Cristiano Ronaldoa ympäröi polttava kysymys – asiantuntija lataa tylyn totuuden: "Se on pystyttävä piilottamaan”
Portugali aloittaa EM-kisat tiistai-iltana Tshekkiä vastaan, ja suurin puheenaihe mestarisuosikin ympärillä kiertyy jälleen Cristiano Ronaldoon. MTV Urheilun asiantuntija treenipeleissä Mika Väyrynen ottaa kantaa polttavaan pelilliseen kysymykseen.
LUE MYÖS: Cristiano Ronaldosta hurja väite
Tänään Tshekkiä vastaan EM-kisoissa irti pääsevä Portugali pullistelee maailmanluokan tähtiä, ja joukkue on ennakolta Väyrysen kirjoissa turnauksen suurimpia mestarisuosikkeja Ranskan ohella.
– Portugali on esittänyt hyviä otteita. Se teki eniten maaleja ja päästi vähiten maaleja karsinnoissa, Väyrynen pohjustaa.
Joukkue on paperilla yksi turnauksen väkevimmistä: muun muassa Rúben Dias, João Palhinha, Bruno Fernandes, Bernardo Silva, Vitinha, João Félix, Rafael Leão, Nuno Mendes ja Diogo Jota ovat kaikki Euroopan huippuseurojen vastuunkantajia.
Silti suurimman huomion itseensä imee vuodesta toiseen sama mies.
Viime MM-kisojen ratkaisuotteluissa penkille pudotettu ja nykyisin Saudi-Arabiassa rahaa vuoleva Ronaldo on monien yllätykseksi onnistunut palauttamaan asemansa maajoukkueen ykköstähtenä. 39-vuotias hyökkääjä mätti Portugalin yhdeksässä EM-karsintaottelussa kymmenen maalia ja tilastoi itselleen myös yhden maalisyötön.
Mutta mikä on Ronaldon rooli EM-kisoissa, jossa vastus kovenee karsinnoista entisestään?
– Tämä on se kysymysmerkki Portugalin joukkueeseen liittyen. Jos muistaa edellisistä arvokisoista, että kun Ronaldo penkitettiin, joukkueen kollektiivinen pelaaminen parantui. Mutta kun päävalmentaja Roberto Martinez tuli kisojen jälkeen peräsimeen, ensimmäinen kysymys oli, millainen on Ronaldon rooli, ja hän sanoi, että Ronaldolla on iso rooli edelleen. Niinhän se oli läpi karsintojen.
Väyrynen uskookin, että numero 7 löytyy varmuudella Portugalin avauskokoonpanosta myös tiistaina Tshekkiä vastaan.
– Ronaldo tulee varmasti avaamaan Portugalin piikissä ja olemaan isossa roolissa. Jos hän itse sopeutuu siihen, että hän on vain siellä rangaistusalueella viimeistelemässä, siitä on iso apu edelleen. Hän näytti karsinnoissa ja treenipeleissä sen. Pelin muissa vaiheissa siellä on kuitenkin muut pelaajat paljon, paljon tärkeämmässä roolissa, Väyrynen näkee.
Ronaldoa on pitkään kritisoitu siitä, että hän ei halua osallistua prässipelaamiseen eli joukkuepuolustamiseen riittävästi. Peluuttaisitko itse Ronaldoa avauskokoonpanossa, jos olisit Martinezin housuissa?
– Kyllä, varmaan peluuttaisin Ronaldoa avauskokoonpanossa. Se maalintekouhka on edelleen olemassa. Jos korkealta prässätään, niin sanoisin ”please, Crisu, hoida tuo yksi pelaaja, sinun oma suora vastustajasi, ja muut hoitavat sitten loput pelaajat. Se on sinun tehtäväsi, osallistua sillä tavalla siihen kollektiiviin”. Peluuttaisin todennäköisesti, kunhan se ei rikkoisi sitä kollektiivia liian paljon. Toistaiseksi se on toiminut, ja muut pelaajat ovat pystyneet Ronaldon puolustuspelaamisen puutteet kompensoimaan. Jos Portugali haluaa aggressiivisesti prässätä ylhäältä, Ronaldon on osallistuttava siihen tai sitten Martinezin on se pystyttävä jotenkin piilottamaan.
Väyrynen näkee Ronaldon henkilöpalvonnassa myös muita kuin pelillisiä uhkakuvia.
– Kun on katsonut klippejä avoimista treeneistä, ja siellä ihmisiä juoksee yleisöstä kentälle, kuinka paljon se sekoittaa muun joukkueen tekemistä? Se on ehkä se, mikä jollain tavalla huolestuttaa Portugalissa.
Väyrynen näkee kuitenkin aiemmin Valioliigassa ja Belgian maajoukkueessa luotsanneen Martinezin olevan pätevä henkilö käsittelemään Ronaldon kaltaisia persoonia. Espanjalaispäävalmentajan kerrotaan muun muassa onnistuneen neuvottelemaan Ronaldon kanssa siitä, ettei tähden runsaslukuinen avustajajoukko pääse maajoukkueen majapaikkaan turnauksen aikana.
Portugalilaislehti Relevo kertoo lähteisiinsä vedoten Ronaldon muuttuneen aiemmasta ja olevan nyt entistä tiiviimmin yksi joukkueen jäsenistä.
– Martinez on tottunut olemaan isojen pelaajien kanssa tekemisissä, mikä varmasti auttaa tässäkin. Vaikka Ronaldo on tietenkin vielä ihan omassa sfäärissään.
– Kun katsoo Portugalin joukkuetta, Ronaldo vaikuttaa jätkien keskuudessa pidetyltä, ja hän on hyvää pataa muiden pelaajien kanssa, Väyrynen huomioi.
Portugali pelaa EM-kisojen avausottelunsa Tshekkiä vastaan tiistaina kello 22 alkaen.
Uusimmat
-
07:29
Tiesitkö? Härski piilo-ominaisuus iPhonessa mahdollistaa salakuuntelun
-
07:24
Montrealista synkkä uutinen: Patrik Laine talutettiin kaukalosta
-
07:11
Analyysi: Yhteiskunnassamme on synkkä ongelma, joka on pakko ratkaista – muuten hintalappua ei uskalla edes ajatella
-
07:07
Itävallassa äänestetään parlamenttivaaleissa, jotka voivat viedä maahanmuuttovastaisen laitaoikeiston voittoon
-
07:01
Arja Koriseva paljastaa, mikä on ollut hänelle toistaiseksi yksi haastavimmista asioista TTK-treeneissä
-
06:55
Jori Lehterä loukkaantui SM-liigassa – asiantuntija ilmaisi huolensa: "Aika kärsivän näköisenä"
-
06:44
Mediat: Jordania sanoo Etelä-Libanonista laukaistun raketin pudonneen alueelleen – MTV seuraa
-
06:35
Krista menetti tyttärensä täysin yllättäen vuonna 2016: "Se on opettelua elämään surun kanssa"
-
06:30
Rikostoimittajan Suomesta varastettu vene löytyi Virosta – seurasi uuvuttava ruljanssi ja monen tonnin lasku
-
06:28
NRK: Norja harkitsee aidan rakentamista Venäjän vastaiselle rajalle
-
06:22
Sébastien Ogier vastasi ralli-irvailijoille melkoisin sanoin – laittoi Toyotaakin tilille
-
00:09
Kalle Rovanperä syötti kovaa kyytiä – johto kasvoi roimalla tavalla: MTV seurasi Chilen MM-rallin lauantaipäivää
-
23:09
Kalle Rovanperä antoi palaa: "Ihan älyttömän vaarallista" – poikkeuksellinen näky MM-rallissa
-
23:00
Loton 8 000 000 euron jymyvoitto: Täällä onnekas rivi pelattiin
-
22:55
HJK:n ja Ilveksen kannattajat alkoivat tehdä liian läheistä tuttavuutta: Poliisi joutui "erotuomarihommiin"
-
22:29
Pelicans ja HIFK tarjosivat töitä kurinpidolle – myös Jukurit-tähden taklaus syynätään
-
22:16
Lotossa jysähti 8 000 000 euron täysosuma! Tässä onnekas rivi
-
22:05
Lukas Hradeckyn Leverkusen maukkaaseen vierastasapeliin – Harry Kane loukkaantui
-
22:01
Katso vaikuttava video: 35-vuotista uraansa juhlistava Semmarit intoutui lauluun suorassa lähetyksessä
-
21:51
Masked Singer Suomi -paljastus oli todellinen yllätys: "Onnistuin"
-
Lataa lisää