Eeva Lehtimäen kommentti: Kultamuna, alokasleirin vääpeli ja vaihtoehtojen puute – budjettivääntö alkoi vaisusti

Paljon pitää virrata vettä Vantaanjoessa ennen kuin SDP ja kokoomus mahtuvat samaan hallitukseen, kirjoittaa MTV Uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki.

Eduskunta aloitti ensi vuoden budjettiesityksen ruotimisen jopa yllättävän vaisusti. Leikkaukset, pääministerin johtajuus sekä sitkeä velkalasti olisivat tarjonneet oppositiolle hyvät eväät rapsakkaan tykitykseen. 

SDP pitää hallussaan suosituimman puolueen paikkaa mielipidemittauksissa. Vuoden verran demareita johtaneen Antti Lindtmanin talouslinja on hämärän peitossa. 

Edeltäjä Sanna Marinin henki elää ja eduskuntaryhmässä on sisäinen oppositionsa. Niinpä Lindtmanin omat painopisteet ja liikkumavara eivät nouse esiin. 

Saa käyttää suurennuslasia, jos on havainnut puolueessa piirunkaan verran liikahdusta kokoomuksen suuntaan. 

Tiivistetysti voi sanoa, että paljon pitää virrata Vantaanjoessa vettä ennen kuin nykyinen SDP ja kokoomus mahtuvat talouspolitiikan kanssa samaan hallitukseen. 

Toki vaaleihin on vielä pitkä aika.

Marinin hallituksen tärvätty perintö 

SDP:n kärki keskustelussa oli haettu Hanhi ja kultamuna sadusta. Marinin hallitus jätti seuraajilleen kolme kultamunaa tai -kimpaletta seuraajilleen. Ennätystyöllisyys, ennätyksellinen työperäinen maahanmuutto sekä ennätykselliset vihreän siirtymän investointisuunnitelmat. 

Nyt kaikki on SDP:n mukaan tärvätty. 

Salissa pääviesti oli, että Orpon oikeistohallitus on onnistunut huonoiten työllisyyden hoidossa koko Euroopassa. Tätä toistelivat useat demarikansanedustajat. 

Yritin kysellä mistä tieto on peräisin. Tätä ei tunnistettu ainakaan kokoomuksessa, keskustassa tai vasemmistoliitossa. 

Lindtmanin taustajoukkojen mukaan tieto on haettu tämän hallituksen kaudelta Eurostatin työllisyysastetta valottavista tilastoista. 

Mikä on SDP:n vaihtoehto? 

Kokoomuksen vastahyökkäyksen kärki oli puolestaan ihmettely, mikä on SDP:n vaihtoehto.

Kokoomuksen pääviesti on, että SDP esittää vain säästöjen peruutuksia, rakenneuudistusten vastustamista ja verotuksen kiristämistä.

Pääoppositiopuolue haukkuu hallituksen kurjistavan politiikan ja hallitus vastaa, että ilman heitä julkinen talous olisi miljarditolkulla vielä enemmän kuralla kuin nyt. 

Poteroasetelmat ovat täysin ennallaan, sama jurnutus jatkuu istunnosta toiseen. 

Entä perussuomalaiset ja keskusta?

Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) pääviestit olivat kuin alokasleirin vääpelillä tai sohvaperunaa piiskaavalla personal trainerilla. 

"Talouden tila on ollut aneeminen. Naivismin aika on ohi. On aika kantaa vastuuta ja ottaa vastuuta itsestä. Korkeilla veroilla, paapomisella ja holhoamisella emme tule selviämään", Purra tiivisti puheessaan.

Keskustan kunniaksi on sanottava, että heillä sentään on lista, miten puolue tervehdyttäisi taloutta ja vähentäisi velkaantumista. 

Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.) esitti, että puolueet valmistelisivat yhdessä parlamentaarisesti vaalikauden ylittävän sitoumuksen julkisen talouden tervehdyttämisestä ja kasvusta.

Fiksua, mutta naivia nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä. 

Miten puolueet kykenisivät siihen, kun edes yhden mediatalon Ylen rahoituksesta ei meinattu pystyä sopimaan ryhmien kesken ilman verisiä vääntöjä? 

Salin melskeessä unohtuu, että myös seuraava hallitus joutuu jatkamaan julkisen talouden sopeutuksia.

Oli hallituksen väri mikä tahansa. 

Lue myös:

    Uusimmat