MM-rallikausi 2020 on ollut pysähdyksissä maaliskuun puolivälissä Meksikossa ajetusta kauden kolmannesta osakilpailusta lähtien. Kaksi rallia – Argentiina ja Italia – on tällä tietoa siirretty, ja Portugalin rallin kerrottiin torstaina jäävän ajamatta kokonaan.
Argentiinassa oli alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoitus kilpailla tänä viikonloppuna, mutta kun kauden neljäs, Chilessä ajettava osakilpailu peruttiin maan levottomuuksien vuoksi jo marraskuussa, Argentiinan rallia aikaistettiin aikataulullisista syistä. Nyt sen kohtalo on kuitenkin vaakalaudalla.
Argentiinan ralli on kuulunut MM-kalenteriin muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta vuodesta 1980 lähtien. Mikäli ralli jää tänä vuonna ajamatta, kyseessä on vasta neljäs kerta, kun perinteikäs osakilpailu ei ole mukana MM-sarjassa.
Kun kilpailun historia on näinkin pitkä, vuosien varrelle mahtuu pitkä lista toinen toistaan ikimuistoisempia tapahtumia.
Yksi tällainen nähtiin 22 vuotta sitten, kun Subarun Colin McRae taisteli voitosta tuttua kilpakumppaniaan, Mitsubishin Tommi Mäkistä vastaan.
Osuma kiveen
McRae johti rallia perjantain kolmanneksi viimeisen erikoiskokeen alla 15 sekunnin erolla Mäkiseen.
Seuraavasta, rallin 15. erikoiskokeesta tuli ratkaiseva.
McRae ajoi 22 kilometrin mittaisella ek:lla erään vasemmalle kääntyvän mutkan hieman liian leveällä linjalla, ja oikea takapyörä osui tien reunassa odottaneeseen kiveen.
McRae kitkutteli pätkän maaliin, mutta hävisi Mäkiselle 17,4 sekuntia ja putosi kokonaistilanteessa 2,4 sekunnin päähän suomalaisesta. Tämä oli kuitenkin skotin pienin ongelma.
McRae ja kartanlukija Nicky Grist nousivat autosta ek:n maalissa ja tutkivat kiven aiheuttamia vahinkoja. McRae heittäytyi rähmälleen auton alle, ja hän huomasi pyörän jousituksen ja ripustusten hajonneen.
Ainoa tapa vaurioiden korjaamiseen oli pyörän irrottaminen, mutta tämä ei ollut mahdollista, sillä se oli jumissa lokasuojan kaaren alla.
McRae ymmärsi, että pyörä voitaisiin irrottaa vain mikäli rengas saataisiin tyhjäksi, ja niinpä Subaru-kaksikon matka jatkui siirtymätaipaleelle.
Tarkoituksena oli saada rengas rikki, ja niin lopulta myös tapahtui.
Osumia kivellä
McRae ja Grist ryhtyivät hommiin.
He saivat ensin irti oikean takapyörän ja pian sen jälkeen pahasti vääntyneen tukivarren.
Kaksikko oli yhteydessä Subarun mekaanikoihin, mutta tilanne tuntui toivottomalta, sillä tukivarren suoristamiseksi ei ollut työkaluja – kunnes joku keksi, että sitä voisi koettaa taivuttaa luonnon omilla työkaluilla.
Tukivarsi asetettiin ison kiven päälle oikeaan kulmaan, ja McRae ja Grist löivät tukivartta vuoron perään toisella kivellä. Urakka oli hikinen, mutta se kannatti.
Matka jatkui.
Päivän maaliin ja huoltoon oli matkaa kahden ek:n ja yhteensä reilun 20 ek-kilometrin verran, mutta tehtävä oli kaikkea muuta kuin helppo. Tukivarsi oli yhä hieman vinossa, ja autosta puuttui kallistuksenvakaaja. Oikea takapyörä heilui melkoisesti.
Tämä ei kuitenkaan hurjapäistä skottia hidastanut vaan hän teki hämmästyttävästi pohja-ajat päivän kahdelle viimeiselle erikoiskokeelle.
– Nopein aika tällä ek:lla. Uskomatonta, en saata uskoa, Grist sanoi 16. ek:n maalissa.
– Ai teimme nopeimman ajan? Okei. Auto oli ok, kun saimme jousituksen suoraan, McRae tuumi.
Sinnikkäästä työstä huolimatta voittotaistelu oli heidän osaltaan ohi. Korjaustoimenpiteissä kului sen verran aikaa, että McRae myöhästyi aikatarkastusasemalta ja sai kahden ja puolen minuutin aikasakon.
Päätöspäivän kuudella erikoiskokeella McRae teki viisi pohja-aikaa, mutta hän jäi aikasakkonsa takia viidenneksi.
Mäkinen voitti, Toyotan Carlos Sainz oli toinen ja Fordin Juha Kankkunen kolmas. Myös Mitsubishin Richard Burns ennätti McRaen edelle.
– Olen ällistynyt siitä, mitä hän teki. En tiedä, miten hän teki sen. Kun näimme vioittuneen auton, olimme varmoja, että ralli olisi ohi. Kun hän sitten otti yhteyttä ja sanoi suoristaneena tukivarren, olimme sanattomia. Aivan uskomatonta, Subaru-pomo David Lapworth sanoi päivän päätteeksi.
Edellä kuvatut tapahtumat ovat katsottavissa tältä Youtube-videolta.