Suomen talouselämän näkyvimpiin vaikuttajiin lukeutuva Björn Wahlroos oli nuorena aktiivinen kommunisti. Pikkuhiljaa liikkeeseen kuitenkin ilmestyi ikäviä ilmiöitä, ja lopulta Wahlroos erosi kaikista järjestöistä.
Sampon ja UPM:n hallituksen puheenjohtaja Björn "Nalle" Wahlroosia pidetään nykyisin kivenkovana kapitalistina, mutta opiskeluaikoinaan Wahlroos oli kaikkea muuta.
Tuoreen elämäkertansa Barrikadeilta pankkimaailmaan mukaan Wahlroos tempautui mukaan vasemmistolaisliikkeeseen 15-vuotiaana kesäkurssilla Karjaalla.
Wahlroos osallistui kurssille yhdessä myöhemmin pitkän uran toimittajana tehneen Leif Salménin kanssa.
Käänteentehneen kurssin jälkeen Wahlroos koki itsensä täyspäiväiseksi vasemmistoaktiiviksi, ja samana syksynä hän osallistui Vanhan ylioppilastalon valtaukseen.
Neuvostoliittolainen reaalisosialismi oli vierasta, ja ihailu kohdistui etenkin vietnamilaisiin ja kuubalaisiin kommunisteihin.
Viettäessämme toimistolla uudenvuoden aattoa 1969 keksimme lähettää onnittelusähkeen Fidel Castrolle vallankumouksen kymmenvuotisjuhlapäivän johdosta. Elegantti teksti lähti Lefan kynästä: ”You have kept the first barricade. Keep them all.” Hieman isotellen lisäsimme allekirjoituksen: ”Finnish revolutionary students”, vaikka olimme vasta 16-vuotiaita. Fidel ei koskaan vastannut viestiimme.
Taistolaisten siniset paidat aloittivat lähtölaskennan
Vasemmistolainen opiskelijaliike oli 1970-luvun vaihteen ympärillä voimissaan, ja Wahlroos pörräsi elämäkerran perusteella mukana aktiivisesti.
Wahlroos toimi ruotsinkielisten lukiolaisten liitossa ja osallistui esimerkiksi nykyisiä vasemmistonuoria edeltäneen SDNL:n liittokokoukseen.
Viiden jälkeen nähdään joka arkipäivä MTV3-kanavalla kello 16.58 alkaen.
Ohjelma on katsottavissa suorana ja tallenteena myös MTV Katsomossa. Muista päivän uutisissa ja puheenaiheissa myös MTV Uutiset Live.
Ylioppilaaksi valmistuttuaan Wahlroos ryhtyi opiskelemaan taloustiedettä. Hän ajautui yhä vasemmalle, mutta alkoi 1970-luvun alussa huomata liikkeeseen pesiytyvän ikäviä ilmiöitä.
Poliittisten keskustelujen luonne muuttui, varsinkin oman ystäväpiirimme ulkopuolisten ”tovereiden” kanssa. Aivan kuten pappisseminaarissa, oikeaoppisuudesta alkoi muodostua kilparata, jolla voittajaksi selvisi se, joka kaikkein johdonmukaisimmin sovelsi marxilaista analyysiä aiheeseen kuin aiheeseen. Kun nämä ideologiset johtajat ja heidän lakeijansa pari vuotta myöhemmin alkoivat ilmaantua tapaamisiin pukeutuneina partiopukua muistuttaviin sinisiin Itä-Saksan Freie Deutsche Jugend -mallisiin paitoihin, alkoi ainakin omalta osaltani lähtölaskenta.
Röyhkeä pyyntö tuli puhelimitse
Usko aatteeseen alkoi rakoilla, eikä marxilaisuus enää näyttänyt yhtä houkuttelevalta. Wahlroos alkoi keskittyä opintoihinsa, ja kiinnostus politiikkaan väheni.
Taloustieteen opinnot tarjosivat vaihtoehdon marxilaisille talousopeille. (--) Kun opinnot ja keskustelut avasivat ovia uuteen maailmaan aloin ymmärtää, että Marxin kysymykset eivät olleet ainutlaatuisia ja hänen vastauksensa olivat vaillinaisia ja pahimmillaan harhaanjohtavia.
Viimeinen tikki tuli Wahlroosin mukaan elokuussa 1973, kun taistolaisaktiivi Aku Alanen soitti Wahlroosille. Wahlroos tunsi Alasen vain etäisesti.
Wahlroosin mukaan Alanen pyysi häntä vuotamaan isänsä, kauppa- ja teollisuusministeriön vaikutusvaltaisen kansliapäällikön Bror Wahlroosin työpapereita.
Hän meni suoraan asiaan: ”Isälläsi on varmaan paljon papereita kotonaan. Meille voisi olla suureksi avuksi, jos voisit joskus vilkaista niitä. Ei mitään erikoista, mutta jos siellä on jotakin talouspolitiikkaa tai kauppaa koskevaa, niin siitä voisi varmaan olla liikkeelle hyötyä.”
Monella taistolaisaktiivilla oli 1970-luvulla likeisiä yhteyksiä Neuvostoliiton suurlähetystöön, ja Wahlroos arvelee, että puhelun taustalla on voinut olla Tehtaankadun pyyntö.
Wahlroosin mitta joka tapauksessa täyttyi, ja syyskuussa 1973 hän erosi kaikista sosialistisista järjestöistä, joihin oli kuulunut.
Aku Alanen kiistää puhelun
Vuosikymmeniä sitten politiikan jättänyt Aku Alanen sanoo MTV Uutisille, että Wahlroosin väite puhelusta ei pidä paikkaansa.
Alanen sanoo, ettei ole soittanut kuvattua puhelua Wahlroosille ja huomauttaa, että tämäntyyppisen pyynnön esittäminen olisi edellyttänyt luottamuksellisia välejä, mitä kaksikolla ei Wahlroosinkaan mukaan ollut.
Alanen ei halua ottaa minkäänlaista kantaa siihen, olisiko joku muu voinut esittää Wahlroosille pyynnön vuotaa isänsä papereita.
Björn Wahlroos nähdään tänään torstaina erikoishaastattelussa Viiden jälkeen -ohjelmassa.
Kursiivilla kirjoitetut kohdat otteita elämäkerrasta Björn Wahlroos – Barrikadeilta pankkimaailmaan (Otava, 2021).
Juttua täydennetty kello 13.22. Lisätty kappale, jossa Aku Alanen kiistää puhelun.