Ulkomaailmalta eristäytynyt mies tallentui videolle Brasilian viidakossa. Miehen kansa koki todennäköisesti väkivaltaisen lopun.
Mies, joka tunnetaan kansansa viimeisenä, on tehnyt selväksi, ettei halua olla yhteyksissä ulkopuoliseen yhteiskuntaan. Eristäytyneen miehen tarinasta ei tästä syystä tiedetä paljoakaan.
On kuitenkin todennäköistä, että miehen kansa koki väkivaltaisen lopun. Kansan murhasivat luultavasti alueelle asettuneet maanviljelijät 1970- ja 80-luvuilla.
Brasilialainen intiaanien suojelusäätiö FUNAI julkaisi ainutlaatuista videomateriaalia miehestä, jonka uskotaan olevan kansansa viimeinen. Katso video alta.
Hylätyt leiripaikat paljastavat paloja miehen elämästä
Miehen hylkäämistä leiripaikoista voidaan päätellä, että hän istuttaa maissia, papaijaa, banaania ja maniokkia. Hän myös metsästää ruuaksi eläimiä ja kaivaa ansakuoppia. Kuopat ovat kaksi metriä syviä ja niissä on pohjalla teräviä seipäitä.
Hylätyt asumukset on rakennettu oljista. Majansa sisälle miehellä on tapana kaivaa kuoppa. Tämän on oletettavasti tarkoitus suojella häntä mahdollisilta hyökkäyksiltä.
FUNAI on tiennyt miehen olemassaolosta 1990-luvulta asti. Vuonna 2009 mies selvisi jouduttuaan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi. Hänen suojeltujen maidensa ympärillä asuvat tilalliset ovat yrittäneet tunkeutua alueelle lukuisia kertoja. Tapauksesta kertoi Survival -järjestö.