Bidenin vaalivoitto voi olla kiinni yhdestä valitsijamiehestä Nebraskassa, sanoo CNN

3:33img
Yhdysvalloissa on käytössä epäsuora vaalitapa, jossa ei välttämättä voita eniten ääniä saanut. Tällä videolla kerromme, miten presidentti oikein valitaan.
Julkaistu 04.11.2020 13:00
Toimittajan kuva

Jarno Miettinen

jarno.miettinen@mtv.fi

Joe Biden on saamassa yhden Nebraskan viidestä valitsijamiehestä, mikä on hyvin poikkeuksellista. Tämä voi CNN:n arvion mukaan osoittautua ratkaisevaksi. 

Kaikkiaan viidestäkymmenestä osavaltiosta valitsijamiehet voivat jakaantua useille ehdokkaalle äänestystuloksen perusteella vain kahdessa eli Nebraskassa ja Mainessa. Tällä hetkellä valitsijamiehet näyttävät jakaantuvan ainakin Nebraskassa, mikä on tapahtunut vain kerran aiemmin.

Nämä kaksi osavaltiota antavat koko osavaltiossa eniten ääniä saaneelle kaksi valitsijamiestä. Tämän lisäksi Nebraska jakaa yhteensä kolme valitsijamiestä paikallisesti kolmessa eri piirissä, siis yhden kussakin.

Näiden piirien rajat seuraavat kongressivaalien vaalipiirirajoja. Mainessa järjestelmä on aivan sama, mutta kongressipiireistä jaetaan kolmen sijaan yhteensä kaksi valitsijamiestä.

MTV Uutiset seuraa ääntenlaskentaa ja Yhdysvaltain tapahtumia. Lue tuoreimmat tiedot täältä.

Lue myös: Olipahan vaaliyö! – Ulkomaantoimittajan kommentti USA:n presidentinvaaleista

Miksei eniten ääniä saanut välttämättä voita?

Yhdysvalloissa presidentin valinta tapahtuu paljon monimutkaisemmin kuin Suomessa tai monissa muissa maissa, joissa lasketaan yhteen annetut äänet ja enemmän saanut ehdokas voittaa.  

Tästä saatiin konkreettinen esimerkki neljä vuotta sitten, jolloin demokraattien ehdokas Hillary Clinton keräsi koko maassa lähes kolme miljoonaa ääntä enemmän kuin republikaanien Donald Trump. Ja kuten hyvin tiedämme, Valkoiseen taloon pääsi Trump.

Samalla tavalla kävi myös vuonna 2000, kun demokraatti Al Gore sai puolisen miljoonaa ääntä enemmän kuin presidentiksi valittu republikaani George Bush nuorempi.

Miten presidentti sitten valitaan? Voit katsoa aiheesta videon tämän jutun yläpuolelta – siinä järjestelmä selitetään juurta jaksain. 

Lyhyesti sanottuna kyseessä on epäsuora vaalitapa, jossa voittajan ratkaisee valitsijamiesten määrä, mikä taas selviää osavaltiokohtaisten tulosten perusteella. Osavaltioilla on valitsijamiehiä asukaslukuun perustuva määrä: eniten niitä on Kalifornialla, Teksasilla, New Yorkilla ja Floridalla. Pienimmillä osavaltioilla on vain kolme valitsijamiestä. 

Obama voitti saman piirin vuonna 2008

Kokonaisuutena Nebraska on voimakkaasti republikaaneja kannattava osavaltio. Nebraskan toinen kongressivaalipiiri, johon kuuluu muun muassa osavaltion suurin kaupunki Omaha, on kuitenkin paljon muuta osavaltiota alttiimpi tukemaan demokraatteja, ja niin on käymässä nyt.

Tämänhetkisten tietojen mukaan Biden on nimittäin saamassa kyseisessä piirissä vajaat 54 prosenttia äänistä ja Trump vajaat 44. Sen uskotaan riittävän Bidenin voittoon.

Nebraskan valitsijamiehet ovat voineet jakaantua eri ehdokkaille vuodesta 1992 lähtien. Toistaiseksi näin on käynyt vain kerran: Vuonna 2008 Barack Obama sai taakseen samaisen piirin valitsijamiehen.

Vastaehdokas John McCain sai taakseen muut neljä Nebraskan valitsijamiestä. Obama valittiin kyseisissä vaaleissa ensimmäiselle kaudelleen presidentiksi.

Kun vaalituloksesta on nyt tulossa äärimmäisen tiukka, saattaa tämä Nebraskan yksi valitsijamies osoittautua ratkaisevaksi, arvioi CNN:n asiantuntija John King.

On mahdollista, että Mainenkin valitsijamiehet jakaantuvat. Tällä hetkellä osavaltion ensimmäisessä kongessipiirissä Biden on johdossa ja toisessa piirissä Trump on ykkösenä.

Lue myös: Tällaista temppua Trump nyt yrittää: "Hän ryhtyi rakentamaan hyvää tarinaa – kutsun sitä disinformaatiokudelmaksi"

Tuoreimmat aiheesta

Yhdysvaltain vaalit 2020