Britannia kertoo kaksinkertaistavansa apunsa sisällissodan runtelemalle Sudanille. Britannian ulkoministeri David Lammy kertoo 113 miljoonan punnan eli noin 135 miljoonan euron apupaketista.
Uusi apupaketti kohdistetaan taisteluja paenneille noin 600 000 ihmiselle Sudanissa ja noin 700 000 ihmiselle Sudanin naapurimaissa.
– Sudanin julma konflikti on aiheuttanut käsittämätöntä kärsimystä. Sudanilaiset tarvitsevat lisää apua, ja siksi Britannia tarjoaa suuresti kaivattua ruokaa, suojaa ja koulutusta kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville. Britannia ei koskaan unohda Sudania, Lammy sanoi hallituksen tiedotteessa.
Koillis-Afrikassa sijaitseva Sudan on Britannian entinen siirtomaa, joka itsenäistyi vuonna 1956. Sudanissa on riehunut useita sisällissotia itsenäistymisen jälkeen. Viime vuoden huhtikuussa syttyi nyt käynnissä oleva verinen sisällissota, jonka osapuolina ovat maan asevoimat ja puolisotilaalliset RSF-joukot. Asevoimia johtaa Sudanin tosiasiallinen johtaja Abdel Fattah al-Burhan ja RSF-joukkoja al-Burhanin entinen sijainen Mohamed Hamdan Daglo.
YK syyttää osapuolia nälkiinnyttämisestä
Viime kuussa YK:n asiantuntijat syyttivät osapuolia nälkiintymisen käyttämisestä taktiikkana 25 miljoonaa siviiliä vastaan. Kolme merkittävää avustusjärjestöä on varoittanut nälkäkriisistä, kun perheet ovat joutuneet turvautumaan lehtiin ja hyönteisiin saadakseen edes jotain syötävää.
Lammyn on tarkoitus osallistua maanantaina YK:n turvallisuusneuvoston kokoukseen, jossa hän aikoo vaatia Sudanin asevoimia pitämään Adren rajanylityspaikan Tshadin vastaisella rajalla avoimena ja sallimaan avustuskuljetukset.
– Emme voi toimittaa avustuksia ellei meillä ole pääsyä rajan yli. Nälkää ei saa pitää aseena sodankäynnissä.
Uhriluku paljon raportoitua suurempi?
Aiemmin tällä viikolla BBC kertoi London School of Hygiene and Tropical Medicinen Sudanin tutkimusryhmän tutkimuksesta, jonka mukaan Sudanin sisällissodan vuoksi on kuollut paljon raportoitua enemmän ihmisiä. Tutkimuksen mukaan esimerkiksi pelkästään Khartumin osavaltion uhriluku olisi korkeampi kuin aiemmin kerrottu koko sodan uhrien määrä.
Khartumin osavaltiossa olisi tutkimuksen mukaan kuollut yli 61 000. Kuolleista 26 000 olisi kuollut väkivallan uhreina ja muut olisivat kuolleet aliravitsemukseen ja ehkäistävissä oleviin sairauksiin.
BBC kertoo, että tähän asti YK ja useat avustusjärjestöt ovat kertoneet 20 000 vahvistetusta kuolleesta koko sisällissodan aikana.
Sudanin pääkaupunki Khartum sijaitsee Khartumin osavaltiossa.