Norjan joukkomurhaaja Breivik hakee ehdonalaiseen – "Keskeinen kysymys on, onko välitöntä vaaraa, että hän uusii rikoksensa"

5:07img
Heinäkuussa tuli Utoyan terrori-iskusta kuluneeksi kymmenen vuotta. Saarelta hengissä selvinnyt Astrid kertoo, miksi tapahtuneesta on tärkeää puhua
Julkaistu 28.08.2021 08:31

MTV UUTISET – REUTERS

Anders Breivik hakee ehdonalaiseen, ja norjalainen tuomioistuin myös kuulee hakemuksen.

Vuonna 2011 Breivik hyökkäsi Utøyan saarelle ja teki pommi-iskun pääministerin toimiston edustalla. Iskuissa kuoli 77 ihmistä.

Breivik sai teoistaan 21 vuotta vankeutta, mikä on Norjan maksimirangaistus. Tuomiota voidaan kuitenkin pidentää.

Työväenpuolueen leirille Utøyassa tuliasein hyökänneellä Breivikilla on kuitenkin oikeus hakea ehdonalaiseen kymmenen vuotta rangaistusta istuttuaan, ja näin hän on myös tehnyt.

Oslon pääsyyttäjävirasto ehti jo hylätä Breivikin ehdonalaishakemuksen. Näin ollen anomus siirtyy oikeuteen.

– Keskeinen kysymys oikeuden kuulemisessa tulee olemaan, onko olemassa välitöntä vaaraa siitä, että Breivik uusii vakavat rikoksensa, tapauksen syyttäjä Hulda Karlsdottir kirjoitti sähköpostissaan.

Kuulemiselle ei ole vielä määrätty käsittelypaikkaa tai -päivää. 

Syyttäjä haluaa pitää kuulemisen vankilassa, kun taas Breivikin juristi Øystein Storrvik kertoi VG-lehdelle, että hän pyrkii järjestämään kuulemisen vankilan ulkopuolelle. Breivik istuu tuomiotaan Telemarkissa.

Lue myös: Vuosikymmenen takaiset terrori-iskut puhuttavat yhä Norjassa – asiantuntijoiden mielestä Utöyan verilöylyn poliittinen luonne sivuutettiin aikoinaan liian helposti

0:50img

Breivik teki natsitervehdyksen saapuessaan oikeudenkäyntiin vuonna 2017.

Tuoreimmat aiheesta

Terrori-iskut