Boney M -yhtyeen perustaja on kuollut

Boney M -yhtyeen perustanut Frank Farian on kuollut.

Saksalainen musiikkituottaja Frank Farian, joka muistetaan muun muassa Boney M ja Milli Vanilli -yhtyeiden perustajana, on kuollut, kertoi hänen perheensä. Farian kuoli 82-vuotiaana kotonaan Miamissa tiistaina.

Farian, jonka ristimänimi oli Franz Reuther, aloitti sooloartistina silloisessa Länsi-Saksassa. Hän ponnahti listaykköseksi vuonna 1976 cover-versiollaan kantrihitistä Rocky.

Boney M -yhtyeessä Farian iski todelliseen kultasuoneen. Muun muassa Daddy Cool ja Rasputin -hiteistään tunnettu yhtye myi noin 150 miljoonaa levyä, vaikka sen laulaja Bobby Farrell ei edes laulanut, vaan Farrelin osuudet lauloi Farian itse.

Milli Vanilli -yhtyeen jäsenten Robert Pilatuksen ja Fabrice Morvanin paljastuminen pelkiksi playback-artisteiksi sen sijaan johti siihen, että yhtyeen vuonna 1990 voittama parhaan uuden artistin Grammy-palkinto peruttiin.

Farian teki uransa aikana yhteistyötä myös monien muiden artistien, muun muassa Stevie Wonderin, Meat Loafin ja Terence Trent D'Arbyn kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat