Diabetestutkimuksista pelityöpajoihin: Tällaisiin hankkeisiin Suomessa on saatu rahoitusta Yhdysvalloilta

0:35imgNämä asetukset Trump allekirjoitti heti.
Julkaistu 13.02.2025 07:15
Toimittajan kuva
Katariina Taleva

katariina.taleva@mtv.fi

Myös suomalaiset hankkeet ja tapahtumat ovat vuosien varrella hyötyneet eri hankerahoituksista, jotka ovat tulleet Yhdysvalloista.

Yhdysvaltojen Joe Bidenin hallitus sekä edellinen Donald Trumpin hallitus ovat aiempina vuosina jakaneet rahaa myös suomalaisille ja suomalaisiin hankkeisiin ministeriöiden ja suurlähetystön kautta.

Nyt Trump on tarkastelemassa valtion rahoitusta monin paikoin uudelleen, ja presidentti on muun muassa kertonut leikkaavansa kehitysapurahaa (USAID).

Lue lisää: 

Trumpin päätös iskee satojen tuhansien kouluarkeen ja voi lisätä turvapaikanhakua Eurooppaan

Trumpilta toistaiseksi dramaattisin uhkaus, miljardien tuki jäihin: "Tästä hyötyy eniten Putin"

Kuluja ollaan myös karsimassa muista hallinnon osista. 

MTV Uutiset koosti USA Spending -tietokannoista otoksen siitä, miten Suomi on hyötynyt Yhdysvaltojen eri julkisten tahojen rahoituksista. 

Erilaisia apurahoja on myönnetty erityisesti yliopistoille, Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle sekä muun muassa Venäjän disinformaatiota tutkiviin hankkeisiin. 

Yhdysvaltojen suurlähetystö on myös rahoittanut Sami Game -pelityöpajaa Utsjoella.  

Lue myös: Trumpilta toistaiseksi dramaattisin uhkaus, miljardien tuki jäihin: "Tästä hyötyy eniten Putin"

Tutkimusrahaa diabeteksen ja rintasyövän tutkimuksiin

Varsinais-Suomen hyvinvointialue on saanut rahoitusta vuoden 2017 jälkeen Yhdysvaltojen terveysministeriöltä lähes 4 miljoonan dollarin edestä.

Tietokannan mukaan rahaa on myönnetty hankkeeseen, jonka tarkoitus on kartoittaa ympäristötekijöiden osuutta tyypin 1 diabeteksen kehittymisessä.

Teddy-niminen hanke on kansainvälinen projekti, jota tehdään Suomessa Varsinais-Suomen sekä Pirkanmaan hyvinvointialueella että Oulun yliopistossa. 

Projektia rahoitetaan Yhdysvalloissa useat eri tahot, kuten Kansallinen diabeteskeskus ja allergiakeskus. Kansainvälisesti tutkimuskeskukset sijaitsevat Suomessa, Ruotsissa, Saksassa ja Yhdysvalloissa.

Diabetes insuliiniSuomi on ollut mukana kansainvälisessä projektissa liittyen 1 diabeteksen tutkimukseen. Projektia on rahoitettu Yhdysvalloista.Shutterstock

Helsingin yliopisto puolestaan sai vuonna 2021 5,2 miljoonan dollarin Breast Cancer Research Program Breakthrough -apurahan. Apurahalla tutkitaan levinnyttä rintasyöpää yhdessä Kalifornian yliopiston kanssa. Asiasta on tiedotettu vuonna 2021.

Yhteistyötä ja projektiapurahoja on myös myönnetty Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen eri hankkeisiin sekä muun muassa Opetushallituksen ja Yhdysvaltojen suurlähetystön yhteiseen Transatlantic classroom-projektiin, jonka tarkoituksena on vaihtaa tietoja opetusmenetelmistä sekä lisätä oppilaiden ja opettajien liikkumista Yhdysvaltojen ja Suomen välillä.

Disinformaation torjumista ja kulttuuria

Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus on myös saanut projektiapurahaa Venäjän disinformaation tutkimiseen. 

Utsjoen kunta on taas sai 20 000 dollaria tietokannan mukaan vuonna 2021 Sami Game Jam -pelityöpajan pitämiseen, jonka tarkoituksena on yhdistää pelin kautta alkuperäiskansoja.

AOP Utsjoen kirkkotuvat kylmänä talvi-iltana.Arktinen alue ja sen kulttuuri on saanut Yhdysvalloilta tukea erinäisten projektien muodossa.Esko Jämsä

Yhdysvaltojen suurlähetystö on myös tukenut Arktisesta alueesta kertovaa näyttelyä Rovaniemellä nimeltä Place of Origin. Näyttely oli nähtävillä 2018–2019.

Tämän lisäksi kulttuuria on tuettu muun muassa antamalla eri suuruisia apurahoja elokuvafestivaaleille, kuten Night Visions -festivaaleille vuonna 2020–2021.

Lue myös: Trumpin hallinto lakkauttamassa kaikki liittovaltion DEI-ohjelmat, työntekijät pakkolomalle

Elon Musk varoittaa Yhdysvaltojen "konkurssista"

Tuoreimmat aiheesta

Yliopisto