Eeva Lehtimäen kommentti: Varisnaama

Pääministeri Sanna Marin (sd.) otti eilen julkisuuden haltuun neljäntenä päivänä biletyskohun alkamisesta. Marin pyysi pakkasinfossa eduskunnan puhemiehen aukiolla sekä anteeksi että otti täyden vastuun toiminnastaan.

Harkinta ei ollut kohdillaan, koska Marin jatkoi juhlimista sen jälkeen, kun oli saanut lauantai-iltana tiedon mahdollisesta altistumisesta koronavirukselle. Tämän pääministeri myönsi ja sama tulkinta on ollut pääviesti median tekemissä jutuissa.

Neljän päivän väännön jälkeen kävi ilmi, että hallituksen turvaviestinnässä on ollut pahoja ongelmia, valtioneuvoston virkapuhelinten käytössä on ollut puutteita ja lisäksi ministerit eivät olleet havahtuneet siihen, että heille oli tehty jo 26. marraskuuta. tavallisia kansalaisia tiukemmat ohjeet, jos ministeri altistuu koronavirukselle.

Monen mielestä kyseessä oli kohtuuton, pääministerin aseman horjuttamiseen tähdännyt myllytys. Ilman median juttuja ja kaivelua nämä ilmeiset puutteet olisivat jääneet huomaamatta ja ennen kaikkea korjaamatta.

Se on normaalia yhteiskunnallista keskustelua.

Koronauskottavuus ja luottamus joutuivat puntariin

Kohussa oli myös vahva periaatteellinen puoli. Miten uskottavasti pääministeri ja myös moni muu ministeri voi vaatia kansalaisilta koronamalttia ja mahdollisten uusien rajoitusten kestämistä, jos ministereillä on eri säännöt? Uskottavuus ja luottamus ovat poliitikon tärkeimmät pääomat.

Viikolla kävi myös ilmi, että puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.), kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd.) sekä elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) eivät olleet noudattaneet valtioneuvoston turvallisuusjohtajan kahteen kertaan lähetettyjä eristäytymisviestejä.

Luetun ymmärtämisessä oli siis laajemminkin vaikeuksia. Kaikkonen osallistui keskustanuorten vuosijuhlaan, Skinnari pelasi pipolätkää Lahdessa ja Lintilä istui salibandykatsomossa sunnuntaina.

Kun siltä tuntui ja näinhän nämä koronarajoitukset koetaan, voisi sanoa.

Samaan aikaan esimerkiksi valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) ja tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.) jättivät kepukinkerit väliin.

Hirtehiseksi tilanteen teki, että Lintilä oli aiemmin ehtinyt veistellä pääministerin ravintolaillasta.

– Ei siinä nyt varmaan ihan askel lankulle osunut, Lintilä totesi Ilta-Sanomille.

Yliastuttu oli myös Lintilän ja kahden muun ministerin suoritus. 

Legendaarinen oli myös elinkeinoministerin arvio osallistumisestaan samaan EU-ministerivaliokuntaan koronatartunnan saaneen ulkoministerin kanssa Helsingin Sanomien jutussa.

– En siinä määrin kokenut olleeni Pekan kanssa samassa tilaisuudessa.

Tuttu tunne monelle. Sielu karkaa ruumiista tai sitä tuntee itsensä pelkäsi huonelihaksi uuvuttavassa kokouksessa (sivuhuomautuksena mainittakoon).

MTV Uutiset pyysi Lintilältä kommenttia sunnuntaista, mutta sitä ei herunut. Skinnarilta kommentit saatiin. Kaikkosen avustaja vetosi kiireeseen.

Ministerien koronarajoituksista tehdyt jutut olivat normaalia journalismia. Itselleni voin antaa pyyhkeitä siitä, ettei jo tiistaina toimituksessa ryhdytty perkaamaan laajemmin, miten koronaohjeita oli ymmärretty ja uskottu hallituksessa.

Median jutut ja kommentit nostivat pintaan myös kaksi kiinnostavaa ilmiötä. Osa palautteen antajista tuntuu inhoavan syvästi kaikkea, mitä nykyinen pääministeri tekee. Kohtelu on aivan liian lepsua. Sietäisi erota, kuuluu yksinuottinen tuomio. 

Nykyisin yleisin syytös jonkun näkyvän aiheen ympärillä on myös se, että miksi tehdään juttuja tästä, kun pitäisikin tehdä jostain muusta. Kun media on perannut pääministerin toimia, sen olisi pitänyt kirjoittaa mieluummin natseista.

Suurimpia medioita seuraamalla voi sanoa, että pääministerikohun volyymi oli suuri, mutta ei Kankaanpään natseista vaiettu.

Terveisiä Lasselle

Isojen politiikan aiheiden ympärillä on luonnollista, että kansalaispalautetta tulee runsaasti sekä sähköpostiin että sosiaalisen median kautta. Näin kuuluu ollakin julkisessa työssä. 

Jos monelle nuori naispääministeri on kaikin puolin kelvoton, yhtä fanaattinen on hänen tukijoukkonsa. Kaikki kritiikki Marinia kohtaan kääntyy agendajournalismiksi ja idioottitoimittajien pyrkimykseksi saada pääministeri viralta.

Tällä kertaa yllätyin, miten vahvasti monen mielestä juttuja bileillasta ei olisi saanut tai kannattanut ylipäätään tehdä.

Ihan turhaa vouhkaamista.

Kestämmekö konflikteja ja poliitiikojen kritiikkiä jotenkin aiempaa huonommin? Milloin poliittinen vallankäyttäjä on nostettu niin korkealle jalustalle, että häntä saa vain ihailla? 

Että ihan vaan kaikella rakkaudella minua lähestynyt Lasse! Saatan olla idiootti, mutta pääministeriä kuuluu arvostella, jos aihetta on. Käytöstavat saattavat toki olla vähän niin ja näin.

Mutta minulle osoitettu loppukaneetti kieltämättä nauratti: V:n varisnaama.