Breivik haastaa Norjan oikeuteen

5:07img
Kaksi vuotta sitten Utöyan verilöylystä oli kulunut 10 vuotta. Saarelta pelastunut Astrid kertoo, miksi tapahtuneesta on tärkeä puhua.
Julkaistu 19.08.2023 06:52

MTV UUTISET – STT

Joukkomurhaaja Anders Behring Breivik aikoo haastaa Norjan valtion oikeuteen, kertoo Breivikin asianajaja. 

Breivikin mukaan hänen ihmisoikeuksiaan poljetaan jatkuvalla eristyksellä.

– Kuluneen vuoden aikana hänen tilanteensa Ringeriken vankilassa on huonontunut. Aikaisemmin oli valonpilkkuja ja parempia tiloja, mutta nyt on taas tapahtunut askel taaksepäin niin monen vuoden eristyksen jälkeen, kommentoi asianajaja Öystein Storrvik Aftenposten-lehdelle.

Ringeriken vankilan johtaja Eirik Bergstedt ei halunnut kommentoida asiaa.

Breivik siirrettiin Ringeriken vankilaan Tyristrandin pikkukaupungin eteläpuolelle Telemarkin vankilasta Skienistä viime vuonna.

Breivik tappoi 77 ihmistä vuonna 2011. Hän sai terroriteoistaan 21 vuoden rangaistuksen, jota voidaan jatkaa, jos hänen koetaan edelleen olevan vaaraksi yhteiskunnalle.

Lue myös: Utöyan joukkomurhasta 12 vuotta

Joukkomurhaaja Breivik ei pääse vapaaksi –  pyyntö ehdonalaiseen hylättiin

Tuoreimmat aiheesta

Norja