Saksalaisseuralta hämmästyttävä pelaajasopimus – dopingpannassa vielä kaksi vuotta

Jalkapalloilun Saksan kakkosliigan HSV on tehnyt uuden pelaajasopimuksen dopingrangaistusta kärsivän puolustajan Mario Vuskovicin kanssa, hampurilaisseura kertoi nettisivuillaan.

Kroatialainen Vuskovic, 22, kärsii parhaillaan nelivuotista toimintakieltoa dopingin takia ja saa palata kilpakentille vasta syksyllä 2026, jolloin myös sopimus astuu voimaan.

– Annamme Mariolle perspektiiviä ja HSV:lle mahdollisuuden. Tiedämme, että paluu ammattilaisjalkapalloiluun voi olla vaikea neljän vuoden tauon jälkeen. Olemme kuitenkin varmoja, että Mariolla on kykyä ja halua tehdä paluu, HSV:n hallituksen jäsen Stefan Kuntz kommentoi sopimusta nettisivulla.

Vuskovic antoi syyskuussa 2022 urheilussa kiellettyä epohormonia sisältäneen dopingtestinäytteen. Maaliskuussa 2023 hän sai kahden vuoden toimintakiellon. Vuskovic vaati Urheilun Kansainvälisessä välitystuomioistuimessa CAS:issa toimintakiellon kumoamista, kun taas Saksan antidopingtoimikunta Nada ja Maailman antidopingtoimikunta Wada vaativat toimintakiellon korottamista neljään vuoteen.

CAS antoi asiassa ratkaisunsa elokuussa ja määräsi Vuskovicin toimintakiellon pidennettäväksi neljään vuoteen.

Vuskovic ja HSV kertoivat purkaneensa puolustajan aiemman sopimuksen, joka olisi ollut voimassa kesäkuuhun 2025 asti. Toimintakieltonsa aikana Vuskovic ei saa harjoitella HSV:n mukana eikä tehdä työtä seurassa.

Lue myös:

    Uusimmat