Eduskuntavaaleissa jaossa 300 000 orpoa ääntä

Arkistokuva: Eduskuntavaalien äänestystä Helsingin Siltasaarenkadulla. (Lehtikuva)
Julkaistu 15.03.2015 17:49

MTV UUTISET – STT

Eduskuntaan neljä vuotta sitten valituiksi tulleilta luopujilta on huhtikuun vaaleissa uusjaossa 300 000 annettua ääntä.

Nykyisistä kansanedustajista 33 luopuu ja kymmenkunta viime vaaleissa valittua edustajaa on siirtynyt vaalikauden kuluessa muihin tehtäviin.

Eniten orpoja ääniä jää Uudeltamaalta viime vaaleissa 24 000 ääntä keränneeltä entiseltä pääministeriltä Jyrki Kataiselta (kok.). Helsingissä on jaettavana muun muassa perussuomalaisten Jussi Halla-ahon 15 000 äänen ja Turussa SDP:n Heli Paasion 14 000 äänen potti.

Suurista puolueista edustajien luopuminen rasittaa selvästi vähiten keskustaa. Keskustan nykyisistä kansanedustajista vain joroislainen Katri Komi ja raahelainen Inkeri Kerola eivät ole enää ehdolla. Keskusta on kaiken lisäksi saanut jalkeille eri vaalipiireihin parikymmentä eduskuntaan uudelleen yrittävää entistä kansanedustajaa.

Kokoomukselta jää uusjakoon selvästi eniten eli yli 80 000 ääntä. SDP:ssä luopuvilta tai muualle siirtyneiltä jää lähes 67 000:n ja perussuomalaisissakin lähes 42 000 äänen potti.

Sekä kokoomuksen että SDP:n nykyisestä eduskuntaryhmästä paikkansa jättää kahdeksan edustajaa. Perussuomalaisia luopujia on viisi. 

Sipilä sotkee pakkaa 

Helsingissä on jaossa 73 000 ja Uudellamaalla lähes 60 000 neljä vuotta sitten valittujen luopujien ääntä. Myös Oulun, Hämeen ja Pirkanmaan vaalipiireissä on jaossa noin 25 000 äänen potti kussakin.

Oulun vaalipiirin tilanne on sikälikin mielenkiintoinen, että keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän ennakoidaan keräävän koko vaalipiirin äänistä huomattavan osan. Se lisää yllätysläpimenojen ja -putoamisten mahdollisuutta sekä keskustan omalla listalla että vaalipiirissä ylipäätään. Sipilä sai viime eduskuntavaaleissa ensikertalaisena yli 5500 ääntä.

Pienemmissä puolueissa uusille naamoille on sijaa ainakin vihreissä, joiden neljä vuotta sitten valitusta eduskuntaryhmästä puolet ei ole enää ehdolla.

Viime vaaleissa eduskunnasta vaihtui lähes puolet eli 84 kansanedustajaa. Vapaaehtoisia luopujia oli tuolloin 38. Peräti 46 edustajaa putosi ennen kaikkea perussuomalaisten suurvoiton vuoksi.  

Tuoreimmat aiheesta

Vaalit 2015