Jos minusta eroat, niin se on toiselle rautaa ja toiselle hautaa. Niin Railin miehellä oli tapana sanoa ja seurata vaimoa mustasukkaisuuksissaan työpaikoille ja lähikauppaan. Kotona Raili piilotti aseiksi soveltuvia työkaluja käyttämättömään lelulaatikkoon eikä väkivallan uhan takia uskaltanut erota yli 20 vuoteen. Kun hän vihdoin uskalsi, mies jatkoi vainoamista.
Raili Lajunen tapasi tulevan aviomiehensä Esan* toukokuussa 1962 Helsingin rautatieasemalla. Hän oli ottanut ystävättärensä kanssa kuvia valokuva-automaatissa, kun vieressä seisoskelleista miehistä yksi lähti perään ja pyysi kuvaa itselleen. Treffeille mentiin miltei saman tien, kihloihin marraskuussa ja naimisiin seuraavana vuonna. Samalla muutettiin maalle sulhasen äidin luo.
Vaikka pari ei oikeastaan tuntenut toisiaan – tuohon aikaan yhdessä ei asuttu ennen avioliittoa –, Raili ei olisi arvannut, että pian muuton jälkeen hän tuijottaisi Esan pitelemän pistoolin piippuun.
– Meille tuli käymään Esan lapsuudenkavereita, jotka puhuivat minulle ystävällisesti ja ihmettelivät, miten Esa on löytänyt niin nuoren ja kauniin naisen. Esa saikin siitä mustasukkaisuuskohtauksen. Hän haki pistoolin ja osoitti sillä minua, Raili kertoo.
Kaverit saivat pistoolin otettua pois, ja raskaana oleva Raili selitti tapahtuman mielessään humalaisen ylilyönniksi. Esan käytös kuitenkin jatkui hyökkäävänä ja alkoholinkäyttö runsaana. Kun esikoinen oli parin kuukauden ikäinen, Raili yritti estää miestään menemästä viinakauppaan.
Raili yritti lähteä suhteesta ensimmäisen nyrkiniskun jälkeen.
– Esa löi minua nyrkillä ja repi mekkoni halki. Silloin lähdin ensimmäisen kerran.
Raili matkusti taksilla tätinsä luokse. Esa löysi hänet sieltä ja pakotti takaisin.
– Hän sanoi, että jos et lähde mukaani, niin ilmoitan poliisille, että yrität tappaa itsesi ja vauvan lääkkeillä, ja sitten lapsi otetaan huostaan. Niin laskelmallinen hän oli alusta alkaen. Hän piti huolen, etten uskaltanut puhua kenellekään pelostani.
Mies puhui muut puolelleen
Kotona Raili piilotti Esan pistoolin kesäksi uunin tuhkien alle. Kun talvi lähestyi ja uunia taas käytettiin, hän kaivoi aseen muovipussissa maahan aidan seipään juurelle.
Muutamien kuukausien päästä mies otti riidan seurauksena lääkkeitä ja joutui vatsahuuhteluun. Raili näki tilaisuutensa, soitti poliiseille ja luovutti heille maahan kaivamansa, luvattoman pistoolin. Itse hän lähti äitinsä luokse toiselle paikkakunnalle ja otti siellä yhteyttä lakimieheen avioeroa hakeakseen.
Lakimiehen mielestä Railin olisi pitänyt hakea asialleen juristi ja todistajat miehen kotiseudulta. Siihen Raililla ei ollut pienen lapsen kanssa voimia. Hänen olisi pitänyt jälleen matkustaa pitkän matkan päähän sekä löytää ihmisiä, jotka todistaisivat pidettyä kirvesmiestä vastaan.
Erohakemus jäi, ja meni kuukausi, kun Esa jo ilmestyi mielin kielin Railin lapsuudenkotiin. Siellä hän onnistui kaveeraamaan Railin isän kanssa.
– Esa oli aika hyvä puhumaan, ja hän osasi olla toisia kohtaan ihan toisenlainen kuin minulle.
Pian Esa sai töitä Helsingistä ja pari muutti pääkaupunkiin. Heille syntyi myös toinen lapsi.
Kuvituskuva.
– Odotusaikana Esa väitti koko ajan, että lapsi ei ole hänen, vaikka totta kai se oli. En missään nimessä olisi uskaltanut mihinkään suhteeseen, sillä tiesin, että minulla on mustasukkainen ja luulosairas mies. Se olisi ollut henki pois. Mutta Esan mielestä minulla oli suhde jokaiseen ystäväpiirin mieheen.
Mustasukkaisuuteen riitti imurikauppias ovella.
– Nehän eivät ruvenneet miehelle imuria kauppaamaan, vaan kysyivät rouva Lajusta. Esa sitten antoi lähdön ovelta, että mitä tekemistä sinulla on minun vaimoni kanssa! Sain hävetä hirveästi.
Kyttäystä töissä ja kaupassa
Kun Raili meni töihin kodin ulkopuolelle, Esasta tuli entistä vainoharhaisempi.
– Hän kyttäsi ja tuijotti minua kesätyöpaikallani hautausmaan penkillä niin, että työkaveritkin ihmettelivät. Pomolleni hän selitti, että oli muka löytänyt laukustani ehkäisyvaahtoa ja että minulla on suhde johonkin mieheen hautausmaalla. Samalla tavalla jatkuvasti soittelemalla ja pettäjäksi tai varkaaksi syyttelemällä hän yritti tuhota muutkin työpaikkani.
Raililla ei olisi saanut olla edes miespuolisia työkavereita.
– Olinkin hirveän peloissani, kun eräässä koululaisten iltapäiväryhmässä työparinani oli vähän aikaa mies. Esa soitti monta kertaa päivässä, ja yritin aina epätoivoisesti ehtiä vastata puhelimeen ensimmäisenä, ettei hän saisi asiaa selville.
Kun Raili teki töitä perhepäivähoitajana, tilanne oli rauhallisempi.
– Olin neljän seinän sisällä sidoksissa lapsiin enkä joutanut katselemaan miehiä, Raili hymähtää.
Välillä Raili joutui pakenemaan öisin lasten kanssa kotoa.
– Jos joku mies joskus sattui jotain ihailemaan tai sanomaan, Esa oli hirveän mustasukkainen. Jopa autolla ajaessani hän tarkkaili koko ajan, ettei kukaan vieressä ajava vain vilkuta. Välillä hän seurasi minua lähikauppaan ja yritti värvätä tuttavapoikaakin selvittämään, mitä teen siellä.
Railia pelotti se, että Esalla oli kirvesmiehen työnsä puolesta kotona puukkoja, kirves ja naulapyssy.
– Piilotin niitä lasten makuuhuoneeseen barbien vaatteiden sekaan.
Välillä Esa sai sellaisia raivokohtauksia, että Raili joutui pakenemaan lasten kanssa kotoa keskellä yötä.
– Se oli aikamoista helvettiä.
Juominen jatkui
Pelko esti Railia lähtemästä suhteesta.
– Esalla oli aina tapana sanoa, että jos minusta eroat, se on toiselle rautaa ja toiselle hautaa. Pelkäsin, että lapset jäävät ilman äitiä.
– Eikä oikeastaan edes ollut paikkaa, josta hakea apua. Kukaan ei uskonut, että mies on oikeasti sellainen kuin on. Hän osasi käännyttää ihmisiä minua vastaan.
Kun Esa kerran humalassa yritti puukottaa Railia, mies vietiin pakkopäätöksellä kahdeksi kuukaudeksi alkoholistiparantolaan.
– Sieltä hän tuli kaverinsa kanssa kotiin kännissä kuin käki.
Edes kolme vuotta jatkuneet käynnit päihteiden väärinkäyttäjien osastolla eivät auttaneet.
– Hän oli alkoholisti.
Alkoholilla oli osansa perheen vaikeaan elämään.
”En minä voi elää näin”
Railin ja Esan avioliitto kesti 22 vuotta. Avioeron Raili sai vuonna 1985.
– Havahduin, että en minä voi elää näin. Minun on otettava oma elämäni haltuun.
Raili oli yrittänyt eroa pari kertaa aikaisemminkin, mutta vielä silloin Esan uhkaava käytös sai hänet perumaan hakemukset. Avioeron jälkeenkin Raili ja Esa asuivat yhdessä vielä puolentoista vuoden ajan.
– Olin juuri alkanut kouluttautua oppisopimuksella lastenhoitajaksi enkä jaksanut yhtä aikaa käydä koulua ja tapella Esaa pois asunnostamme. Esa joi ja eli minun kustannuksellani.
Silti opiskeluaika oli Railista ihanaa.
– Rakastin sitä. Jotenkin pääsin siellä vapaaksi. Oli ihmeellistä, että sain ruokatunnillakin syödä ravintolassa hyvässä hengessä muiden kanssa! Ja kun tiesin saavani ammatin ja lastenhoitajan viran kaupungilta, niin tiesin myös, että tulen pärjäämään.
– Päätin, että kun saan koulun loppuun, niin sen jälkeen alkaa minun elämä ja heitän miehen kylmästi pellolle. Ja niin teinkin. Koulu loppui maaliskuussa, ja huhtikuussa jahtasin Esaa poliisin avulla, jotta häneltä saatiin kotiavaimet pois.
Väkisin ovesta sisään
Esa jatkoi Railin vainoamista erosta ja poismuutosta huolimatta.
– Hän soitteli jatkuvasti, välillä sanomatta mitään, ja kyseli kavereilta tekemisistäni. Usein hän myös ilmestyi ovelleni, mutta en laskenut häntä sisään.
– Sillä tavalla tilanne oli eron jälkeen pahempi, että en tiennyt, missä hän odottaa ja hyökkää seuraavaksi. Piina ja vaino oli arvaamatonta.
Kerran eron jälkeen Esa tuli hakemaan Railin luota vaatteitaan, jotka Raili oli laittanut valmiiksi muovipussiin ja yritti ojentaa ovensuusta.
– Hän tuli väkisin sisälle. Istuttuamme jonkin aikaa keittiössä yritin vaivihkaa lähteä ulko-ovelle. Katsoin taaksepäin ja näin, että Esa kaivoi jotakin povestaan. Ehdin miettiä, tuleeko nyt puukosta vai vasarasta vai mistä, kun hän jo iski ensimmäisen kerran päälaelle.
Esa löi Railia vasaralla useamman kerran ennen kuin Railin onnistui paeta rappukäytävään alakerran naapuriin. Mies tuomittiin myöhemmin ehdonalaiseen vankeuteen.
– Kolme–neljä vuotta eron jälkeen vainoaminen loppui. Esa tuli sairaammaksi eikä jaksanut enää kulkea toiselta puolelta kaupunkia kotikulmilleni.
”Lähtekää turvakotiin niin nopeasti kuin pääsette”
Vuonna 2000 Esa kuoli.
– Autoin järjestämään hautajaiset, kun en voinut sysätä niitä yksin lapsilleni. Mutta haudalla en ole koskaan käynyt, enkä surrut.
Raili löysi elämäänsä myös uuden rakkauden.
Raili talvella 2014.
– Luulin ensin, että hänkin vahtii minua ja miettii, mitä teen yksin ollessani. Mutta hän sanoikin, että minun ei tarvitse tilittää hänelle tekemisiäni. Hän soitti minulle hanuria ja lauloi ihania lauluja ja puhui kauniisti rakkaudesta. Se pelasti minut, yhdessä musiikin kanssa.
– Musiikki on aina ollut minulle tärkeää. Esa oli aikoinaan siitäkin niin mustasukkainen ja kontrolloiva, että laittoi radion aina kiinni.
Miten Raili neuvoisi niitä, jotka elävät samanlaisen väkivallan uhan ja vainon varjossa kuin hän aikoinaan?
– Lähtekää turvakotiin niin nopeasti kuin pääsette. Minäkin hoidin miestä kuin lastani, mutta mustasukkaiset ja luulosairaat alkoholistit eivät koskaan paranna tapojaan. Tänä päivänä on myös mahdollisuus hakea lähestymiskieltoa, ja vaino on rikoslaissa rangaistava teko. Silloin ennen ei ollut. Kun minä hain apua, kaikki nostivat kädet pystyyn.
Raili tosin tietää, että järjen puhuminen ei välttämättä auta.
– Jokaisen pinna kestää oman aikansa – jos ei tule katastrofia ennen sitä. Pelko piti minutkin avioliitossa hyvin kauan. Jossakin vaiheessa sitä sitten vain uskaltaa.
– Nyt toimisin monessa asiassa toisella tavalla. Onneksi nämä eron jälkeiset vuodet olen saanut elää hyvinkin omanlaista elämää. Arvaa vaan, olinko kuin vasikka laitumella, kun sain oman elämäni haltuun.