kovasti työtä varmistaakseen muun muassa maiden väliset suhteet.

–  Olen tehnyt sen selväksi Bibille ja sotakabinetille, että he eivät saa meidän tukeamme, jos he todella menevät näihin asutuskeskuksiin, Biden sanoi CNN:lle viitaten Netanjahuun tämän lempinimellä.

Hamasin alaisen Gazan terveysministeriön mukaan Israel on surmannut Gazassa noin seitsemän kuukauden aikana jo yli 34 800 ihmistä, joista valtaosa on ollut naisia ja lapsia.

Israel alkoi moukaroida Gazan kaistaa ilmaiskuin ja maahyökkäyksin sen jälkeen, kun Hamasin taistelijat olivat tehneet yllätyshyökkäyksen Israeliin lokakuun alussa.

Tuoreimmat aiheesta

Yhdysvallat