Laulajakonkari Danny käy uutuuskirjassa läpi suhdettaan keuhkokuumeeseen 14 vuotta sitten menehtyneeseen Armi Aavikkoon.
Markku Veijalaisen kirjoittama teos Danny – Minulta sinulle (Readme.fi) julkaistiin tänään torstaina. Kirjassa syvennytään Dannyn uraan kymmenen laulun kautta.
On lupa toisesta huolta kantaa -kappaletta käsittelevä osuus keskittyy vuonna 1977 Miss Suomeksi kruunattuun Armi Aavikkoon. Danny ja Armi julkaisivat ensimmäisen yhteissinglensä Tahdon olla sulle hellä samana vuonna.
– Alkuperäinen ajatus oli, että Armi olisi mukana Danny-showssa tuon kesän, mutta yhtäkkiä huomasin, että olin osa duettoparia, jonka kansansuosio oli jotain ennen kokematonta. Tilanne yllätti minut täysin eikä minulla ollut minkäänlaista suunnitelmaa, miten tästä pitäisi mennä eteenpäin, Danny muistelee kirjassa.
Danny oli naimisissa Liisa Lipsasen kanssa.
– Kun Armi ja Danny olivat keikkailleet pari vuotta, ystävyyssuhde muuttui pikku hiljaa syvemmäksi. Kumpikin tiesi, että meistä puhuttiin ja meitä tarkkailtiin, mutta yritimme pitää kulissia yllä. Minä olin naimisissa. Olin kolmen lapsen isä. Ymmärrän, että ihmisten mielissä meillä ei ollut oikeutta rakastua. Olin itse avioerolapsi ja olin nuorena päättänyt, että jos joskus avioidun, en koskaan eroa.
– Kun keikka oli ohi, alkoi meidän yksityiselämämme. Mutta sitä ei saanut näyttää kenellekään, sen piti pysyä salassa. Ymmärrän, että tilanne oli Armille vielä vaikeampaa kuin minulle.
Danny ja Armi lopettivat enemmän tai vähemmän salaisen seurustelusuhteen vuonna 1992, kirjassa todetaan. Menestynyt duettopari teki töitä entiseen tapaan: Dannyn kulissit pysyivät koossa, mutta Armi oli yksin.
– Esitysten jälkeen Armi alkoi viihtyä yhä paremmin esiintyjien ja henkilökunnan kanssa niin sanotussa ”kaasukammiossa”. Se oli laivan henkilökunnan vapaa-ajan viettopaikka, jossa alkoholi oli halpaa ja se ei loppunut koskaan.
Danny arvioi kirjassa Armin hitaan murtumisen olleen monen asian summa, joista suurin oli Armin Arja-sisaren kuolema vuonna 1992.
– Armi murtui täysin. Hänellä oli ollut hyvin läheiset suhteet Arja-siskon kanssa. Hän koki olevansa syyllinen Arjan kuolemaan. Armi syytti itseään siitä, että hän ei lähtenyt yön selkään ajamaan Arjan luo. Hän uskoi, että jos hän vain olisi lähtenyt, hän olisi voinut estää tämän kuoleman. Tämä tragedia piinasi Armia koko hänen loppuelämänsä ajan.
– Armi kadotti täysin otteensa elämästä. Hän sanoi minulle usein tietävänsä, että ei tule elämään kauaa. Hän heittäytyi epämääräisiin suhteisiin ja joutui mitä kummallisimpiin tilanteisiin. Selviytyäkseen niistä hän usein soitti hädissään minulle ja kysyi, mitä hänen pitäisi tehdä.
Danny vei Armin monta kertaa katkaisuasemille, joissa edellytettiin, että hoitoon pyrkivä ei ollut nauttinut alkoholia vuorokauteen.
– Tämä oli Armille joskus liian iso kynnys. Viimeisillä kerroilla en enää saanut häntä hoitoon.
Armin ja hänen miesystävänsä holtiton käyttäytyminen häiritsi myös Liisan ja Dannyn perhe-elämää.
– Eräänä yönä heräsimme Liisan kanssa siihen, että Armi ja hänen miesystävänsä seisoivat meidän makuuhuoneemme ikkunan takana. He olivat kiivenneet pihallemme aidan yli. Alkoholi oli loppunut ja Armi tiesi, että meillä sitä oli. Tällaiset yölliset tapahtumat eivät tietenkään olleet miellyttäviä sen paremmin Liisalle kuin minullekaan.
Vuoden 2002 alussa Dannylla oli neuvottelu kaupungilla. Armin äiti soitti Dannylle ja kysyi, tiesikö tämä, missä Armi oli. Danny kertoi soittaneensa myös Armille, mutta ei ollut saanut vastausta. Hän lupasi käydä tapaamisen jälkeen Armin asunnolla katsomassa, mikä tilanne siellä oli.
– Armin äiti ei jäänyt odottamaan käyntiäni, vaan hälytti talon isännöitsijän. Tämä meni yleisavaimilla asuntoon ja löysi Armin kuolleena vuoteeltaan. Kuolinsyyksi todettiin hoitamaton keuhkokuume.
Sitaatit tänään torstaina julkaistusta Markku Veijalaisen kirjoittamasta kirjasta Danny – Minulta sinulle (Readme.fi).