Bilderberg-kokouksen osallistujat saavat käyttää kokouksessa saamaansa tietoa, mutta he eivät saa kertoa sitä, mistä tai keneltä tietonsa ovat saaneet. Kokouksesta ei tehdä pöytäkirjoja tai mitään muitakaan muistiinpanoja.
Käytäntöä nimitetään Chatham House -säännöksi, joka on käytössä Bilderbergin lisäksi myös muissakin tapahtumissa.
– Kokouksessa noudatetaan normaalia Chatham House -sääntöä. Sitä noudatetaan tänä päivänä sadoissa muissakin seminaareissa eri puolilla maailmaa. Se on Suomessakin hyvin yleinen käytäntö, siinä ei ole mitään poikkeuksellista, kuvailee Bilderberg-kokoukseen viidettä kertaa tänä vuonna kutsuttu Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen.
Chatham House -sääntöä perustellaan sillä, että ilman sitä kokouksessa ei voitaisiin käydä täysin vapaita keskusteluja.
Keskustelijoiden mielipiteitä ja ajatuksia ei myöskään voida yhdistää heidän työpaikkoihinsa, joten kenenkään ei tarvitse pelätä sanomistensa seurauksia, Bilderbergin verkkosivuilla kerrotaan.
Chatham House -sääntö on saanut nimensä Chatham Housesta, joka tunnetaan myös nimellä The Royal Institute of International Affairs. Chatham House on brittiläinen, yksi maailman tunnetuimmista kansainvälisen politiikan tutkimuslaitoksista.
Sääntöä käytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1927 ja sitä uudistettiin vuosina 1992 ja 2002.