Milloin talouden käänne alkaa näkyä tavalliselle kuluttajalle? – Näin asiantuntija arvioi

Elinkeinoelämän suhdannebarometrin mukaan yritysten odotukset kertovat talouden käänteestä.

EK:n mukaan yritykset odottavat vuoden viimeiselle neljännekselle kasvua. Ainoastaan rakentamisessa tuotannon ennakoidaan vähentyvän koko kuluvan vuoden ajan.

Laboren johtaja, professori Mika Maliranta kertoo MTV:n Kymmenen uutisissa, että talous alkaa nyt näyttämään lupaavalta.

– Kyllä taloudessa on erilaisia tunnusmerkkejä, jotka viittaisivat siihen, että suhdannekäänne on vihdoin tulossa. Nousu on hieman viipynyt ja kuoppa syventynyt, mutta nyt näyttää jo lupaavalta, Maliranta sanoo.

Tilastokeskuksen mukaan yli puolet kuluttajista arvioi työttömyyden lisääntyvän. Kuluttajien luottamus talouteen parani kuitenkin aavistuksen kesäkuuhun verrattuna.

– Yleensä on niin, että tuotanto reagoi ensin ja sitten työllisyys reagoi jonkinmoisella viiveellä. Vaikka tuotanto lähtee kasvuun, niin työllisyys lähtee kasvuun siitä vasta vähän myöhemmin, Maliranta kertoo. 

Kilpailukyky kohtuullisella tasolla

Moni odotti asuntolainojen korkojen laskua keväällä. Laskua tulikin, muttei niin paljon kuin odotettiin. 

– Tämä on Suomen kannalta kurjaa, kun korkotaso ei sovi Suomen suhdannetilanteeseen. Meidän korot ovat riippuvaisia siitä, mitä tapahtuu Euroopassa, koska Euroopan keskuspankki säätelee rahapolitiikkaa sen puolesta. Nyt suomalaisen asuntosäästäjän kannattaa tavallaan vain toivoa, että inflaatio Euroopassa taittuu. Silloin korotkin lähtevät tulemaan alas, Maliranta kertoo.

Syksyn työmarkkinaneuvotteluista odotetaan kiivaita. 

– Työmarkkinoilla on kasautunut aika paljon paineita. Täytyy muistaa, että palkkakehitys on  viimeiset kymmenen vuotta ollut kovin maltillista. Meidän kustannuskilpailukyky on nyt kohtuullisella tasolla. Tilanne on muutenkin konfliktoitunut ja odotan, että palkkaneuvottelut tulevat olemaan hankalia.

– Talouden kasvu lähtee tuotannosta, ja sitten lähtee työllisyys kasvuun. 

Malirannan mielestä Suomen talouden kannalta olennainen kysymys on se, kuinka kestävää Suomen talouskasvu on siinä vaiheessa, kun tuotanto ja työllisyys ovat lähteneet kasvuun. 

– Se taas riippuu yrityssektorin tuottavuuskehityksestä. Tässä suhteessa olen kyllä sangen optimistinen, Maliranta sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat