EU-elpymispaketin käsittelyä jatketaan tänään eduskunnassa SDP:n esityksen mukaisesti, eikä sitä lykätä ensi viikon perjantaihin, kuten perussuomalaiset ehdottivat.
Eduskunta päätti asiasta äänin 92–34.
SDP:n Matias Mäkynen (sd.) kertoi STT:lle ennen äänestystä, että tänään jatkamisen tavoitteena on varmistaa, ettei elpymispakettiasiaa voida oppositiopuolueiden voimin päättää lykätä yllättäen huomattavasti kauemmas tulevaisuuteen.
Lue myös: Hallituspuolueet pyytävät EU:n elvytyspaketin jättämistä pöydälle - niin vältetään raskas päivystys eduskunnassa
Tällainen voisi olla mahdollista esimerkiksi keskustelun venyessä aamuyön pikkutunneille silloin, jos paketin vastustajilla olisi salissa hetkellinen enemmistö.
Kun esitys on kerran pantu pöydälle seuraavaan täysistuntoon, niin ei voida tehdä enää uudelleen.
– Meidän mielestämme on tärkeää, että keskustelu jatkuu ja sitä käydään niin kauan kuin on tarpeen, mutta sitä ei ruveta lykkäämään enää sen enempää. Kyllä nyt kaikki asiat on pöydällä ja eduskunnalla on mahdollisuus käydä keskustelua tässä ja nyt niin kauan kuin tarvitaan, Mäkynen sanoi.
Hän myös viittasi varapuhemies Juho Eerolan (ps.) kommentteihin aiemmin päivällä siitä, että jos mahdollisuus elpymispakettiasian lykkäämiselle esimerkiksi ensi syksyyn olisi tullut, Eerola olisi siihen todennäköisesti tarttunut.
Lue lisää: Halla-aho kiistää perussuomalaisten viivyttelyn
– Minun olisi ollut vaikea olla käyttämättä sellaista tilannetta hyväkseni, että olisin saanut estettyä tuon tukipaketin toteutumisen. Jos salissa olisi ollut selkeä enemmistö perussuomalaisia ja kristillisdemokraatteja ja tällainen pöydällepanoesitys olisi tullut, olisin todennäköisesti hyvin nopeasti onnistunut sen mahdollisesti pöytäämään, Eerola sanoi iltapäivällä STT:lle.
– (SDP:n esitys) varmistaa, että eduskunta muodostaa kantansa tämän kevään aikana, kun tämä käsittely loppuu, Mäkynen sanoi.
Myös ministerit saapuivat hallituksen koronaneuvotteluista äänestämään asiasta.