Eduskunnan maali-isku kuumensi tunteet: "Ovatko pilarit tosiaan luontoa arvokkaampia?"

2:52img
Katso myös: Ilmastoaktivistit töhrivät Eduskuntatalon mielenilmauksena Suomen turvetoiminnalle Ruotsissa.
Julkaistu 25.09.2024 20:41

STT

Toimittajan kuva
Kati Hyttinen

kati.hyttinen@mtv.fi

Eduskuntataloon kohdistunut maali-isku on puhuttanut tänään ihmisiä niin kahvipöydissä kuin sosiaalisessa mediassakin. Yksi tempauksen puolustajista toivoi, että myös luonnon tuhoaminen herättäisi samanlaista tuohtumusta.

Elokapina ja ruotsalaisjärjestö Återställ Våtmarker maalasivat tänään keskiviikkona Eduskuntatalon pylväitä punaisiksi.

Kansanedustajat äityivät kiistelemään siitä, voiko aktivistien toimintaa kutsua jopa terrorismiksi.

Asian otti esiin salissa Timo Heinonen (kok.), joka valitteli, että poliisien resursseista menee yhä enemmän "kaiken maailman elokapinoiden suitsimiseen".

– Pidän vähän erikoisena, että oppositiosta tämän päivän iskua eduskuntaa ja demokratiaa kohtaan on kutsuttu vain hölmöilyksi. Itseni tekisi mieli sanoa, että ollaan lähempänä lähes terroristisia keinoja, Heinonen sanoi.

Kommentti aiheutti hälinää istuntosalissa erityisesti SDP:n kansanedustajien keskuudessa. He vakuuttivat tuominneensa toiminnan.

– Älkää sotkeko käsitteitä. Terrorismi on aivan liian vakava turvallisuusriski, kun me puhumme kansallisesta politiikasta ja puhumme ilmiöistä, jotka ovat aitoja, Kimmo Kiljunen (sd.) sanoi omassa puheenvuorossaan.

Myös Jani Kokko (sd.) sanoi, että terrorismi on "aika ylitsepursuava kuvaus".

Lue myös: Kansan mielipide jakautui kahtia: Heta kutsuu aktivistien toimintaa rohkeaksi, Jouko halventavaksi

Kansanedustajat tuomitsevat Eduskuntatalon töhrimisen: "Suora hyökkäys"

Perussuomalaiset: Ekoterrorismia

Perussuomalaisten Mauri Peltokangas sanoi välihuudossaan toiminnan lähestyvän terrorismia, ja Jenna Simula (ps.) nimesi toiminnan ekoterrorismiksi.

– Ihan tässä sosiaalidemokraattien edustajille tiedoksi, kun te niin konahditte sieltä, että älkää sekoittako termejä. Minä sain viidesluokkalaiselta juuri tekstiviestin, että kertoisitteko, edustaja Peltokangas, niille demareille, että ekoterrorismi on yleensä omaisuuden vahingoittamista ympäristöaktivismin nimissä, Peltokangas sanoi.

Keskustelun aloittanut kokoomuksen Heinonen tiettävästi viittasi hölmöilyksi kutsumisella Aino-Kaisa Pekosen (vas.) kommenttiin viestipalvelu X:ssä

Viestissään Pekonen piti aktivistien toimintaa yksiselitteisen tuomittavana ja sanoi sen olevan "silkkaa hölmöilyä".

Euroopan parlamentissa nykyään vaikuttava vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson yhtyi Pekosen kannanottoon.

Myös vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta tuomitsi teon.

–  Teko osoittaa vain harkintakyvyn puutetta, kirjoitti Virta.

Työministeri Arto Satonen (kok.) kirjoitti viestipalvelu X:ssä, että mielenosoitus vahvistaa hänen turvetuotannolle myönteistä kantaansa.

– Olen turvetuotannon puolella, koska se on merkittävä elinkeino ja turvetta tarvitaan moniin tarkoituksiin, myös huoltovarmuuden turvaamiseen.

Lue myös: Eduskunnan hallintojohtaja Rauhio puhdistuskuluista: "Saattaa olla, että menee viisinumeroiseksi"

"Nolla pistettä"

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) toivoi, että töhrijät laitettaisiin pesemään Eduskuntatalon pylväät.

Myös SDP:n kansanedustaja Pinja Perholehto on sitä mieltä, että tämänkaltainen "sekoilu" pilaa kansalaisaktivismin maineen kokonaan.

– Nolla pistettä tälle järjettömyydelle, kirjoitti Perholehto X:ssä.

"Ovatko pilarit luontoa arvokkaampia?"

Töhrijöille riitti ymmärrystäkin.

– Ottamatta kantaa siihen, oliko töhriminen hyvä idea, tuli tällainen mieleeni: Kovin moni poliitikko, joka yleensä vastustaa luonnon kunnollista suojelua, on nyt pilareiden töhrimisestä kovin pöyristynyt. Ovatko pilarit tosiaan luontoa arvokkaampia? Eläinoikeusakatemian perustaja, eläinfilosofi Elisa Aaltola kysyi sosiaalisessa mediassa julkaisemassaan päivityksessä.

– Voi jospa metsien ja soiden tärvelemisestä heräisi jotain päivänä yhtä suuri kohu kuin eduskuntatalon pilarien töhrimisestä, Aaltola kommentoi.

Teon kannattajia löytyi myös vähän yllättävämmältä taholta.

Eduskuntatalon suunnittelijan J. S. Sirenin lapsenlapsi Terike Haapoja puolusti rakennuksen pylväät ja portaat värjänneitä ruotsalaisaktivisteja yksityisellä some-tilillään, kertoo Helsingin Sanomat.

Haapojan viestin mukaan aktivisteilla oli "hieno estetiikan taju ja kyky tehdä taiteellinen rinnastus rakennuksen edustaman porvarillisen vallan ja Suomen valtion harjoittaman elämää tuhoavan politiikan välillä."

Lue myös: Koneen Säätiö: Eduskuntatalon töhrimisellä ja Elokapinalle myönnetyllä hankerahalla ei mitään yhteyttä

Tuoreimmat aiheesta

Ilkivalta