MTV Uutisten Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Mari Karppisen mukaan Joe Bidenin ratkaisu on ollut demokraateille sekä shokki että helpotus.
Karppinen kertoo, että Bidenin päätös on saanut osakseen paljon kiitosta, ja sitä on pidetty isänmaallisena tekona.
– Bidenia on kuvailtu epäitsekkääksi ja Donald Trumpin täydeksi vastakohdaksi.
Hyvin todennäköistä on, että nykyinen varapresidentti Kamala Harris nousee demokraattien presidenttiehdokkaaksi. Tilanne on vähintäänkin haastava.
– Jos vanhalla valkoisella miehellä ei uskottu olevan mahdollisuuksia Trumpia vastaan niin minkälaiset mahdollisuudet on Harrisilla?
Demokraattien keskuudessa iso huolenaihe onkin se, että onko Yhdysvallat valmis Harrisin presidenttiyteen?
Karppinen huomauttaa, että maassa ei ole koskaan ollut edes naispresidenttiä.
Itse Bidenin vetäytymistä Karppinen ei pidä suurena yllätyksenä. Hän nostaa esimerkiksi entisen presidentin Barack Obaman sekä Nancy Pelosin julkisen kritisoinnin Bidenia kohtaan merkittäviksi tekijöiksi kohupäätöksen takana.
– Jos näin korkealta taholta alkaa tulla painetta, niin ei ole muuta vaihtoehtoa.
Lopuksi Karppinen muistuttaa, että demokraatit ovat kuitenkin ennen kaikkea kiitollisia presidentti Bidenille.