Eero* erosi 40 vuoden avioliitosta viime kesänä. Ruoanlaiton ja pyykinpesun opettelu 63-vuotiaana on osoittautunut helpommaksi kuin se, ettei vieressä ole ketään, jolle puhua. Eero toivoo vielä löytävänsä jonkun, mutta naimisiin häntä ei saa.
– Jotkut ovat ihmetelleet, voiko ja kannattaako noin pitkän liiton jälkeen erota, Eero sanoo.
Eerokin astui avioliittoon ajatellen, että yhdessä ollaan, kunnes kuolema meidät erottaa.
– Sataprosenttisesti. Olin saanut kotoa ja omasta suvusta sellaisen vanhakantaisen mallin, että avioliitto kestää eliniän. Ei se sitten kestänyt.
Viime kesänä, 40 vuoden liiton jälkeen, Eero jätti vaimonsa kanssa avioerohakemuksen.
– Suhteemme kesti niinkin kauan siksi, että halusin, että yhteisellä lapsellamme säilyisi koti – ja myöhemmin syntyneellä kolmannella polvella mummola.
Enemmän elämäntapa kuin avioliitto
Eero tapasi tulevan entisen vaimonsa vuonna 1973, 21-vuotiaana. Häntä ei haitannut, että naisella oli takana tuore avioero ja liitosta viisi- ja kahdeksanvuotiaat lapset. Pari muutti yhteen puolen vuoden seurustelun jälkeen ja meni naimisiin juhannuksena 1975.
Muutaman vuoden yhdessäolon jälkeen Eerosta alkoi tuntua, että perhe ei ollut yhtenäinen.
– Oli ikään kuin kaksi perhettä: edellisen avioliiton lapset ja minä. Ensimmäisenä tuli se ydinperhe. Marssijärjestyksessä kakkosina olimme minä ja yhteinen tyttäremme, joka syntyi vuonna 1978.
Kuvituskuva.
Eeroa alkoi häiritä sekin, että hän koki olevansa suhteessa aina maksumiehenä. Asia vain korostui, kun vanhimmat lapset aikuistuivat ja pyysivät häneltä jopa kymmenien tuhansien eurojen pankkilainoja. Eeron kieltäytyessä aikuiset lapset sepittivät hänestä äidilleen kostoksi perättömiä tarinoita, jotka nakersivat pahasti parisuhteen pohjaa.
– Myöhemmin vaimoni tivasi minua tekemään omaisuuksistani testamentin edellisen avioliiton lapsille. En suostunut siihenkään. Se jäi kalvamaan häntä ja aiheutti lisää henkisiä arpia meille kummallekin.
– Minulle tuli yllätyksenä se, että olinkin avioliitossamme jonkinlainen sosiaaliluukku. Avioliitostamme tuli enemmänkin elämäntapa kuin avioliitto.
”Ilmoitin vaimolle, että tämä oli nyt sitten tässä”
Ongelmista keskusteltiin moneen kertaan, mutta tuloksetta.
– Viimeisinä vuosina tuntui, että vaimolla oli ystäväpiirissään henkilöitä, jotka antoivat omia mielipiteitään siitä, ettei enää kannattanut keskustella.
Eero kertoo vuosikymmenien ongelmien kärjistyneen lopulta siihen, kun vaimo jälleen meni riitatilanteessa häneltä rahaa vaatineen ja vakavia mutta tuulesta temmattuja syytöksiä ladelleen poikansa puolelle.
– Ilmoitin vaimolle, että tämä oli nyt sitten tässä, enää ei kannata jatkaa. On kestämätöntä, että nainen, jonka kanssa olen naimisissa, ei luota minuun pätkääkään, mutta luottaa edellisen avioliittonsa lapsiin yli sataprosenttisesti.
– Kun olimme muutaman päivän päästä edelleen yhdessä samaa mieltä erosta, allekirjoitimme kylmänviileästi erohakemukset. Lopullisen eron saamme harkinta-ajan jälkeen ensi vuoden alussa.
Jälkeenpäin Eero on ajatellut keskustelua, jonka hän kävi omien vanhempiensa kanssa ennen kuin meni naimisiin.
– Kerroin heille, että meillä on suunnitelmissa alkaa rakentaa yhteistä elämää. Pyysin heitä kertomaan mielipiteensä asiasta siinä paikassa, että voisin senkin pohjalta tehdä ratkaisuja enkä joutuisi jälkikäteen kuulemaan arvosteluja. Äitini ei kommentoinut mitään, mutta isäni sanoi: oletko nyt ihan varma, ettei sinulla joskus myöhemmin tule vaikeuksia edellisen avioliiton lapsien kanssa?
– Ne sanat minä olen nyt muistanut. Toivoisin, että sellaiset ihmiset, joilla on lapsia ja jotka ovat rakentamassa uutta parisuhdetta, keskustelisivat kunnolla etukäteen kumppaniehdokkaansa kanssa tilanteesta.
”Kyllä siinä silmät kostui”
Eropäätöksen jälkeen Eero muutti saman tien pois kotoa.
– Kyllä siinä silmät kostui, kun istui auton ratin taakse ja huomasi, että 40 vuoden elämäntyö on valunut kuin hiekka kämmeneltä. Alku oli vuoristorataa ja tunnekuohua.
Ja vaikka eron syyt olivat selvät, ne eivät olleet koko totuus.
– Nyt pintaan tietysti nousevat ne suurimmat epäkohdat, ja niistä voi saada mielikuvan, että koko elämä oli yhtä huttua. Mutta totta kai siellä oli hyviäkin hetkiä.
– Minulle oli suuri pettymys, että avioliittomme ei kestänytkään kuolemaan asti.
Kuvituskuva.
Jo lähes nelikymppiselle tyttärelle vanhempien avioero oli sokki, mutta ei täysin odottamaton sellainen.
– Hänelle oli varmaan vuosien myötä tullut jonkinlainen tuntemus siitä, että elo kotitanhuvilla ei sujunut ihan sataprosenttisesti, Eero arvelee.
Keskustelu asianajajien välityksellä
Eron hetkellä entinen vaimo jäi asumaan pariskunnan yhteiseen omakotitaloon. Eero muutti aiemmin sijoitusasunnoksi ostamaansa kerrostalohuoneistoon. Kiinteistön hoidossa hän kuitenkin auttoi entistä puolisoaan.
– Ensimmäinen kuukausi meni ihan hyvin. Kysyin aina, milloin sopii tulla käymään, tein tontilla omia hommia ja katsoin asioiden perään. Kaikki meni vähän niin kuin vanhaan malliin. Olimme puheväleissä.
Kun tuli omaisuuden osituksen aika, ero muuttui riitaisaksi.
– Ensin se, millaista ositusta esitin hänelle, passasi. Mutta kun sovittuna aikana tapasimme tuomarin, emme ehtineet olla siellä kuin muutaman minuutin, kun hän sai raivokohtauksen ja lähti ovet paukkuen. Sen jälkeen emme ole keskustelleet asioista.
– Voin vain arvailla, että ehkä ystävät tai sukulaiset olivat neuvoneet häntä toimimaan toisin kuin me olimme keskenämme puhuneet. Hän ei kuitenkaan tuonut sitä etukäteen minun tietooni vaan kaatoi kaiken kerralla. Jälkeenpäin yritin viedä asioita eteenpäin hänen asianajajansa kautta, mutta kun mikään ei oikein onnistunut, minun oli parasta hankkia oma juristi.
Entisen avioparin juristit hoitavat nyt keskustelun.
Nyt entiset aviopuolisot keskustelevat vain asianajajiensa välityksellä.
– Olen sillä tavalla herrasmies, että olisin valmis antamaan vaimolle osituksessa muutaman kymmenen tuhannen euron edestä enemmän omaisuutta – meillähän on yhteinen lapsi ja lapsenlapsi. Mutta sieltä tuli kylmä ei. Mikään ei kelpaa. Asianajajien keskustelu saattaa jatkua kuukausitolkulla, joten kyllä tästä iso lasku tulee.
– Avioehtoa meillä ei ollut, koska ei ollut tarkoitus erota koskaan.
Kaveripiiri kutistui ja vanhuuden turva katosi
Yksin asuminen vuosikymmenien avioliiton jälkeen vaatii totuttelua.
– Vaihtoehtoa ei ole, joten minun täytyy vain tulla toimeen itsenäisesti. Koitan pitää itsestäni erinomaista huolta kaikilla elämän osa-alueilla. Kuntoilen, syön oikein ja nukun tarpeellisen määrän, Eero kertoo.
Joitakin asioita hänen on täytynyt opetella oikeastaan ensimmäistä kertaa vasta nyt, 63-vuotiaana.
– Esimerkiksi ruoanlaitto ja vaatehuolto ovat täysin omissa käsissäni. Mutta ei se ole ongelma. Olen ammoisilta ajoilta sissi koulutukseltani, ja olen sanonut itselleni, että sissihän ei anna periksi eikä murennu. Sissi pärjää aina ja selviää.
Mutta vaikka kodinhoito onnistuu yksinkin, sosiaaliseen vuorovaikutukseen tarvittaisiin useampi ihminen.
– Avioliiton loppumisen myötä minulta hävisi suuri joukko kavereita ”vaimon puolelle”. Omat kaverini ovat olleet lähinnä työkavereita, koska matkatyön takia reissasin pitkään 220–250 päivänä vuodessa ympäri Suomea. Kanssakäyminen kotikaupungin harrastuskavereiden kanssa jäi vähäiselle, ja nyt en näe työkavereitakaan, koska jouduin aivoinfarktin takia työkyvyttömyyseläkkeelle.
Eero tuntee menettäneensä sosiaalisen turvaverkkonsa. Kuvituskuva.
Myös Eeron tytär perheineen asuu toisessa kaupungissa.
– Minulla ei ole täällä oikein minkäänlaista sosiaalista verkkoa. Sitä täytyisi nyt yrittää etsiä, mutta en tiedä, onnistuuko tällä iällä enää keräämään ympärilleen luottokavereita.
– Kun aikoinaan on mennyt naimisiin ja ikääntynyt parisuhteessa ja yrittänyt auttaa vaimon edellisen avioliiton lapsiakin elämässä eteenpäin, niin kyllä minä olen varmaan toivonut, että heistä olisi turvaa huomiselle sitten, kun olen itse iltapuolen kunnossa. Sellaista vastapalvelusta minulle ei tullut. Se kaikki on nyt pyyhitty pois.
Ei enää naimisiin
Välillä Eeron mieli menee hetkeksi todella matalaksi.
– Sitä muistaa, että ai niin, minulla ei ole ketään puhekaveria tässä, istun vain ja katselen tv:tä. Mutta sitten se menee ohi, ja huomenna on uusi päivä. Kyllä minä tulen itseni kanssa toimeen.
Biologinen tytär perheineen on elämän valopilkku, ja Eero voisi harkita muuttoa samaan kaupunkiin heidän kanssaan.
– Siellä ei tarvitsisi myöskään nähdä sattumalta näitä entisen elämän ihmisiä. Entiseen vaimoon törmäsin kerran kirjaston ovella. Siinä oli yksi jäätävä katse, ja sitten ohitimme toisemme.
Kuvituskuva.
Eero toivoo löytävänsä vielä uuden kumppanin.
– Kunhan elämä tästä pikkuhiljaa tasaantuu, täytyy hakeutua johonkin sosiaaliseen toimintaan. Olen harrastanut paritanssia koko elämäni, ja jos se homma onnistui minulta eksän kanssa, niin kai se onnistuu jonkun toisenkin kanssa.
Avioliittoon Eero ei aio enää koskaan ryhtyä.
– Tämä koettelemus jätti niin karseat arvet, etten halua joutua uudestaan mihinkään vastaavanlaiseen tilanteeseen. Tosin harvempi varmaan näin iäkkäänä muutenkaan enää haluaa ihan naimisiin asti mennä.
– Tärkeintä minulle on, että tapaisin lämminhenkisen ihmisen, joka on kaunis sisältä. Että voisimme olla yhdessä ja nauttia toistemme seurasta. Olla vaikka vain hyviä ystäviä.
*Haastateltavan nimi on muutettu.