Asiantuntijan mukaan Trumpin natsijohtajaa mukaileva kielenkäyttö on vaarallista.
Republikaanien presidenttiehdokkaaksi pyrkivä, Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump sanoi paperittomien maahanmuuttajien "myrkyttävän maan veren".
– He myrkyttävät maamme veren, Trump sanoi ja lisäsi Yhdysvaltoihin tulevan maahanmuuttajia Etelä-Amerikan lisäksi Aasiasta ja Afrikasta.
– Kaikkialta maailmasta virtaa heitä maahamme.
Trump esitti kommenttinsa New Hampshiressa järjestetyssä kampanjatilaisuudessa, jossa hän paheksui siirtolaisia, jotka yrittävät ylittää Yhdysvaltain rajan laittomasti.
Hän käytti aiemmin vastaavaa kieltä oikeistolaisen The National Pulse -sivuston haastattelussa, joka julkaistiin syyskuun lopussa.
"Hyvin huolestuttavaa puhetta"
Trumpin kielenkäyttöä on kritisoitu rasistiseksi ja natsiretoriikkaa muistuttavaksi.
Reutersin haastatteleman Yalen professorin ja fasismia käsittelevän kirjan kirjoittajan Jason Stanleyn mukaan kyseinen kielenkäyttö on vaarallista.
Stanley sanoi kielenkäytön toistavan natsijohtaja Adolf Hitlerin retoriikkaa. Hitler varoitti Mein Kapf -kirjassa Saksan kansan veren myrkyttyvän juutalaisten takia.
– Hän käyttää nyt tätä sanastoa toistuvasti puhetilaisuuksissa. Vaarallisen puheen toistaminen lisää sen normalisoitumista ja käytäntöjä, joita se suosittelee. Tämä on hyvin huolestuttavaa puhetta maahanmuuttajien turvallisuuden kannalta Yhdysvalloissa.
Trump on sanonut "pysäyttävänsä hyökkäyksen etelärajalle ja aloittavansa Yhdysvaltain historian suurimman kotimaan karkotusoperaation", mikäli hänet valitaan uudelleen presidentiksi.
Lisäksi hän on muun muassa uhannut kostoa poliittisille vastustajilleen ja perustuslain uusiksi laittamista. Trump väittää yhä, että istuva presidentti Joe Biden voitti vuoden 2020 vaalit tekaistuilla äänillä.
Aiemmin julkaistussa Reutersin ja Ipsosin kyselyssä 61 prosenttia republikaaneista valitsisi Trumpin haastamaan Bidenin ensi vuoden presidentinvaaleissa Yhdysvalloissa.