Sukupuoltaan korjannut pappi Marja-Sisko kriisivuosien jälkeen: ”Olen onnellinen ja vanheneva nainen, jonka askel on lyhentynyt”

Marja-Sisko Aallon ääni on lempeä ja rauhallinen. Hänen kotinsa ja työnsä notaarina on nyt Kuopiossa. Elämänkumppani on edelleen Birgitta, jonka kanssa Olli asteli vihille vuonna -73.

– Olemme Birgitan kanssa usein yhdessä metsässä. Hänellä on kamera kasvanut käsivarteen kiinni, ja minä taas haeskelen esimerkiksi kiintorasteja, Aalto kertoo vapaa-ajan vietostaan.

Rauhallinen elämä on tervetullutta, sillä takana on myrskyisiä vuosia. Ne alkoivat todenteolla kahdeksan vuotta sitten, kun kirkkoherra kertoi olevansa transsukupuolinen.

– Kyllä se silloin syksyllä tuli väkisinkin julkisuuteen. Minun virkani oli sellainen, että siitä ei oikein voi hiipiä pois, Aalto kertoo.

– Tuolta ajalta on joitakin hyvin raskaita muistikuvia, koska jouduin savustetuksi pois työstäni, jota rakastin. Itse muutos oli loistava ja ihana ja pitkään, pitkään harkittu.

Tappouhkauksia ja helvettiin tuomitsemista

Lähtö Imatralta kirkkoherran virasta ei ollut helppo.

– Ei toki, koska olin yrittänyt tehdä työni hyvin ja sillä mielellä, että olen siellä eläkkeelle asti. Tämä vaihe elämässä on parin vuoden päästä. Pidin ennakkoon henkilöstölle ja lähimmille työtovereilleni tietoiskuja asiasta. Kenellekään sen ei pitänyt yllätyksenä tulla, mutta silti tuntui, että kovin yksin siinä jäi, kun vastatoimet alkoivat.

Nämä vastatoimet olivat esimerkiksi tappouhkauksia, helvettiin tuomitsemista ja ihmisarvon kieltämistä.

– Jopa ihmeteltiin ääneen sitä, että voiko tällainen ihminen toimia pappina ja pitäisikö minut erottaa kirkkoherran tehtävästä, koska toisella nimellä ja toisessa sukupuolessa minut oli valittu aikanaan.

– Sitten oli työtovereita, jotka kieltäytyivät tulemasta samaan huoneeseen tai puhumasta minulle. Minusta on aika järkyttävää, että heitä pidetään jonkinlaisina sankareina ja minua jonkinlaisena syyllisenä. Kyllä se oli hirveän raskasta.

Oli työkavereita, jotka hylkäsivät ja työkavereita, jotka eivät uskaltaneet nousta puolustamaan.

– Ovat sitten jälkikäteen pahoitelleet ja pitäneet yhteyttä, Marja-Sisko kertoo.

Onko ymmärrys Imatralla kasvanut vuosien varrella?

– Kyllä minä näin uskon. Sukulaiset jäivät lähelle joka tapauksessa. Ystäväporukka on pitkälti tullut takaisin ja moni sanoo, että hävettää, mitä kaikkea tuli tehtyä ja sanottua ja missä oltua mukana. Imatralla on monia todella hyviä ystäviä ja yksi lapsistani perheineen asuu siellä.

"Olin kiltti tyttö ja tottelin"

Vanhemmille Aallon transsukupuolisuus oli kova paikka. Isä ei sitä ymmärtänyt ja vaikeaa se oli äidillekin. Äiti pyysi Marja-Siskolta, ettei tämä esiintyisi julkisesti naisena ennen hänen kuolemaansa.

– Esiinnyin aikaisemminkin, mutta en lähelläkään Imatraa vaan kauempana. Suurempi kaapista tulo tapahtui vasta äidin kuoleman jälkeen.

Eli tarkoituksella odotit siihen saakka?

– Hän pyysi, joten minä olin kiltti tyttö ja tottelin.

Marja-Sisko, tuolloin vielä Olli, meni naimisiin ja sai kolme lasta, jotka ovat nyt aikuisia. Lastenlapsia on yhdeksän.

– Minä olen ollut syntymästäni lähtien miehen ruumiin vankina, mutta Birgitta oli tietoinen asiasta. Jos lasketaan, niin yli 40 vuotta. Eihän tämmöistä asiaa voi kaikkein lähimmiltä salata.

Pariskunta ei enää edes voisi olla naimisissa. 

– Olen lain edessä nainen, ja kun sukupuolenvaihdos hyväksytään, mahdollinen avioliitto purkautuu tai jos osapuolet niin sopivat, se muuttuu rekisteröidyksi parisuhteeksi.

– Meillä ei purkaantunut eikä tullut parisuhdetta, koska me olimme eronneet vähän aikaisemmin. Se oli yhteinen päätös jo aikaisemmin ja kuvittelimme, että tietyt asiat olisivat helpompia, mutta ei se aina niin ole.

Marja-Sisko ja Birgitta löysivät toisensa uudelleen

Pariskunnan tiet erkaantuivat, mutta he palasivat myöhemmin yhteen.

– Me olemme asuneet yhdessä juuri siitä kriisien syksystä 2008 lähtien. Sitä ennen asuimme samassa kaupungissa ja aika lähellä toisiamme. Kyllä meillä oli aika kohtuulliset välit koko ajan, mutta hän silloin selkeästi ilmaisi, että hän on rinnallani vaikeina hetkinä. Se tuntui hyvältä, Aalto kiittelee elämänkumppaniaan.

Mikä vaikutus parisuhteeseen on sillä, että olet transsukupuolinen?

– Emme ole mies tai vaimo, vaan kaksi samaa sukupuolta olevaa ihmistä, jotka ovat avioliiton kaltaisessa yhteiselämässä olevia ihmisiä. Ei siinä kovinkaan paljon muutosta ole. Tietyt työnjaot ovat pysyneet ja asiat hoituvat kuten ennenkin. Ehkä vähän toisella tavalla joihinkin asioihin suhtaudutaan.

Marja-Siskosta tuli notaari

Nykyään Marja-Sisko on notaarina Kuopion hiippakunnassa.

– Marraskuussa tuli kuusi vuotta täyteen tässä virassa. Viihdyn täällä oikein hyvin. Ihmisten on varmaankin helpompi suhtautua, koska he eivät ole miehistä roolia juuri kohdanneetkaan. Tietysti sellaisiakin tuttuja on, mutta suurin osa ihmisistä ei ole tavannut tätä miehen nimistä henkilöä, joka on kummallisesti sama kuin minä.

Työyhteisö on pieni, mutta Aalto kokee, ettei ole erityistarkkailun tai huomion alla. Suhtautuminen on ollut koko ajan asiallista.

– Laskutavasta riippuen meitä on toistakymmentä henkeä ja me olemme kaikki joidenkin alojen erityisasiantuntijoita. Meillä on paljon muutakin tekemistä kuin tiirailla, kuka on mitäkin sukupuolta, Aalto naurahtaa.

Kolmas dekkari tekeillä

Muiden töiden ohella Marja-Sisko on jatkanut kirjoittamista.

– Kolmas dekkari ilmestyy parin viikon päästä. Kirjoittaminen on ollut minulle elämänikäinen harrastus. Koululainen-lehdestä ja nelirivisestä runosta se alkoi.

– Olen nimellä ja nimimerkillä kirjoittanut eri lehtiin pakinoita, kolumneja, pääkirjoituksia, asiantuntija-artikkeleita, kommentteja, hartauskirjoituksia ties mitä. Monet niistä liittyvät työhöni, mutta mukana on myös yhteiskunnallisia asioita.

Nyt Marja-Sisko kirjoittaa omalla nimellään. 

Miksi juuri dekkari kiehtoo sinua?

– Se on kirjallisuuden laji, jossa tavoitetaan hyvin suuri osa ihmisiä ja siinä viehättää myös luova ongelmanratkaisu, jota saa käyttää pitkin matkaa. Antaa vihjeitä ja katsoa, mitä tästä syntyy.

Uusimman kirjan nimi on Ikoni. Siinä kuvataan erään ikonin vaiheita ja kiihkeää intoa sen haltuun saamiseksi.

– Näissä dekkareissa minulla on aina historiallista katsausta enemmän tai vähemmän. Tällä kertaa hypätään sellaiseen sotaan, josta suurin osa suomalaisista ei varmasti ole kuullutkaan – Ruptuurisotaan 1650-luvulla.

– Sota, joka aiheutti suuren muutoksen Pohjois-Karjalan väestörakenteessa, koska huomattava osa ortodokseista pakeni valtakunnasta silloin, Marja-Sisko Aalto kertoo innostuneena.

"Paljon hyvää on edessä"

Marja-Sisko ei ole katkeroitunut ja osaa iloita elämästä.

– Minä olen onnellinen ja peruspositiivinen ihminen. Tuntuu kivalta olla avoin elämän edessä. Paljon hyvää on edessäkin päin, vaikka tietysti olen vanheneva nainen ja pikkasen on askel lyhentynyt ja mäet kasvaneet niin kuin sanotaan, 62-vuotias Marja-Sisko Aalto naurahtaa.

– Tasapaino on heikompi kuin aikaisemmin, vaikka liikun paljon. Huomaan, että hiihdossakin on alamäet alkaneet kasvaa. Ihan kivalta elämä tuntuu.

Myös työ on edelleen mielekästä.

– On hirveän kiva tehdä töitä kirkossa, mikä on minun kutsumukseni ja sydämeni halu. On läheiset ihmiset, joiden kanssa on hyvät välit ja saan harrastaa melkein, mitä haluan.

Lapsenlapsista paljon iloa

Suurta iloa Marja-Liisan elämään tuovat myös lastenlapset. Vanhimmat ovat jo toisella kymmenellä ja nuorin vähän yli vuoden vanha. 

– Moni lapsista tai lastenlapsista on syntynyt elo-syyskuun vaihteen paikkeilla ja oli tarkoitus tehdä vierailurundi, jossa käydään siellä, täällä ja tuolla, mutta paha kyllä venäytin selkäni niin pahasti, etten pystynyt lähtemään. Nyt se on jo kunnossa.

– Me käymme hyvin säännöllisesti kaikkien lasten perheissä. Mikäs sen mukavampaa kuin seuraavaa polvea katsella, Marja-Sisko iloitsee.

Marja-Sisko Aalto pitää myös blogia.