Danske: taloyhtiöiden taloustilanteessa positiivinen käänne

Moni taloyhtiö joutui viime ja toissa vuonna nostamaan vastikkeita nopealla aikataululla, koska energia- sekä korkokulut nousivat.

Suomalaisten taloyhtiöiden taloudellinen tilanne on tänä vuonna aiempia vuosia parempi, kertoo Danske Bank tiedotteessaan.

Pankin taloyhtiöasiakkaiden vastikerästit ovat tänä kesänä vähentyneet huomattavasti edelliskesiin verrattuna.

Lisäksi Danske kertoo, että taloyhtiöiltä tulee selvästi vähemmän pyyntöjä muuttaa lainojen maksuaikaa tai lyhennystapaa.

Pankin mukaan moni taloyhtiö joutui viime ja toissa vuonna nostamaan vastikkeita nopealla aikataululla, koska energia- sekä korkokulut nousivat. 

Osalla taloyhtiöistä oli niin vähän rahaa, että maksupäiviä jouduttiin viivyttämään seuraavaan vastike-erään asti.

–  Suomalaiset taloyhtiöt ovat hienosti sopeuttaneet talouttaan, ja taloyhtiöiden maksuvalmius on selvästi palautumassa aiemmalle hyvälle tasolle, sanoo Dansken asunto-osakeyhtiörahoituksesta vastaava johtaja Ville Roihu tiedotteessa.

–  Tämä on erittäin hieno uutinen, sillä viime vuosina kasvaneet maksurästit olivat todella huolestuttava trendi.

Roihu sanoo toivovansa taloyhtiöiltä nyt malttia kerryttää yhtiöiden kassaan puskureita odottamattomia tilanteita varten.

–  Puskurirahasto on myös osakkaan etu, kun taloyhtiö ei joudu jokaisen yllätyksen kohdalla keräämään ylimääräistä vastiketta.

Remontteja kannattaa tehdä nyt

Dansken mukaan taloyhtiöt ovat myös lykänneet kalliita remontteja viime vuosina. Roihu sanoo, että taloyhtiöiden kannattaisi tehdä remontteja nyt, koska rakennusalan matalasuhdanteesta voi saada hyötyä.

–  Uudisrakentamisen virotessa tilanne voi muuttua, hän huomauttaa.

Danske kertoo, että taloyhtiöt voivat hyötyä laskevista koroista nopeammin kuin esimerkiksi asuntovelalliset. 

Tyypillisestä asuntolainasta poiketen valtaosa taloyhtiölainoista on Dansken mukaan tasalyhenteisiä. Tasalyhennyksessä lainaa lyhennetään aina samalla summalla, mutta lyhennyksen päälle lisätään korko.

–  Tasalyhenteisessä lainassa näkyy nopeimmin niin korkojen nousu kuin myös lasku, Roihu toteaa.

–  Moni saa lisää liikkumatilaa omaan talouteensa siitä, kun myös taloyhtiölainan korko tarkistuu tulevina kuukausina alaspäin.

 

Lue myös:

    Uusimmat